TERVEYSKAUPAT
  • Etusivu
  • Tietoa liitosta
    • Jäseneksi liittyminen
    • Työnvälitys
    • Yhteystiedot
  • Jäsenmyymälät
  • Koulutus
  • Blogi
  • Lehdistötiedotteet

Yvonne Holmille myönnettiin järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki

24/10/2024

Comments

 
Picture
Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan vanhempi yliopistonlehtori ja dosentti Yvonne Holm on saanut järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkin tunnustuksena merkittävistä saavutuksistaan ja työstään luontaistuotealan kehittämiseksi. Hänen erikoisalaansa on farmakognosia, joka käsittelee lääkekasvien tutkimusta ja uusien lääkeaineiden löytämistä luonnosta. Holm on toiminut Helsingin yliopiston (HY+) luontaistuotealan täydennyskoulutuksen, fytonomi-koulutuksen, opettajana alusta saakka, eli 1990-luvun alusta lähtien.


"Tämä tunnustus on suuri kunnia, ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että työni luontaistuotealan koulutuksen kehittämiseksi on näin huomioitu. Kasvien lääkkeelliset ominaisuudet ovat kiinnostaneet minua koko yliopistourani ajan ja on ollut hienoa seurata tieteellisen tutkimuksen kehittymistä farmakognosian saralla. Myös koko toimiala luonnontuotealasta rohdoskasvien tuotteistamiseen on edennyt vuosikymmenien aikana melkoisesti. Tutkimus ja koulutus ovat mielestäni olleet hyvä perusta, jolle toimialan kehitystä on ymmärretty jo kauan sitten ryhtyä rakentamaan. On ollut suuri ilo olla mukana alan kehityksessä ja nähdä, kuinka tieteellinen tieto ja käytännön innovaatiot ovat edistäneet luontaistuotealaa", kertoo Yvonne Holm.


Yvonne Holm on kirjoittanut useita luonnonlääkkeitä käsitteleviä kirjoja, joista tunnetuimpia ovat "Lääkkeitä luonnosta" ja "Eteerisiä öljyjä". Holm kirjoitti nämä teokset yhdessä professori Raimo Hiltusen (1944-2014) kanssa, joka tunnettiin erityisesti lääkekasvien tutkimuksesta ja niiden vaikuttavien aineiden eristämisestä.


"Yvonne on tehnyt valtavasti työtä alan koulutuksen parissa ja nostanut kasvilääkinnän tuntemusta myös yhteiskunnallisesti lukuisten hänestä tehtyjen haastattelujen kautta. Hänen pitkä ja ansiokas sitoutuminen kasvien ominaisuuksien tutkimiseen ovat tehneet hänestä keskeisen vaikuttajan luontaistuotealalla, ja ansiomerkki on erinomainen osoitus siitä arvostuksesta, jota Yvonne nauttii", toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.


"Yvonne Holm on ollut korvaamaton TAIMI-koulutuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyön rakentamisessa. Hänen osaamisensa ja koulutustyö ovat vuosikymmenien aikana auttaneet nostamaan alan koulutuksen tasoa merkittävästi. On hienoa nähdä hänen saavan tunnustusta tästä arvokkaasta työstä", TAIMI-koulutuksen toimitusjohtaja Helena Pirttiniemi lisää.


Yvonne Holmin pitkä ura ja intohimoinen suhtautuminen rohdoskasveihin ja niiden koulutukseen ovat vaikuttaneet positiivisesti sekä alan ammattilaisten koulutukseen että alan yleiseen kehitykseen Suomessa. Hänen panoksensa on ollut merkittävä osa luontaistuotealan koulutuksen historiaa, ja tämä ansiomerkki on ansaittu osoitus siitä työstä, jota hän on tehnyt vuosikymmenten ajan.


Järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkin myönsivät Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ja TAIMI-koulutus Oy.



Lehdistötiedote on julkaistu Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton ePressi-palvelussa.
Comments

Ashwagandhan turvallisuus kokosi yhteen terveystuotealan ammattilaisia

16/10/2024

Comments

 
Picture
Sosiaalisessa mediassa suosiota kasvattanut ja mediassa kohua herättänyt ashwagandha kokosi yhteen terveystuotealan ammattilaisia Harmonia Life Oy:n infotilaisuudessa 16.10.2024. Suomen suosituinta ashwagandhavalmistetta maahantuova suomalainen perheyritys Harmonia Life halusi viime viikkojen mediakirjoittelun aiheuttaman hämmennyksen vuoksi tuoda terveystuotealan ammattilaisille viimeisimmät tiedot aiheesta. Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto kävi tilaisuudessa läpi ravintolisien sääntelyä ja valvontaa.


