1970-luvulla pitämässään puheessa professori Toivo Rautavaara (1905-1987) kertoo terveyskauppojen syntyyn vaikuttavista tekijöistä.
 
"Eräät tutkijat ja heihin luottaen virkamiehet ja poliitikot uskovat, että Suomen kansan ravitsemus on keskimäärin oikea ja riittävä. Mutta nykyisistä sairauksistamme on eri maiden lääkärien arvioiden mukaan noin 75 % suoraan tai osittain virheellisestä ravitsemuksesta johtuvia. Kuten A. I. Virtanen Maailman terveyspäivän esitelmässään sanoi, ravinto on terveytemme ja työkykymme mahtavin tekijä. Yhä suurempi osa kansasta syö ruokaa ja juomaa, jossa on liian paljon ”tyhjä” kaloreita ja liian vähän aineenvaihduntaa ja elintoimintoja ylläpitäviä vitaali- ja tehoaineita. Elintarvikkeissamme on saasteita, jäämiä ja lisäaineita, joille on määritelty sietorajat. Mutta ei ole tutkittu näiden haitta-aineiden yhteisvaikutusta, eikä otettu huomioon sitä, että kolmannes kansasta, pikkulapset, vanhukset ja sairaat, ei siedä näitä haitta-aineita. Niinpä on kaikissa hyvinvointimaissa jouduttu siihen, että kuluttajat ovat alkaneet vaatia täysiarvoisia, puhtaita tuotteita tai ainakin tuotteita, joilla voi täydentää tavallisen ruoan puutteita, kuten leseitä, alkioita, kylmäpuristettuja öljyjä, lesitiiniä, hiivavalmisteita, luonnollisia vitamiinitiivisteitä ym. Näitä tarpeita tyydyttämään ovat syntyneet Keski-Euroopan reformikaupat, Englannin ja Amerikan Health food-kaupat, Ruotsin hälsokost-kaupat ym. sekä 1950-luvulla Suomen terveyskaupat.
 
Mutta ihminen ei tarvitse vain ravintoaineita, vaan myös kasvien tehoaineita, jotka edistävät elintoimintoja ja eri elinten toimintoja, kuten ruoansulatusta, maksan, sapen, munuaisten, hengitystiehyiden, sydämen ym. toimintaa. Näiden tehoaineiden saantiin ihminen on vuosimiljoonien mittaan mukautunut ja kun mm. terveellisten yrttien käyttö on rajoittunut johonkin maustekasveihin, monet elinten rappeutumistaudit ovat lisääntyneet. Kasvien tehoaineita tunnetaan jo monia satoja, mutta ravinto-oppi ei vielä ole vielä ottanut niitä ohjelmaansa. Koska useimmilla kuluttajilla ei ole tilaisuutta kerätä eikä viljellä tarvittavia kasveja, on terveyskauppa ryhtynyt niitä hankkimaan liuoksien, mehujen, puristeiden ja teeaineksien muodossa. Alun perin niistä suurin osa on ollut ulkomaisista tehtaista, mutta varsinkin yhteistyössä Suomen 4 H-liiton kanssa on kotimainen keräily samoin kuin luonnonmukaisesti viljellyn viljan, perunan ym. kasviksien hankinta paraikaa kehittymässä.
 
Ahtaasti apteekkilainsäädäntöämme tulkiten on kasvien tehoaineita joillakin tahoilla tahdottu pitää lääkkeinä ja apteekkitavaroina. Tätä pyrkimystä on vaikea ymmärtää. Kaikilla hyvillä elintarvikkeilla on terveyttä turvaava ja sairauksia torjuva vaikutus. Ajan henkeä kuvastaa, että lääketeollisuuskin on ryhtynyt valmistamaan luontaistuotteita ja elintarvikekauppa on ryhtynyt myymään kysytyimpiä luontaistuotteita. Mutta terveyskauppa edustaa edelleen yksinään luontaisen terveydenhoidon ja terveiden elämäntapojen ideologiaa, kouluttaa itseään ja jakaa sekä painettua että henkilökohtaista valistusta asiakkailleen."

