Pohjois-Amerikan intiaanit uskoivat muinoin auringonhatun varastoivan terveyttä. Ilmaisussa on kokemuksen viisautta ja symboliikkaa, mutta myös asian ydin. Tänä päivänäkin auringonhattua käytetään yleisimmin ennaltaehkäisevästi torjumaan vilustumissairauksien sekä infektioitten ensi oireet. Aktivoimalla kehomme omaa puolustusjärjestelmää se tukee luonnollisella tavalla elimistömme kykyä käydä erilaisten taudinaiheuttajien kimppuun. Tätä ajatusta tukevat käytännön kokemusten lisäksi myös lukuisat kansainväliset tutkimukset.
Kenties läntisen maailman vanhimpiin ja tutuimpiin rohtokasveihin kuuluvat punahatut kuuluvat Asteraceae-heimoon. Echinacea-sukuisia lajikkeita on lukuisia, mutta lääkinnällisiin tarkoituksiin käytetyimpiä ja viljellyimpiä ovat Echinacea purpurea sekä Echinacea angustifolia. Echinace-kasveista käytetään auringonhatun lisäksi myös nimiä punahattu tai punainen auringonhattu; englanninkielessä tästä monen avun tuojasta on suuri joukko kansan suussa syntyneitä nimiä.
Ulkonäöltään mykerökukkaiset auringonhatut ovat 10-180 cm korkuisia, pystyjä ruohokasveja, joiden karvapintaiset, kielimäiset laitakukat kaartuvat alaspäin lerppalieristä aurinkohattua muistuttaen. Kukinnot esiintyvät purppuran eri sävyissä, joskus lähes valkoisinakin. Kasvista on käytetty erilaisiin rohdosvalmisteisiin sen tuoreita, kukinta-aikana kerättyjä maanpäällisiä osia sekä juurta.
Punahattu on luontaisesti mannerilmaston kasvi, sillä se on alun perin kotoisin pohjoisen Amerikan preerioilta. Ilmasto-olosuhteidensa ansiosta Pohjois-Amerikka on edelleenkin rohdoskasvin suurin tuottaja. Suomessa auringonhattua on viljelty rohdoskasvina -80 luvulta.
Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö on käyttänyt echinacea-kasvia rohtona jo vuosituhansia. Tosin vanhin arkeologisten havaintojen pohjalta syntynyt tieto on vasta 1600-luvulta, jolloin Dakota Sioux -intiaanien on tiedetty käyttäneen punahattua kipurohtona hammas- ja päänsärkyihin, palovammoihin, märkiviin haavoihin ja tulehduksiin, virtsatievaivoihin ja sukupuolitauteihin, jopa käärmeenpuremiin. Joidenkin heimojen tiedettiin myös pureskelleen juurta yskään ja kurkkukipuun. Ensimmäinen kirjallinen maininta echinaceasta löytyy Flora Virginica -teoksesta vuodelta 1762.
Eurooppaan tieto echinaceasta kulkeutui 1800-luvun lopulla ja senaikaiset tutkijat innostuivat siitä toden teolla. Pohjois-Amerikkaan uudisasukkaaksi lähtenyt saksalainen lääkäri H.C. F. Mayer valmisti tästä "intiaanien ihmerohdosta" ensimmäisen kaupallisen tuotteen, jonka uskottiin puhdistavan verta. Eurooppaan ensimmäiset echinacean siemenet toi tutkija Alfred Vogel vuonna 1952. Hänkin löysi echinacean vieraillessaan tutkimusmatkoillaan sioux-intiaanien luona. Intiaanien vahva luottamus kasviin teki häneen syvän vaikutuksen.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsi punahatun vuoden 2008 rohdoskasviksi. Punahattua kutsutaan myös nimellä auringonhattu.
