Euroopassa joka toinen ihminen on käyttänyt täydentäviä hoitoja (CAM-hoitoja). Noin 150.000 eurooppalaista lääkäriä käyttää potilastyössään jotain täydentävää hoitomenetelmää. Tämän lisäksi Euroopassa on 160.000 täydentäviin hoitomuotoihin kouluttautunutta terapeuttia. Täydentävien hoitojen suosio on kasvanut myös Suomessa ja yli puolet suomalaisista on ilmoittanut käyttäneensä niitä. Ravintolisien käyttäjiä on joidenkin tutkimuksien mukaan jo yli 70 prosenttia. Täydentävien hoitojen integraatio on jo hyvää vauhtia menossa useissa Euroopan maissa, niin myös Suomessa.
Euroopan ja Suomen CAM-verkostot laajenevat
Täydentävien hoitojen käyttäjämäärät, tutkimus ja terapeuttien määrät ovat nousseet tasaisesti ja
Euroopassa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Tämä on johtanut siihen, että terveyspolitiikan päättäjiä kehotetaan yhä ponnekkaammin huomioimaan Maailman Terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan komission (mm. COST B4, CAMbrella) lauselmat integroida täydentävät hoidot osaksi kansallisia terveydenhuollon järjestelmiä, edistää CAM-hoitojen tutkimusta, lisätä hoitojen saatavuutta ja kehittää hoitojen sääntelyä.
EUROCAM on eurooppalaisten täydentävien hoitomuotojen potilasjärjestöjen, lääkäreiden ja terapeuttien verkosto, joka pyrkii edistämään CAM-hoitojen asemaa Euroopassa. EUROCAM-verkoston on tarkoitus parantaa täydentävien hoitojen roolia kansalaisten terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. EUROCAM on tehnyt laajan CAM 2020-julkaisun, jossa selvitetään täydentävien hoitojen tilannetta Euroopassa ja esitetään keinoja terveyden huollon kehittämiseen Maailman Terveysjärjestön ja EU:n CAM-tavoitteiden mukaisesti.
Myös Suomessa on tapahtunut aktivoitumista, kun täydentävien hoitojen tutkijat ovat perustaneet CAM-tutkijoiden verkoston ja täydentävien hoitojen järjestöt ovat lisänneet yhteistyötä.
Täydentäviin hoitoihin liittyy voimakas arvolataus
Vaikka Suomessa täydentäviä hoitoja käyttää huomattava määrä väestöstä, niin se ei toistaiseksi ole riittänyt käynnistämään poliitikkojen tahtotilaa työntämään asiaa lainsäädäntöputkeen. Nähtävästi puolueissa ei ole edes kantaa siitä, miten suhtautua täydentävien hoitojen lainsäädäntötarpeeseen tai millainen lainsäädännön sisällön tulisi olla.
Useissa Euroopan maissa täydentäville hoidolle on kuitenkin katsottu tarpeen tehdä oma lainsäädäntö ja tuotteille on jo runsaasti Euroopan tasoista omaa erillislainsäädäntöä. Elintarvikkeisiin luokiteltavien ravintolisien valmistusta ja kauppaa ohjaa Suomessa kymmenet säädökset. Lisäksi lääkelain alla ovat mm. kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet.
Jos täydentäviin hoitoihin liittyisi merkittävä potilasturvallisuusriski, niin Suomen täydentävien hoitojen laki olisi jo olemassa. Jos tutkimukset yksiselitteisesti osoittaisivat, etteivät täydentävät hoidot toimi, niin laki olisi myös silloin jo olemassa. Päinvastoin näyttääkin siltä, että täydentävien hoitojen tutkimus on onnistunut yhä useammin osoittamaan hoidot kustannustehokkaaksi ja turvalliseksi tavaksi hoitaa terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi suurista käyttäjämääristä huolimatta kuluttajavalituksia on tullut hyvin vähän. Syitä ristiriitoihin lainsäädännön tarpeellisuudesta on siis haettava jostain vähemmän konkreettisesta näkökulmasta. Uskon, että kyse on yksinkertaisesti väittelijöiden erilaisista maailmankatsomuksista.