​Euroopassa joka toinen ihminen on käyttänyt täydentäviä hoitoja (CAM-hoitoja). Noin 150.000 eurooppalaista lääkäriä käyttää potilastyössään jotain täydentävää hoitomenetelmää. Tämän lisäksi Euroopassa on 160.000 täydentäviin hoitomuotoihin kouluttautunutta terapeuttia. Täydentävien hoitojen suosio on kasvanut myös Suomessa ja yli puolet suomalaisista on ilmoittanut käyttäneensä niitä. Ravintolisien käyttäjiä on joidenkin tutkimuksien mukaan jo yli 70 prosenttia. Täydentävien hoitojen integraatio on jo hyvää vauhtia menossa useissa Euroopan maissa, niin myös Suomessa.
 
Euroopan ja Suomen CAM-verkostot laajenevat 
Täydentävien hoitojen käyttäjämäärät, tutkimus ja terapeuttien määrät ovat nousseet tasaisesti ja
Euroopassa suhtaudutaan yleisesti myönteisesti täydentäviin hoitoihin. Tämä on johtanut siihen, että terveyspolitiikan päättäjiä kehotetaan yhä ponnekkaammin huomioimaan Maailman Terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan komission (mm. COST B4, CAMbrella) lauselmat integroida täydentävät hoidot osaksi kansallisia terveydenhuollon järjestelmiä, edistää CAM-hoitojen tutkimusta, lisätä hoitojen saatavuutta ja kehittää hoitojen sääntelyä.
 
EUROCAM on eurooppalaisten täydentävien hoitomuotojen potilasjärjestöjen, lääkäreiden ja terapeuttien verkosto, joka pyrkii edistämään CAM-hoitojen asemaa Euroopassa. EUROCAM-verkoston on tarkoitus parantaa täydentävien hoitojen roolia kansalaisten terveyden edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä. EUROCAM on tehnyt laajan CAM 2020-julkaisun, jossa selvitetään täydentävien hoitojen tilannetta Euroopassa ja esitetään keinoja terveyden huollon kehittämiseen Maailman Terveysjärjestön ja EU:n CAM-tavoitteiden mukaisesti. 
​ 
Myös Suomessa on tapahtunut aktivoitumista, kun täydentävien hoitojen tutkijat ovat perustaneet CAM-tutkijoiden verkoston ja täydentävien hoitojen järjestöt ovat lisänneet yhteistyötä.
 
 
Täydentäviin hoitoihin liittyy voimakas arvolataus
Vaikka Suomessa täydentäviä hoitoja käyttää huomattava määrä väestöstä, niin se ei toistaiseksi ole riittänyt käynnistämään poliitikkojen tahtotilaa työntämään asiaa lainsäädäntöputkeen. Nähtävästi puolueissa ei ole edes kantaa siitä, miten suhtautua täydentävien hoitojen lainsäädäntötarpeeseen tai millainen lainsäädännön sisällön tulisi olla.
 
Useissa Euroopan maissa täydentäville hoidolle on kuitenkin katsottu tarpeen tehdä oma lainsäädäntö ja tuotteille on jo runsaasti Euroopan tasoista omaa erillislainsäädäntöä. Elintarvikkeisiin luokiteltavien ravintolisien valmistusta ja kauppaa ohjaa Suomessa kymmenet säädökset. Lisäksi lääkelain alla ovat mm. kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet.
 
Jos täydentäviin hoitoihin liittyisi merkittävä potilasturvallisuusriski, niin Suomen täydentävien hoitojen laki olisi jo olemassa. Jos tutkimukset yksiselitteisesti osoittaisivat, etteivät täydentävät hoidot toimi, niin laki olisi myös silloin jo olemassa. Päinvastoin näyttääkin siltä, että täydentävien hoitojen tutkimus on onnistunut yhä useammin osoittamaan hoidot kustannustehokkaaksi ja turvalliseksi tavaksi hoitaa terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia. Lisäksi suurista käyttäjämääristä huolimatta kuluttajavalituksia on tullut hyvin vähän. Syitä ristiriitoihin lainsäädännön tarpeellisuudesta on siis haettava jostain vähemmän konkreettisesta näkökulmasta. Uskon, että kyse on yksinkertaisesti väittelijöiden erilaisista maailmankatsomuksista.
 