Vaikuttavat aineet
Punahatusta on pystytty eristämään voimakkaasti puolustusjärjestelmää aktivoivia tehoaineita kuten flavonoideja, polysakkarideja, vesiliukoisia sokeripolymeereja ja rasvaliukoisia amideja, joiden tiedetään vaikuttavan erilaisiin vasta-aineisiin ja tehoavan siten myös osaltaan infektioihin. Kasvista on eristetty myös mm. bakteerien lisääntymistä estäviä aineita (fenyylikosideja ja ekinakosideja) sekä haihtuvia antiseptisiä öljyjä. Punahatun vaikutus perustuu sen eri ainesosien tehokkaaseen yhteisvaikutukseen.
Vaikutus ja käyttö
Punahattua käytetään sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tällä hetkellä lähes joka kodin perusrohdoksiin kuuluvat punahattuvalmisteet ovat kenties tutkituimpia rohdoksiamme. Punahattua myydään nestemäisinä uutteina, puristemehuina, tinktuuroina sekä tabletteina. Siitä on julkaistu n. 400 erilaista tutkimusta ja sen immuniteettia tukevasta vaikutuksesta ollaan vakuuttuneita sekä omakohtaisten kokemusten että tutkimustulosten kautta. Auringonhatun tehon on huomattu perustuvan sen kykyyn kohottaa vastustuskykyä erilaisia tulehduksia vastaan, sillä se aktivoi valkosoluja ja lisää elimistön omaa kortikosteroidi- ja sidekudossolutuotantoa. Ennen antibioottien keksimistä monipuolinen echinacea on ollut varsinainen yleisrohto; se kuului vuodesta 1916 USA:n viralliseen lääkeluetteloon jääden lopulta antibioottien varjoon. Nykyisin tunnettuja antibioottien haittavaikutuksia vastaan auringonkukka on jälleen noussut arvoonsa: se on oivallinen rohdoskasvi antibioottikuurien jälkihoidoksi kohottamaan alentunutta immuniteettia.
Sisäisesti punahattua käytetään enimmäkseen influenssan ja vilustumisoireiden ennaltaehkäisyyn ja lievittämiseen, tilapäiseen yskään ja kurkunärsytykseen. Sillä on kyky vahvistaa kudoksia mikro-organismeja vastaan.
Ulkoisesti auringonhattua voidaan käyttää mm. märkiviin haavoihin, ihoärsytyksiin, hyönteisten puremiin, herpekseen, finneihin ja esimerkiksi kynsivallin tulehduksiin. Kasvin käyttö haavayrttinä perustuu sen kykyyn aktivoida sidekudostuotantoa ja vähentää tulehdusriskiä. Kemiallisten ja immunologisten kokeiden mukaan echinacean on todettu nostavan taudinaiheuttajien kimppuun käyvien leukosyyttien eli syöjäsolujen tuotantoa. Ne aktivoituvat puolustamaan kehoa, mittaustulosten mukaan jopa moninkertaisesti.
Käytössä huomioitavaa
Mykerökukkaisille allergiselle punahattu voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Muunlaiset sivuvaikutukset ovat erittäin harvinaisia. Varmuuden vuoksi punahattua ei suositella autoimmuuni- ja systeemisairauksien (MS, reuma, leukemia, tuberkuloosi ja kollageenisairaudet) yhteydessä, sillä teoriassa se saattaa vaikuttaa haitallisesti immuniteettiin näissä sairauksissa.
Teksti: RavintolisäWiki
Lähteet:
1. Henneicke-von Zepelin H, Hentschel C, Schnitker J, et al. Efficacy and safety of a fixed combination phytomedicine in the treatment of the common cold (acute viral respiratory tract infection): results of a randomised, double blind, placebo-controlled, multicentre study. Curr Med Res Opin 1999;15:214-27.
2. Giles JT, Palat CT III, Chien SH, et al. Evaluation of Echinacea for treatment of the common cold. Pharmacother 2000;20:690-7.