Kohun taustalla Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) raportti ashwagandhasta
Ashwagandhaan liittyvän turvallisuusepäilyn katsotaan saaneen alkunsa Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) tekemästä ashwagandhan riskiarviointiraportista, joka julkaistiin jo vuonna 2020. Tämä raportti sai kritiikkiä ravintolisätoimijoiden keskuudessa ympäri Euroopan. NutraIngredients-uutispalvelun haastattelemien ravintolisäasiantuntijoiden mukaan DTU:n raportissa on runsaasti puutteita, eikä raportissa esiin nostettuja huolia tulisi yleistää. 


DTU:n raportin perusteella Ruokavirasto pyysi vuonna 2023 suomalaisilta toimijoilta selvitystä ashwagandhan turvallisuudesta elintarvikkeena. Ruokavirastolle toimitettiin 13 selvitystä. Tämän vuoden keväällä Ruokavirasto totesi toimijoille lähettämässään tiedotteessa, että "selvityksissä annettiin kattavasti ja perusteellisesti tietoa ashwagandhan käytöstä, vaikutuksista sekä tutkimustietoa ashwagandhan turvallisuudesta elintarvikkeena. Selvityksissä myös nostettiin esiin mahdollisia puutteita Tanskan riskinarvioinnissa."


Ruokaviraston ashwagandha-toimijoille antaman vastauksen perusteella tilanteen katsottiin olevan kunnossa.


Some-suosio ja Euroopan elintarvikeviranomaisten (HoA) raportti nosti ashwagandhan mediaan
Harmonia Life Oy:n toimitusjohtaja Sami Larste kertoi infotilaisuudessa, että ashwagandhan suosio on noussut tasaisen vahvasti Suomessa sen jälkeen, kun yritys lanseerasi KSM66-valmisteen vuonna 2018.  Ashwagandhan myynninkehitys on ollut nopeaa ympäri maailmaa. Ashwagandhan maailman markkinoiden odotetaan jatkavan 8,1% vuosikasvulla ja saavuttavan 1.5 miljardin dollarin rajan vuonna 2030.


"Huomasimme nyt syksyllä, että tuotteemme lähti trendaamaan voimakkaasti sosiaalisessa mediassa ja varsinkin TikTokissa. Hieman tämän jälkeen ashwagandhan mediakohu lisäsi ashwagandhan näkyvyyttä myös tavanomaisen median puolella", Larste toteaa.


"Tanskan teknillisen yliopiston negatiivinen ashwagandha-raportti on aiheuttanut hämmennystä ja toki myös kovaa kritiikkiä eri EU-maissa ja laajemminkin alan yrityksissä ja valmistajissa raportin heikon tason vuoksi. Kyseisessä julkaisussa sivuutetaan se tieteellisesti todistettu tosiasia, että ashwagandhan maanpäälliset ja -alaiset osat eroavat toisistaan tismalleen kuten perunan tapauksessa: vain maan pinnan alla kasvavat osat (juuret/ mukulat) soveltuvat ihmisravinnoksi. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää tietää, mitä ashwagandha-kasvin osaa ravintolisässä on käytetty. Näkisin, että Tanskan teknillisen yliopiston raportti on ollut syy siihen, että ashwagandha ilmestyi Euroopan elintarvikeviranomaisten raporttiin niiden reilun 10 ainesosan joukkoon, joiden jatkoarviointia nyt parhaillaan EU:ssa pohditaan", Larste jatkaa.


Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö näkee asian samalla tavalla. Rönkkö kävi infotilaisuudessa läpi EU:n ravintolisien valvonta- ja sääntelyasioita.

"Euroopan elintarvikevalvonta ja EU:n sääntelymekanismit ovat varsin hyviä. Niin sanotun täydentämisasetuksen puitteissa on tarvittaessa mahdollista selvittää ja tarkentaa elintarvikkeiden ainesosien, kuten ashwagandhan käyttöä. Jos ashwagandha tähän prosessiin menisi, niin olen vakuuttunut siitä, että ashwagandha-ravintolisiä saisi jatkossakin pitää kaupan EU-alueella, kuten ympäri maailman tälläkin hetkellä", Rönkkö toteaa.


Infotilaisuuden järjestäjät pitävät erittäin epätodennäköistä, että ashwagandhavalmisteiden myyntiin tulisi rajoituksia myöskään Suomessa.