Täydentäviin hoitoihin liittyy osapuolilla erityinen arvolataus ja mielipiteeseen vaikuttaa henkilön maailmankatsomus. Omaa maailmankatsomusta on vaikea perustella rationaalisesti ja siksi osapuolien näkemyserot aiheuttavat vastakkainasettelun. Omista näkemyksistä on vaikea antaa periksi. Tämä voi johtaa myös valikoivaan tutkimustulosten käyttöön, joilla sitten pyritään perustelemaan oma näkökulma oikeaksi. Toinen osapuoli puhuu näytön vähyydestä ja haitoista. Toinen korostaa hoitojen myönteisiä tutkimustuloksia ja vähäisiä haittoja. Tutkimustulosten valikointi ja median yksipuoliset jutut ovat nahistelun ikävä lieveilmiö.
 
Jotta täydentävien hoitojen rakentava keskustelu pääsisi etenemään, niin osapuolten tulisi kyetä tekemään kompromisseja ja vaihtaa näkökulmaksi välillä potilaan tai kuluttajan tarpeet. Hyvä lainsäädäntö vaatii kaikkien osapuolien kuulemista. Keskustelussa toki on tilaa myös vastakkaisille mielipiteille, kunhan se ei mene asiattomaksi.
 
Vaikka täydentäville hoidoille ei ole Suomessa käytännössä erillislainsäädäntöä, eikä hoidoille ole selkeää yhteiskunnallista asemaa, niin hoitojen integraatio osaksi virallista terveydenhuollon järjestelmiä on kuitenkin jo käynnissä.
 
 
CAM-hoitojen integraatio Suomessa
Useat Euroopan maat ovat ottaneet täydentäviä hoitoja osaksi omia terveydenhoidon järjestelmiä. Integraatio on käynnissä myös Suomessa, jos mittariksi otetaan esimerkiksi Käypä hoito-suositukset. Ne ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Hoitosuosituksia laaditaan lääkäreille, terveydenhuollon ammattihenkilöstölle ja kansalaisille hoitopäätösten pohjaksi. Käypä hoito -suosituksia on laadittu yli sadasta kansanterveydellisesti merkittävästä aiheesta jo 20 vuoden ajan.
 
Ensimmäisinä CAM-hoitoina Käypä hoito-suosituksiin pääsi aikoinaan nähtävästi hieronta, joka on kuulunut yhtenä hoitomuotona lähes kaikkiin maailman kansanperinteen mukaisiin hoitomenetelmiin tuhansien vuosien ajan. Eri kulttuureissa hieronnalla on ollut eri nimityksiä. Hieronnan lähellä on runsaasti muita manipulaatiohoitomuotoja, joten ne saattavat hyvinkin olla jatkossa osana käypä hoito-suosituksia. Yhtenä tällaisena on ollut mm. osteopatia, joka on hyväksytty viralliseksi hoitomuodoksi tuki- ja liikuntaelimistön häiriö- ja kiputilojen hoidoksi.
 
Kehon ja mielen rentouttamiseen pyrkivistä menetelmistä hoitosuosituksissa ovat esimerkiksi hypnoosi, meditaatio, mielikuvaharjoitukset ja erilaiset rentoutumismenetelmät, joita käytetään mm. unettomuuden tai kiputilojen hoidossa.
 
Käypä hoito-suosituksissa mainitaan myös akupunktio ja jooga. Vaikka akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, niin se on vakiinnuttanut asemansa myös lääketieteellisenä hoitomuotona mm. polven toimintakyvyn parantamiseksi nivelrikossa, kroonisiin alaselkäkipuihin ja migreeniin. Jooga, kuten myös Qi Gong, Chi eli taiji, paransivat suosituksien mukaan elämänlaatua esimerkiksi fibromyalgian hoidossa.
 
Määrällisesti suurin CAM-hoitojen ryhmä käypä hoito-suosituksissa ovat ravintolisät, joita käytetään maailmallakin osana ravitsemushoitoja ja fytoterapiaa eli kasvilääkintää. Käypä hoito-suosituksissa on useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita. Lisäksi käypä hoito-suosituksissa on lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu), joita käytetään yleisesti Euroopassa ja maailmalla kasvilääkinnässä. Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa.
 
On mielestäni selvää, että täydentävien hoitojen integraatio tehostuisi, jos täydentäville hoidoille saataisiin myös Suomessa oma laki. Tämä parantaisi kuluttajien suojaa, vankistaisi täydentävin hoitojen asemaa ja antaisi myös täydentäviä hoitoja tekeville terapeuteille paremman ammatillisen aseman. Vielä laajemmassa kuvassa täydentävien hoitojen aseman parantamisesta hyötyisi myös kansanterveys ja -talous, sillä hoitojen monipuolinen hyödyntäminen olisi myös yhteiskunnan etu.
 