3. Percival SS. Use of echinacea in medicine. Biochem Pharmacol 2000;60:155-8.
4. Melchart D, Linde K, Fischer P, Kaesmayr J. Echinacea for preventing and treating the common cold. Cochrane Database Syst Rev 2000;2:CD000530.
5. Schwarz E, Metzler J, Diedrich JP, et al. Oral administration of freshly expressed juice of Echinacea purpurea herbs fail to stimulate the nonspecific immune response in healthy young men: results of a double-blind, placebo-controlled crossover study. J Immunother 2002;25:413-20.
6. Tragni E, Tubaro A, Melis S, Galli CL. Evidence from two classic irritation tests for an anti-inflammatory action of a natural extract, Echinacina B. Food Chem Toxicol 1985;23:317-9.
7. Schulten B, Bulitta M, Ballering-Bruhl B, et al. Efficacy of Echinacea purpurea in patients with a common cold. A placebo-controlled, randomised, double-blind clinical trial. Arzneimittelforschung 2001;51:563-8.
8. Lee AN, Werth VP. Activation of autoimmunity following use of immunostimulatory herbal supplements. Arch Dermatol 2004;140:723-7.
9. Coeugniet EG, Kuhnast R. Recurrent candidiasis: Adjuvant immunotherapy with different formulations of Echinacin. Therapiewoche 1986;36:3352-8.
10. Huntley AL, Thompson Coon J, Ernst E. The safety of herbal medicinal
11. products derived from Echinacea species: a systematic review. Drug Saf 2005;28:387-400.
12. Turner RB, Bauer R, Woelkart K, et al. An evaluation of Echinacea angustifolia in experimental rhinovirus infections. N Engl J Med 2005;353:341-8.
13. Anon. Echinacea: cold comfort. Consum Rep 2004;69:30-2.
14. Caruso TJ, Gwaltney JM Jr. Treatment of the common cold with echinacea: a structured review. Clin Infect Dis 2005;40:807-10.
15. Linde K, Barrett B, Wolkart K, et al. Echinacea for preventing and treating the common cold. Cochrane Database Syst Rev 2006;(1):CD000530.
16. Perri D, Dugoua JJ, Mills E, Koren G. Safety and efficacy of echinacea (Echinacea augustafolia, e. purpurea and e. pallida) during pregnancy and lactation. Can J Clin Pharmacol 2006;13:e262-7.
Kenties läntisen maailman vanhimpiin ja tutuimpiin rohtokasveihin kuuluvat punahatut kuuluvat Asteraceae-heimoon. Echinacea-sukuisia lajikkeita on lukuisia, mutta lääkinnällisiin tarkoituksiin käytetyimpiä ja viljellyimpiä ovat Echinacea purpurea sekä Echinacea angustifolia. Echinace-kasveista käytetään auringonhatun lisäksi myös nimiä punahattu tai punainen auringonhattu; englanninkielessä tästä monen avun tuojasta on suuri joukko kansan suussa syntyneitä nimiä.
Ulkonäöltään mykerökukkaiset auringonhatut ovat 10-180 cm korkuisia, pystyjä ruohokasveja, joiden karvapintaiset, kielimäiset laitakukat kaartuvat alaspäin lerppalieristä aurinkohattua muistuttaen. Kukinnot esiintyvät purppuran eri sävyissä, joskus lähes valkoisinakin. Kasvista on käytetty erilaisiin rohdosvalmisteisiin sen tuoreita, kukinta-aikana kerättyjä maanpäällisiä osia sekä juurta.
Punahattu on luontaisesti mannerilmaston kasvi, sillä se on alun perin kotoisin pohjoisen Amerikan preerioilta. Ilmasto-olosuhteidensa ansiosta Pohjois-Amerikka on edelleenkin rohdoskasvin suurin tuottaja. Suomessa auringonhattua on viljelty rohdoskasvina -80 luvulta.