Intian hallitus sitoutunut työskentelemään ashwagandhan turvallisuuden vakuuttamiseksi
Infotilaisuudessa Harmonia Life välitti tuoreet videoterveiset KSM66:n perustajalta toimitusjohtaja Kartikeya Baldwalta, joka totesi, että "KSM66 on täysin turvallinen käyttää, emmekä näe siinä mitään ongelmaa EU:ssa ja muualla. Tämä valmistamamme ashwagandhan juuriuute on laajimmin tutkittu turvallisuuden ja tehokkuuden osalta."


Myös Intian hallitus ja AYUS-ministeriö ovat NutraIngredients-uutispalvelun mukaan sitoutuneet työskentelemään ashwagandhan turvallisuuden vakuuttamiseksi EU-maiden viranomaisille ja erityisesti Tanskan viranomaisille, joiden toiminnasta tilanne lähti leviämään.


Harmonia Life Oy:n infotilaisuuteen osallistuneiden terveystuotealan ammattilaisten antamien kommenttien perusteella ashwagandhan saama medianäkyvyys on näkynyt jonkin verran asiakkaiden lisääntyneenä kyselyinä ja kiinnostuksena ashwagandha-tuotteita kohtaan.

Lehdistötiedote on julkaistu TAIMI-koulutuksen ePressi-palvelussa.
Comments

Onerva Pekkoselle merkittävä tunnustus luontaistuotealalta

3/10/2024

Comments

 
Picture
​Apteekkari Onerva Pekkoselle on myönnetty järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkki. Ansiomerkki myönnettiin tunnustuksena hänen ammattitaidostaan ja pitkäjänteisestä toiminnastaan luontaistuotealalla. Onerva Pekkonen toimi Hakaniemen apteekkarina vuosina 1991 – 2013. Pekkonen perusti Circlum Farmasia Oy:n vuonna 1996 ja PUR-hyvinvointikaupan reilu 10 sitten. Pekkonen on toiminut luontaistuotealalla alalla yli 25 vuotta. Pekkonen toimii useissa luottamustehtävissä ja on ollut lähes kymmenen vuotta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton puheenjohtajana.
​

"Onerva Pekkonen on omalla asiantuntemuksellaan ja sitoutuneisuudellaan tuonut luontaistuotealaa esille arvostetulla tavalla, ja hänen työnsä on edistänyt alan kehittymistä ja kasvua. Hänen pitkäaikainen toimintansa apteekkarina, lääketukkuyrityksen perustajana, homeopaattisten valmisteiden maahantuojana ja terveyskaupan yrittäjänä on tehnyt hänestä merkittävän vaikuttajan luontaistuotealan kentällä", sanoo Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.


"Pekkosen työpanos on ollut merkittävä myös koulutuksen näkökulmasta. Pekkonen on ollut tärkeässä roolissa muun muassa homeopaattisten valmisteiden tunnettavuuden ja koulutustason parantamisessa Suomessa", jatkaa TAIMI-koulutus Oy:n toimitusjohtaja Helena Pirttiniemi, joka oli myös toinen ansiomerkin myöntäjätahoista.


"Tämä tunnustus merkitsee minulle paljon, ja olen siitä syvästi kiitollinen. Luontaistuoteala on aina ollut enemmän kuin työ – se on ollut elämäntapa minulle. On hienoa ajatella, että olen voinut vaikuttaa omalta osaltani alan kehittymiseen ja olla mukana rakentamassa osaksi yhteiskuntaa ja ihmisten terveydenedistämistä", sanoo Onerva Pekkonen kiitollisena.


Järjestäytyneen luontaistuotealan ansiomerkin myönsivät Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ja TAIMI-koulutus Oy.
Comments

    Mika Rönkkö

    Toiminnanjohtaja
    Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry.

    Blogitekstit Mika Rönkkö ja vieraskynällä muitakin kirjoittajia.

    Archives

    July 2025
    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    November 2024
    October 2024
    September 2024
    July 2024
    May 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    March 2023
    February 2023
    January 2023
    October 2022
    September 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    February 2022
    January 2022
    December 2021
    November 2021
    October 2021
    June 2021
    April 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    October 2019
    September 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    March 2019
    February 2019
    January 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    June 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    June 2015
    May 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry
Eteläranta 10
​00130 Helsinki
Noin 80 jäsenmyymälää palvelee kuluttajia 
ympäri Suomen
Koulutetut ammattilaiset auttavat terveysasioissa henkilökohtaisesti
Jäsenmyymälöiden verkkokaupat palvelevat kellon ympäri
Jo vuodesta 1967 edistämässä terveellisiä elämäntapoja