Koska täydentävien hoitojen integraatio on jo käynnissä ja asenteet niitä kohtaan ovat vuosi vuodelta muuttuneet myönteisemmiksi, niin ehkä Suomikin on valmis käymään myös poliittisella tasolla keskustelun täydentävien hoitojen mahdollisesta roolista terveyden huollossamme.
 
 
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto

​
Lisää aiheesta: Tulisiko uskomushoito-termin käyttö kriminalisoida?

Tampereen yliopisto järjesti noin kaksi vuotta sitten marraskuussa tutkimusseminaarin ”Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, tieteellinen tutkimus ja sen haasteet Suomessa”.
Seminaaria voinee pitää eräänlaisena vedenjakajana, jonka jälkeen täydentävien hoitojen suhteen on tapahtunut runsaasti myönteistä kehitystä Suomessa.  Lähes tabuna pidetyistä täydentävistä hoidoista on ryhdytty tutkijapiireissä puhumaan avoimemmin ja CAM-tutkijat alkoivat myös verkostoitumaan yhteistyön merkeissä. Lisäksi täydentävien hoitojen terapeuttijärjestöt ovat tiivistäneet yhteistyötä ns. CAM-foorumin kautta. CAM-foorumi on koonnut yhteen kymmenet keskeiset terapeuttijärjestöt ja koulutustahot pohtimaan yhteistyön kehittämistä ja CAM-hoitojen aseman parantamista Suomessa.

Tässä kirjoituksessa ajattelin palauttaa mieliin sen, millaisista asioista tuossa käänteentekevässä tutkimusseminaarissa puhuttuttiin.

Tampereen yliopiston seminaariin 13.11.2015 osallistui mm. tutkijoita, lääkäreitä, yliopisto-opiskelijoita, terveydenhuollon ammattilaisia, täydentävien hoitomuotojen järjestöjä, terapeutteja, potilaita ja muita aiheesta kiinnostuneita. Tilaisuuden järjestäjät arvioivat suunnitteluvaiheessa, että seminaariin osallistuisi noin 50 henkilöä. Tilaisuuden valtava suosi kuitenkin yllätti ja seminaariin ilmoittautui noin 400 CAM-tutkimuksesta kiinnostunutta. Seminaari oli todennäköisesti toistaiseksi suurin Suomessa järjestetty täydentäviä hoitoja koskeva tutkimusseminaari.
 
Seminaarin aluksi puheenjohtajana toiminut Tampereen yliopiston terveydentieteiden yksikön johtaja Juha Teperi asetti selkeät raamit seminaarin keskustelulle. ”Täydentäviä hoitoja tultaisiin käsittelemän vain tutkimuksellisesta näkökulmasta. Tietoon perustuen ja analyyttisesti keskustellen. Yksittäisiin hoitomuotoihin ei oteta kantaa”. Teperin alustus oli tärkeä, sillä täydentävien hoitomuotojen käsittelyssä helposti mennään oman mielipiteen ja maailmankatsomuksen rajaamaan poteroon, joka ei mahdollista neutraalia ja rakentavaa keskusteluasetelmaa. Teperin alustus loi pohjan seminaarille, jossa tunteet eivät ottaisi valtaa vaan asiaa voitaisiin käsitellä neutraalilla tavalla. Tässä mielessäni onnistuttiin erittäin hyvin.
 
Peter Zimmermann (LT, erikoislääkäri) aloitti seminaarin luennolla ”Täydentävät hoidot Euroopassa”. Zimmermann mainitsi suuria Euroopassa toteutettuja CAM tutkimusohjelmia, joita ovat COST B4 (1993-1998), CAM-Cancer projekti (2002-2005), FP7-tutkimusohjelma (päättynyt 2014), Horizon 2020 (käynnissä) ja CAMbrella projekti (2010-2012). Zimmermann keskittyi tarkemmin CAMbrella-projektin tuloksiin. Siinä mm. määriteltiin CAM Euroopassa seuraavasti:
 
”Eurooppalaisten käyttämä täydentävä ja vaihtoehtolääketiede (CAM) edustaa erilaisia lääketiede-systeemejä ja terapioita, jotka perustuvat tietoon, taitoon ja käytäntöön, joiden taustalla ovat teoriat, filosofian suuntaukset ja kokemukset ja joita käytetään ylläpitämään ja parantamaan terveyttä sekä ennalta ehkäisemään, diagnosoimaan, lievittämään tai hoitamaan fyysisiä ja pyykkisiä sairauksia.”
 