Pohjois-Amerikan alkuperäisväestö on käyttänyt echinacea-kasvia rohtona jo vuosituhansia. Tosin vanhin arkeologisten havaintojen pohjalta syntynyt tieto on vasta 1600-luvulta, jolloin Dakota Sioux -intiaanien on tiedetty käyttäneen punahattua kipurohtona hammas- ja päänsärkyihin, palovammoihin, märkiviin haavoihin ja tulehduksiin, virtsatievaivoihin ja sukupuolitauteihin, jopa käärmeenpuremiin. Joidenkin heimojen tiedettiin myös pureskelleen juurta yskään ja kurkkukipuun. Ensimmäinen kirjallinen maininta echinaceasta löytyy Flora Virginica -teoksesta vuodelta 1762.
Eurooppaan tieto echinaceasta kulkeutui 1800-luvun lopulla ja senaikaiset tutkijat innostuivat siitä toden teolla. Pohjois-Amerikkaan uudisasukkaaksi lähtenyt saksalainen lääkäri H.C. F. Mayer valmisti tästä "intiaanien ihmerohdosta" ensimmäisen kaupallisen tuotteen, jonka uskottiin puhdistavan verta. Eurooppaan ensimmäiset echinacean siemenet toi tutkija Alfred Vogel vuonna 1952. Hänkin löysi echinacean vieraillessaan tutkimusmatkoillaan sioux-intiaanien luona. Intiaanien vahva luottamus kasviin teki häneen syvän vaikutuksen.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto valitsi punahatun vuoden 2008 rohdoskasviksi. Punahattua kutsutaan myös nimellä auringonhattu.
Vaikuttavat aineet
Punahatusta on pystytty eristämään voimakkaasti puolustusjärjestelmää aktivoivia tehoaineita kuten flavonoideja, polysakkarideja, vesiliukoisia sokeripolymeereja ja rasvaliukoisia amideja, joiden tiedetään vaikuttavan erilaisiin vasta-aineisiin ja tehoavan siten myös osaltaan infektioihin. Kasvista on eristetty myös mm. bakteerien lisääntymistä estäviä aineita (fenyylikosideja ja ekinakosideja) sekä haihtuvia antiseptisiä öljyjä. Punahatun vaikutus perustuu sen eri ainesosien tehokkaaseen yhteisvaikutukseen.
Vaikutus ja käyttö
Punahattua käytetään sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tällä hetkellä lähes joka kodin perusrohdoksiin kuuluvat punahattuvalmisteet ovat kenties tutkituimpia rohdoksiamme. Punahattua myydään nestemäisinä uutteina, puristemehuina, tinktuuroina sekä tabletteina. Siitä on julkaistu n. 400 erilaista tutkimusta ja sen immuniteettia tukevasta vaikutuksesta ollaan vakuuttuneita sekä omakohtaisten kokemusten että tutkimustulosten kautta. Auringonhatun tehon on huomattu perustuvan sen kykyyn kohottaa vastustuskykyä erilaisia tulehduksia vastaan, sillä se aktivoi valkosoluja ja lisää elimistön omaa kortikosteroidi- ja sidekudossolutuotantoa. Ennen antibioottien keksimistä monipuolinen echinacea on ollut varsinainen yleisrohto; se kuului vuodesta 1916 USA:n viralliseen lääkeluetteloon jääden lopulta antibioottien varjoon. Nykyisin tunnettuja antibioottien haittavaikutuksia vastaan auringonkukka on jälleen noussut arvoonsa: se on oivallinen rohdoskasvi antibioottikuurien jälkihoidoksi kohottamaan alentunutta immuniteettia.
Sisäisesti punahattua käytetään enimmäkseen influenssan ja vilustumisoireiden ennaltaehkäisyyn ja lievittämiseen, tilapäiseen yskään ja kurkunärsytykseen. Sillä on kyky vahvistaa kudoksia mikro-organismeja vastaan.