Täydentäviin hoitoihin liittyy osapuolilla erityinen arvolataus ja mielipiteeseen vaikuttaa henkilön maailmankatsomus. Omaa maailmankatsomusta on vaikea perustella rationaalisesti ja siksi osapuolien näkemyserot aiheuttavat vastakkainasettelun. Omista näkemyksistä on vaikea antaa periksi. Tämä voi johtaa myös valikoivaan tutkimustulosten käyttöön, joilla sitten pyritään perustelemaan oma näkökulma oikeaksi. Toinen osapuoli puhuu näytön vähyydestä ja haitoista. Toinen korostaa hoitojen myönteisiä tutkimustuloksia ja vähäisiä haittoja. Tutkimustulosten valikointi ja median yksipuoliset jutut ovat nahistelun ikävä lieveilmiö.
Jotta täydentävien hoitojen rakentava keskustelu pääsisi etenemään, niin osapuolten tulisi kyetä tekemään kompromisseja ja vaihtaa näkökulmaksi välillä potilaan tai kuluttajan tarpeet. Hyvä lainsäädäntö vaatii kaikkien osapuolien kuulemista. Keskustelussa toki on tilaa myös vastakkaisille mielipiteille, kunhan se ei mene asiattomaksi.
Vaikka täydentäville hoidoille ei ole Suomessa käytännössä erillislainsäädäntöä, eikä hoidoille ole selkeää yhteiskunnallista asemaa, niin hoitojen integraatio osaksi virallista terveydenhuollon järjestelmiä on kuitenkin jo käynnissä.
CAM-hoitojen integraatio Suomessa
Useat Euroopan maat ovat ottaneet täydentäviä hoitoja osaksi omia terveydenhoidon järjestelmiä. Integraatio on käynnissä myös Suomessa, jos mittariksi otetaan esimerkiksi Käypä hoito-suositukset. Ne ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Hoitosuosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia on laadittu yli sadasta kansanterveydellisesti merkittävästä aiheesta jo 20 vuoden ajan.
Ensimmäisinä CAM-hoitoina Käypä hoito-suosituksiin pääsi aikoinaan nähtävästi hieronta, joka on kuulunut yhtenä hoitomuotona lähes kaikkiin maailman kansanperinteen mukaisiin hoitomenetelmiin tuhansien vuosien ajan. Eri kulttuureissa hieronnalla on ollut eri nimityksiä. Hieronnan lähellä on runsaasti muita manipulaatiohoitomuotoja, joten ne saattavat hyvinkin olla jatkossa osana käypä hoito-suosituksia. Yhtenä tällaisena on ollut mm. osteopatia, joka on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi tuki- ja liikuntaelimistön häiriö- ja kiputilojen hoidoksi.
Kehon ja mielen rentouttamiseen pyrkivistä menetelmistä hoitosuosituksissa ovat esimerkiksi hypnoosi, meditaatio, mielikuvaharjoitukset ja erilaiset rentoutumismenetelmät, joita käytetään mm. unettomuuden tai kiputilojen hoidossa.
Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös akupunktio ja jooga. Vaikka akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, niin se on vakiinnuttanut asemansa myös lääketieteellisenä hoitomuotona mm. polven toimintakyvyn parantamiseksi nivelrikossa, kroonisiin alaselkäkipuihin ja migreeniin. Jooga, kuten myös Qi Gong, Chi eli taiji, paransivat suosituksien mukaan elämänlaatua esimerkiksi fibromyalgian hoidossa.
Määrällisesti suurin CAM-hoitojen ryhmä käypä hoito-suosituksissa ovat ravintolisät, joita käytetään maailmallakin osana ravitsemushoitoja ja fytoterapiaa eli kasvilääkintää. Käypä hoito-suosituksissa on useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita. Lisäksi käypä hoito-suosituksissa on lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu), joita käytetään yleisesti Euroopassa ja maailmalla kasvilääkinnässä. Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa.
On mielestäni selvää, että täydentävien hoitojen integraatio tehostuisi, jos täydentäville hoidoille saataisiin myös Suomessa oma laki. Tämä parantaisi kuluttajien suojaa, vankistaisi täydentävin hoitojen asemaa ja antaisi myös täydentäviä hoitoja tekeville terapeuteille paremman ammatillisen aseman. Vielä laajemmassa kuvassa täydentävien hoitojen aseman parantamisesta hyötyisi myös kansanterveys ja -talous, sillä hoitojen monipuolinen hyödyntäminen olisi myös yhteiskunnan etu.