Zimmermann kertoi, että eurooppalaiset suhtautuvat tutkimusten mukaan myönteisesti CAM-hoitoihin. Eurooppalaiset haluaisivat, että CAM palveluita olisi helpommin saatavilla ja tietoa näistä olisi saatava enemmän. Jos terveydenhuollon ammattilaisilla olisi enemmän tietoa CAM-hoidoista, he voisivat avustaa potilaan päätöksen teossa valita sopivin hoitovaihtoehto.
 
Zimmermann kertoi CAM-tutkijoiden metodeista ja toi esille vertailevan vaikuttavuuden tutkimuksen ”Comparative Effectiveness Research (CER)”, jossa tuotetaan ja yhdistetään tutkimustuloksia vertaamalla erilaisten hoitomenetelmien hyötyjä ja haittoja suhteessa sairauden ehkäisyyn, diagnoosiin ja hoitoon ja terveydenhuollon palveluiden tuottamiseen. CER:n tarkoitus on avustaa käyttäjiä, kliinikoita, palveluiden ostajia ja terveydenhuollon päättäjiä tekemään valintoja parantaakseen terveydenhuoltoa sekä yksilön että väestön tasolla.
 
Vertailevan vaikuttavuuden tutkimus sopii mahdollisesti paremmin CAM-hoitojen tutkimukseen kun lääketieteessä yleisesti käytetty satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (RCT, randomized controlled trial). Kliinisen CAM-tutkimuksen tulee myös tavoittaa ns. ei-spesifisiä tekijöitä, kuten esim. hoito-olosuhteet ja asenteet, jotka vaikuttavat todellisen elämän hoitotilanteessa. Näitä ei-spesifisiä tekijöitä ei huomioida RCT-tutkimuksessa. Molemmissa tutkimusmetodeissa on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa CAM-hoitojen tutkimisessa. Tutkimusmetodi tulee siten valita aina tapauskohtaisesti. CAMbrella-hanke ehdottaa, että perustetaan keskitetty yliopistotasolla tuettu EU CAM-tutkimuskeskus, jossa tulisi toteuttaa operatiivisesti EU tutkimusstrategiaa. Esimerkkejä löytyy maailmalta mm. Yhdysvalloista (The National Center for Complementary and Integrative Health, NCCIH) ja Norjassa (Nasjonalt forskningssenter innen komplementær og alternativ medisin , NAFKAM).
 
Lopuksi Zimmermann totesi, että ”Olisi hienoa noudattaa CAMbrella-tutkijoiden suosituksia, että täydentäviä hoitoja tulisi tutkia niitä sopivilla menetelmillä tieteellisten periaatteiden mukaisesti niin Euroopassa kuin myös Suomessa”.
 
Harri Vertio (LT) oli estynyt, mutta Pauliina Aarva esitti tiivistelmän Vertion aiheesta ” Vaihtoehtolääkintä ja terveydenhuolto Suomessa”. Vertio oli koonnut esitykseen tietoa lääkärien ja terveydenhuollon ammattilaisten asenteista täydentäviä hoitomuotoja kohtaan. Vertion esityksen mukaan 4-8 prosenttia suomalaisista lääkäreistä käyttää jotain täydentävää hoitomuotoa. Suosituin on akupunktio, mutta löytyy myös joitakin muita hoitomuotoja, kuten manipulaatiohoidot, homeopatia ja vitamiinihoidot. Tutkimuksen mukaan lääkärien suhtautuminen täydentäviin hoitoihin on kohtalaisen positiivista. Lääkäriliiton tekemien selvityksien mukaan yli puolet lääkäreistä on sitä mieltä, että ”käytettäköön (täydentäviä hoitoja), jos näistä hoitomuodoista ei ole potilaalle haittaa”. Samanaikaisesti on vahvaa vastustusta, sillä osa lääkärikunnasta on sitä mieltä, että osa täydentävistä hoitomuodoista pitäisi kieltää.
 