Ulkoisesti auringonhattua voidaan käyttää mm. märkiviin haavoihin, ihoärsytyksiin, hyönteisten puremiin, herpekseen, finneihin ja esimerkiksi kynsivallin tulehduksiin. Kasvin käyttö haavayrttinä perustuu sen kykyyn aktivoida sidekudostuotantoa ja vähentää tulehdusriskiä. Kemiallisten ja immunologisten kokeiden mukaan echinacean on todettu nostavan taudinaiheuttajien kimppuun käyvien leukosyyttien eli syöjäsolujen tuotantoa. Ne aktivoituvat puolustamaan kehoa, mittaustulosten mukaan jopa moninkertaisesti.
Käytössä huomioitavaa
Mykerökukkaisille allergiselle punahattu voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Muunlaiset sivuvaikutukset ovat erittäin harvinaisia. Varmuuden vuoksi punahattua ei suositella autoimmuuni- ja systeemisairauksien (MS, reuma, leukemia, tuberkuloosi ja kollageenisairaudet) yhteydessä, sillä teoriassa se saattaa vaikuttaa haitallisesti immuniteettiin näissä sairauksissa.
Teksti: RavintolisäWiki
Lähteet:
1. Henneicke-von Zepelin H, Hentschel C, Schnitker J, et al. Efficacy and safety of a fixed combination phytomedicine in the treatment of the common cold (acute viral respiratory tract infection): results of a randomised, double blind, placebo-controlled, multicentre study. Curr Med Res Opin 1999;15:214-27.
2. Giles JT, Palat CT III, Chien SH, et al. Evaluation of Echinacea for treatment of the common cold. Pharmacother 2000;20:690-7.
3. Percival SS. Use of echinacea in medicine. Biochem Pharmacol 2000;60:155-8.
4. Melchart D, Linde K, Fischer P, Kaesmayr J. Echinacea for preventing and treating the common cold. Cochrane Database Syst Rev 2000;2:CD000530.
5. Schwarz E, Metzler J, Diedrich JP, et al. Oral administration of freshly expressed juice of Echinacea purpurea herbs fail to stimulate the nonspecific immune response in healthy young men: results of a double-blind, placebo-controlled crossover study. J Immunother 2002;25:413-20.
6. Tragni E, Tubaro A, Melis S, Galli CL. Evidence from two classic irritation tests for an anti-inflammatory action of a natural extract, Echinacina B. Food Chem Toxicol 1985;23:317-9.
7. Schulten B, Bulitta M, Ballering-Bruhl B, et al. Efficacy of Echinacea purpurea in patients with a common cold. A placebo-controlled, randomised, double-blind clinical trial. Arzneimittelforschung 2001;51:563-8.
8. Lee AN, Werth VP. Activation of autoimmunity following use of immunostimulatory herbal supplements. Arch Dermatol 2004;140:723-7.
9. Coeugniet EG, Kuhnast R. Recurrent candidiasis: Adjuvant immunotherapy with different formulations of Echinacin. Therapiewoche 1986;36:3352-8.
10. Huntley AL, Thompson Coon J, Ernst E. The safety of herbal medicinal
11. products derived from Echinacea species: a systematic review. Drug Saf 2005;28:387-400.
12. Turner RB, Bauer R, Woelkart K, et al. An evaluation of Echinacea angustifolia in experimental rhinovirus infections. N Engl J Med 2005;353:341-8.
13. Anon. Echinacea: cold comfort. Consum Rep 2004;69:30-2.
14. Caruso TJ, Gwaltney JM Jr. Treatment of the common cold with echinacea: a structured review. Clin Infect Dis 2005;40:807-10.
15. Linde K, Barrett B, Wolkart K, et al. Echinacea for preventing and treating the common cold. Cochrane Database Syst Rev 2006;(1):CD000530.
16. Perri D, Dugoua JJ, Mills E, Koren G. Safety and efficacy of echinacea (Echinacea augustafolia, e. purpurea and e. pallida) during pregnancy and lactation. Can J Clin Pharmacol 2006;13:e262-7.
RSS Feed