Koska täydentävien hoitojen integraatio on jo käynnissä ja asenteet niitä kohtaan ovat vuosi vuodelta muuttuneet myönteisemmiksi, niin ehkä Suomikin on valmis käymään myös poliittisella tasolla keskustelun täydentävien hoitojen mahdollisesta roolista terveyden huollossamme.
terveisin
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Lisää aiheesta: Tulisiko uskomushoito-termin käyttö kriminalisoida?
Euroopan ja Suomen CAM-verkostot laajenevat
Täydentävien hoitojen käyttäjämäärät, tutkimus ja terapeuttien määrät ovat nousseet tasaisesti ja
Euroopassa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Tämä on johtanut siihen, että terveyspolitiikan päättäjiä kehotetaan yhä ponnekkaammin huomioimaan Maailman Terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan komission (mm. COST B4, CAMbrella) lauselmat integroida täydentävät hoidot osaksi kansallisia terveydenhuollon järjestelmiä, edistää CAM-hoitojen tutkimusta, lisätä hoitojen saatavuutta ja kehittää hoitojen sääntelyä.
EUROCAM on eurooppalaisten täydentävien hoitomuotojen potilasjärjestöjen, lääkäreiden ja terapeuttien verkosto, joka pyrkii edistämään CAM-hoitojen asemaa Euroopassa. EUROCAM-verkoston on tarkoitus parantaa täydentävien hoitojen roolia kansalaisten terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. EUROCAM on tehnyt laajan CAM 2020-julkaisun, jossa selvitetään täydentävien hoitojen tilannetta Euroopassa ja esitetään keinoja terveyden huollon kehittämiseen Maailman Terveysjärjestön ja EU:n CAM-tavoitteiden mukaisesti.
Myös Suomessa on tapahtunut aktivoitumista, kun täydentävien hoitojen tutkijat ovat perustaneet CAM-tutkijoiden verkoston ja täydentävien hoitojen järjestöt ovat lisänneet yhteistyötä.
Täydentäviin hoitoihin liittyy voimakas arvolataus
Vaikka Suomessa täydentäviä hoitoja käyttää huomattava määrä väestöstä, niin se ei toistaiseksi ole riittänyt käynnistämään poliitikkojen tahtotilaa työntämään asiaa lainsäädäntöputkeen. Nähtävästi puolueissa ei ole edes kantaa siitä, miten suhtautua täydentävien hoitojen lainsäädäntötarpeeseen tai millainen lainsäädännön sisällön tulisi olla.
Useissa Euroopan maissa täydentäville hoidolle on kuitenkin katsottu tarpeen tehdä oma lainsäädäntö ja tuotteille on jo runsaasti Euroopan tasoista omaa erillislainsäädäntöä. Elintarvikkeisiin luokiteltavien ravintolisien valmistusta ja kauppaa ohjaa Suomessa kymmenet säädökset. Lisäksi lääkelain alla ovat mm. kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet.
Jos täydentäviin hoitoihin liittyisi merkittävä potilasturvallisuusriski, niin Suomen täydentävien hoitojen laki olisi jo olemassa. Jos tutkimukset yksiselitteisesti osoittaisivat, etteivät täydentävät hoidot toimi, niin laki olisi myös silloin jo olemassa. Päinvastoin näyttääkin siltä, että täydentävien hoitojen tutkimus on onnistunut yhä useammin osoittamaan hoidot kustannustehokkaaksi ja turvalliseksi tavaksi hoitaa terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi suurista käyttäjämääristä huolimatta kuluttajavalituksia on tullut hyvin vähän. Syitä ristiriitoihin lainsäädännön tarpeellisuudesta on siis haettava jostain vähemmän konkreettisesta näkökulmasta. Uskon, että kyse on yksinkertaisesti väittelijöiden erilaisista maailmankatsomuksista.
Täydentäviin hoitoihin liittyy osapuolilla erityinen arvolataus ja mielipiteeseen vaikuttaa henkilön maailmankatsomus. Omaa maailmankatsomusta on vaikea perustella rationaalisesti ja siksi osapuolien näkemyserot aiheuttavat vastakkainasettelun. Omista näkemyksistä on vaikea antaa periksi. Tämä voi johtaa myös valikoivaan tutkimustulosten käyttöön, joilla sitten pyritään perustelemaan oma näkökulma oikeaksi. Toinen osapuoli puhuu näytön vähyydestä ja haitoista. Toinen korostaa hoitojen myönteisiä tutkimustuloksia ja vähäisiä haittoja. Tutkimustulosten valikointi ja median yksipuoliset jutut ovat nahistelun ikävä lieveilmiö.