Pauliina Aarva (YTT, dosentti, TaY) luento ”Potilaasta parantujaksi” käsitteli tutkimustietoa täydentävien hoitojen käyttäjistä ja käytön syistä. Aarvan tutkimusnäkökulma oli täydentäviä hoitoja käyttävän potilaan näkökulma. Aarva kuvasti yleistä tilannetta, jossa potilas hakee apua vaivaansa monesta eri tahosta mm. lääkäri, sosiaalityöntekijä, itsehoito, yhteisö ja täydentävät hoitomuodot. Yhdysvalloissa CAM-tutkimuksen osalta puhutaan täydentävästä terveysnäkemyksestä, jossa potilas käyttää luontaistuotteita (mm. ravintolisät, rohdokset, vitamiinit, probiootit), kehomielihoitoja (mm. jooga, akupunktio, meditaatio, hypnoosi, pilates) ja muita terveydenhoitojärjestelmiä (mm. perinteinen kiinalainen lääketiede, ayurveda, homeopatia). Näitä käytetään täydentämään virallisia terveydenhoidon palveluja. Yleisesti maailmalla täydentäviä hoitoja käytetään yli 30 prosenttia väestöstä.  Eri tutkimuksen mukaan Iso-Britanniassa käyttäjämäärät ovat 26-41 %, USA:ssa 33 %, Australiassa 23-44% ja Suomessa 28-46%.
 
Suomessa on (itse tai perheen jäsen) käyttänyt tai kokeillut luontaistuotteita 62%, ravintolisävalmistetta 47%, kiropraktiikkaa 27%, akupunktiota 25% ja vyöhyketerapiaa 21%, kansanparannusta 18%, aromaterapiaa 11%, homeopatiaa 11%, hypnoosia 6% ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä 5% vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan (n=1005. Taloustutkimus, Lääketietokeskus Oy, Suomen Lääkäriliitto ja Suomen Apteekkariliitto).
 
Täydentäviä hoitoja käytetään mm. kroonisten sairauksien tukihoitoon, kipuihin, allergioihin, tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin, ”selittämättömiin” vaivoihin, mielialaongelmiin, lääkkeiden haittoihin ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin ja stressin lievittämiseen. Potilaat kokevat, että täydentävissä hoitomuodoissa ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja potilas saa hoitajilta enemmän aikaa hoitotilanteessa. Näin rakentuu parempi terapeuttinen suhde, jossa myös potilaalla on aktiivinen rooli. Potilaat myös kokevat, että täydentävät hoidot ovat luonnonmukaisia. Täydentävissä hoidossa potilas kokee, että kehotietoisuus vahvistuu.
 
Aarva mainitsi, että suoranaisia haittoja täydentävistä hoidosta on tutkimuksen mukaan hyvin vähän. Epäsuoria haittavaikutuksia on raportoitu jonkin verran. Tällaisia ovat mm. hoidosta saatu väärä tieto, joka voi johtaa valtavirtalääketieteeseen nojaavan hoidon viivästymiseen.
 
Käyttäjien kannalta täydentävien hoitomuotojen käytölle ei ole ristiriitaa, sillä CAM-hoitoja käytetään täydentämään ja tukemaan muita hoitoja.
  
Lopuksi Aarva totesi, että ”jos 30 prosenttia väestöstä käyttää täydentäviä hoitomuotoja, niin olisiko tarpeen tutkia, miksi näin on? Olisiko terveydenhoitojärjestelmällä jotain opittavaa täydentävistä hoidoista? ”.Täydentävien hoitomuotojen tutkimuksessa tulisi olla avoin, innovatiivinen ja ennakkoluuloton.
 
Marja Leena Kukkurainen (TtT) ”Salutogeeninen terveyden teoria ja tutkimus” -luento esitteli vähemmän tunnetun teorian, mutta jonka sisältämät asiat ovat varmasti kaikille tuttuja. Salutogeeninen teoria on teoria siitä, miten ja millaisin voimavaroin ihminen voi ylläpitää ja säilyttää terveyttään. Salutogeeninen teorian peruskysymys on ”miksi jotkut säilyvät terveinä ja selviävät (perimästä, ympäristöstä, elämän kriiseistä ja riskitekijöistä) huolimatta?” Teorian taustalle sopii positiivisen terveyden teoria. Salutogeeninen teoria pohtii terveyteen liittyviä voimavaroja ja tunteita. Tärkeimpänä yksilön kokema merkityksellisyys ja muut tunteet siitä, että ihminen selviytyy stressitilanteista ja kokee, että haasteet ovat hallittavissa. Näitä selvitetään elämänlaadun tutkimuksilla mm. SOC-mittarilla, joka mittaa psyykkistä toimintakykyä. Terveydenhoitohenkilöt ovat yksi taho, joka antaa ihmiselle voimavaroja kriiseissä. Salutogeeninen terveysteoria on positiivinen terveysteoria, joka keskittyy voimavaroihin ja kykyyn ottaa niitä käyttöön.
 
