|
Hyvä koulutus välttämätön terveystuotealalla toimimiselle
Luontaistuote- ja terveyskauppojen tuotevalikoima koostuu laajasta kirjosta erityyppisiä tuotteiden valmistusaineita, joiden tunteminen edellyttää moneen alaan perehtymistä. On tunnettava ihmisen ravintofysiologiaa, eri sairauksien syitä ja oireita, sairauksien ruokavaliohoitoja, yrttien ja ravintoaineiden vaikutuksia, luonnonmukaisen tuotannon periaatteet, kosmeettisten tuotteiden vaikutukset, luontaiskosmetiikan periaatteet jne. Erikoiskaupan valikoima on laaja ja tuotetietoutta vaaditaan useasta eri tuoteryhmästä. Lisäksi luonnosta löydetään yhä kiihtyvässä tahdissa uusia, ihmistä hyödyntäviä kasveja ja rohdoksia ja ruoan eri komponenttien vaikutuksista elimistöön ja terveyteen saadaan jatkuvasti uutta tietoa.
Alan ammatillista koulutusta jo vuodesta 1980 
Luontaistuote- ja terveyskauppojen koulutustaso on noussut merkittävästi parin viime vuosikymmenen aikana. Koulutustaso lähti nousemaan Luontaistuotealan Keskusliiton ryhdyttyä organisoimaan alan ammatillista koulutusta 1970-luvun lopulla. Aikaisemmin alalla työskentelevät joutuivat hakemaan erikoiskoulutusta ulkomailta, lähinnä Keski-Euroopasta, jossa fytoterapialla ja luonnonmukaisella terveydenhoidolla on pitkät perinteet.
Vuonna 1980 Luontaistuotealan Keskusliiton toimesta perustettiin Provita Oy, joka on järjestänyt alan ammatillista koulutusta jo 25 vuoden ajan. Koulutus antaa perustiedot ravitsemuksesta ja terveystuotteista sekä luonnonmukaisesta terveydenhoidosta. Nykyisellään Provitan peruskurssin on käynyt noin 3000 henkilöä ja näistä noin 400 on jatkanut luontaistuoteneuvojaksi.
Vuodesta 1990 Luontaistuotealan Keskusliitto on järjestänyt alan täydennyskoulutusta Helsingin yliopiston, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian kanssa, jossa opettajina toimivat farmakognosian ja lääketieteen asiantuntijat ja tieto vastaa viimeisintä alan tieteellistä näyttöä. Koulutus on korkein alan ammatillinen koulutus ja se johtaa fytonomi-ammattinimikkeeseen. Opiskelu antaa laajat tiedot eri ravintoaineiden ja rohdosten vaikutuksista sekä niiden oikeasta käytöstä terveydenhoidossa.
Lisätietoja Luontaistuotealan Keskusliiton koulutuksista Provita Oy:ltä www.provitakoulutus.fi
Provita Oy / Ritva Valkas Kuuselantie 24 03600 KARKKILA p. 040 776 4825 fax: (09)224 333 11 sähköposti:ritva.valkas@kolumbus.fi
10000000100000001010000011001100101010101000100010100000110000001111111111111111100010001010000010000000101000001111000011001100
|