Jotta täydentävien hoitojen rakentava keskustelu pääsisi etenemään, niin osapuolten tulisi kyetä tekemään kompromisseja ja vaihtaa näkökulmaksi välillä potilaan tai kuluttajan tarpeet. Hyvä lainsäädäntö vaatii kaikkien osapuolien kuulemista. Keskustelussa toki on tilaa myös vastakkaisille mielipiteille, kunhan se ei mene asiattomaksi.
Vaikka täydentäville hoidoille ei ole Suomessa käytännössä erillislainsäädäntöä, eikä hoidoille ole selkeää yhteiskunnallista asemaa, niin hoitojen integraatio osaksi virallista terveydenhuollon järjestelmiä on kuitenkin jo käynnissä.
CAM-hoitojen integraatio Suomessa
Useat Euroopan maat ovat ottaneet täydentäviä hoitoja osaksi omia terveydenhoidon järjestelmiä. Integraatio on käynnissä myös Suomessa, jos mittariksi otetaan esimerkiksi Käypä hoito-suositukset. Ne ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Hoitosuosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia on laadittu yli sadasta kansanterveydellisesti merkittävästä aiheesta jo 20 vuoden ajan.
Ensimmäisinä CAM-hoitoina Käypä hoito-suosituksiin pääsi aikoinaan nähtävästi hieronta, joka on kuulunut yhtenä hoitomuotona lähes kaikkiin maailman kansanperinteen mukaisiin hoitomenetelmiin tuhansien vuosien ajan. Eri kulttuureissa hieronnalla on ollut eri nimityksiä. Hieronnan lähellä on runsaasti muita manipulaatiohoitomuotoja, joten ne saattavat hyvinkin olla jatkossa osana käypä hoito-suosituksia. Yhtenä tällaisena on ollut mm. osteopatia, joka on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi tuki- ja liikuntaelimistön häiriö- ja kiputilojen hoidoksi.
Kehon ja mielen rentouttamiseen pyrkivistä menetelmistä hoitosuosituksissa ovat esimerkiksi hypnoosi, meditaatio, mielikuvaharjoitukset ja erilaiset rentoutumismenetelmät, joita käytetään mm. unettomuuden tai kiputilojen hoidossa.
Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös akupunktio ja jooga. Vaikka akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, niin se on vakiinnuttanut asemansa myös lääketieteellisenä hoitomuotona mm. polven toimintakyvyn parantamiseksi nivelrikossa, kroonisiin alaselkäkipuihin ja migreeniin. Jooga, kuten myös Qi Gong, Chi eli taiji, paransivat suosituksien mukaan elämänlaatua esimerkiksi fibromyalgian hoidossa.
Määrällisesti suurin CAM-hoitojen ryhmä käypä hoito-suosituksissa ovat ravintolisät, joita käytetään maailmallakin osana ravitsemushoitoja ja fytoterapiaa eli kasvilääkintää. Käypä hoito-suosituksissa on useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita. Lisäksi käypä hoito-suosituksissa on lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu), joita käytetään yleisesti Euroopassa ja maailmalla kasvilääkinnässä. Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa.
On mielestäni selvää, että täydentävien hoitojen integraatio tehostuisi, jos täydentäville hoidoille saataisiin myös Suomessa oma laki. Tämä parantaisi kuluttajien suojaa, vankistaisi täydentävin hoitojen asemaa ja antaisi myös täydentäviä hoitoja tekeville terapeuteille paremman ammatillisen aseman. Vielä laajemmassa kuvassa täydentävien hoitojen aseman parantamisesta hyötyisi myös kansanterveys ja -talous, sillä hoitojen monipuolinen hyödyntäminen olisi myös yhteiskunnan etu.
Koska täydentävien hoitojen integraatio on jo käynnissä ja asenteet niitä kohtaan ovat vuosi vuodelta muuttuneet myönteisemmiksi, niin ehkä Suomikin on valmis käymään myös poliittisella tasolla keskustelun täydentävien hoitojen mahdollisesta roolista terveyden huollossamme.
terveisin
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Lisää aiheesta: Tulisiko uskomushoito-termin käyttö kriminalisoida?
RSS Feed