Pekka Louhiala (LT, dosentti, Hjelt-instituutti, HY) pohti luennossaan ”Onko olemassa vaihtoehtoista tai täydentävää lääketiedettä?” CAM-hoitojen määritelmiä, nimiä ja arvolatauksia. Louhiala löysi CAM-hoidoille monia nimityksiä, kuten alternative medicine, complementary medicine, integrative medicine ja functional medicine. Louhialan mielestä termi on arvovalinta ja käyttämällä tiettyä termiä kertoo jotain omasta asenteestaan. Louhialan mukana yhtälailla Duodecimin lanseeraama termi ”uskomuslääkintä” on arvovalinta ja se on ylimielinen. Louhiala ei nähnyt CAM-hoidoille mielekästä yhteistä kategoriaa, vaan jokaista hoitomuotoa tulee arvioida erikseen. Louhiala oli sitä mieltä, että jos jokin hoitomuoto on tehokas se tulee ennemmin tai myöhemmin osaksi lääketieteen käytäntöä.
 
Kaija Helin (TtT) ”Täydentävien hoitojen monimuotoiset maailmankuvat ja tiedon paradigmat – taustaoletusten yhteisiä piirteitä”-luennossa lähestyi CAM-hoitoja tieteen filosofian näkökulmasta. Helin totesi, että CAM-hoitojen juuret ovat erilaisissa kulttuureissa ja historiallisissa aikakausissa. Näistä löytyy myös suomalaisia hoitoja, kuten kalevalainen jäsenkorjaus ja Kajavaterapia, joita nykyään käytetään mm. fysikaalisten hoitojen yhteydessä. Hoitojen kirjo on moninainen. Osalla CAM-hoidoista on omat taustafilosofiat, kuten suuret lääketieteelliset systeemit mm. kiinalainen lääketiede ja Euroopassa antroposofinen. Myös ns. virallisen tieteen voidaan katsoa perustuvan traditioon. Voidaan nähdä, että kaikki hoitomenetelmät perustuvat tiettyyn omaan traditioonsa ja niiden voidaan katsoa täydentävän toisiaan. 
 
Helin kuvaa biolääketieteen, johon ns. virallisen lääketiede kuuluu ja CAM-hoitojen paradigmaattisia piirteitä hyvin. Biolääketiede, pyrkii selittämään kokonaisuutta osistaan lähtöisen (partikularistinen), jossa kaikki on rakentunut yksittäisistä osista, jotka ovat mitattavissa. Biolääketieteessä todellisuuden koko rakenne voidaan palauttaa yleispäteviin fysiikan ja kemian lainalaisuuksiin. CAM-hoidoissa pyritään lähtemään liikkeelle kokonaisuudesta (holistinen), joka organisoi osia ja niiden toimintaa. CAM-hoidot ovat yksilön kokemuksista lähteviä, jossa sallitaan yksilölliset tunteet. CAM-hoidoissa pyritään näkemään potilas, eikä vain hänen sairauttaan.
 
Lopuksi Helin kertoi Norjan NAFKAM-tutkimuskeskuksen ajatuksesta, että CAM-hoitojen tutkimus aloitetaan jo olemassa olevista CAM-hoidoista. Tutkitaan niiden kontekstia, paradigmoja ja filosofisia taustoja ja edetään niistä CAM-hoitojen turvallisuuteen ja biologisiin mekanismeihin.
 
Pia Vuolanto (YTT, tutkija, TaSTI, TaY) ”Näkökulmia ”vaihtoehtohoitojen” kiistanalaisuuteen ” -Esimerkkinä hoitotieteen konfliktit paastosta ja terapeuttisesta kosketuksesta 1990-luvulla. Vuolanto kertoi Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksessa ollutta kahta kiistaa. Keväällä 1996 Helena Frankberg-Lakkalan väitöskirja ”Terveyttä ja hyvää oloa paastolla” nousi valtakunnan uutisiin ja Skepsis kritisoi väitöskirjaa julkisesti. Toinen kiista syntyi Anja Rautajoen kirjasta ”Terapeuttinen kosketus”, jonka kustantajalle Kirjayhtymälle Skepsis myönsi myöhemmin Huuhaa-palkinnon. Skepsis varoitti Tampereen yliopiston hoitotieteen laitosta, että ”sen pitää olla valppaana terapeuttisen kosketusten kaltaisten hoitojen yrittäessä virallistaa asemaansa tieteessä”. Kirja ”Terapeuttinen kosketus” perustui hoitotieteen progradu-tutkielmaan, joka oli hyväksytty Tampereen yliopistoin hoitotieteen laitoksella hyvin arvosanoin. Huuhaa-palkinnon jälkeen hoitotieteen laitosneuvosto kielsi tiettyihin kirjoihin viittaamisen opinnäytetöissä. Opiskelijat olivat kiellosta hämmästyneitä ja kyseenalaistivat sen.
 
Esityksessään Vuolanto analysoi osapuolia, jotka ottivat kiistoissa kantaa paastoon, terapeuttiseen kosketukseen ja terapioihin ylipäätään. Vuolanto kertoi tapahtuneista neutraalisti ja pyrki löytämään osapuolien näkökulmista asioita, joita nämä pyrkivät säilyttämään tai edistämään. Kiistaan osallistuivat virkamiehiä, lääkäreitä, tutkijoita, hoitotieteen opiskelijoita, sairaanhoitajia, terapeutteja, skeptikkoja ja potilaita.
 
Vuolanto pyrki valottamaan sitä, mitä eri toimijat kiistoihin osallistuessaan ilmentävät tieteestä ja tieteen rajoista. Huolena on se, että kiistoissa terapioita katsotaan vain omasta näkökulmasta, eikä nähdä näkökulmien moninaisuutta. Jotkin osapuolien argumenteista ei ole sovitettavissa yhteen, mutta osasta voidaan olla yhtä mieltä. Tiede merkitsee eri ihmisille eri asioita ja maailmaa tulee ymmärtää moninaisena. Tiedettä käytetään yhteiskunnassa moniin tarkoituksiin.
 
Minna Sorsa (TtM, kehittämiskoordinaattori, TaY) ”Kokemusvaikutukset, valinnat ja osallisuus” – luento käsitteli Suomessa tehtyjä CAM -tutkimuksia ja tutkimuksen haasteita. Esityksen aluksi Sorsa totesi, että Suomessa ei ole tehty kattavaa vaihtoehtoisten hoitomuotojen tieteellistä tutkimusta selvittävää katsausta.  Tällaiselle on kuitenkin katsottu olevan tarvetta ja yksi sellainen on parhaillaan käynnissä.
 
Sorsa kertoi, että tieteellisten tutkimusraporttien määrä katsauksessa on 26, julkaisuista suomenkielisiä oli 12 ja englanninkielisiä 14. Esityksessä käytiin läpi alustavia tuloksia. Tutkimusraportteja löytyi kuusi 1980-luvulta, neljä 1990-luvulta, kymmenen 2000-luvulta ja kuusi 2010-luvulta. Muista yliopistoista paitsi Tampereen ja Lapin yliopistoista löytyi tutkimuksia. Lisäksi osa tutkimuksista oli toteutettu muussa kuin yliopistoyhteydessä: kahdessa terveyskeskuksessa, Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa, Fimeassa ja Suomen lääkäriliitossa. Suomalaisista perinnehoidoista on eniten tutkittu jäsenkorjausta, niin jäsenkorjaajien työtä kuin menetelmiä. Lisäksi on tutkittu saamelaisia kansanparantajia, kuppausta ja erilaisia ravintoon ja kasveihin liittyviä kysymyksiä.
 
Sorsa kävi myös läpi suomalaisen CAM-tutkimuksen haasteita. Näitä ovat mm. suomalaista CAM-hoitomuodoista toteutettua tieteellistä tutkimusta on vähän ja olemassa oleva tutkimus on pääasiassa lääketieteen tietoperustaa soveltavaa, CAM-hoitomuotoihin liittyvä käsitteistö on monimuotoinen, CAM-hoitomuotojen ihmiskäsitykset ja maailmankuvan kysymykset ovat laajat ja ne haastavat totuttuja terveystieteellisiä traditioita. Yksi haaste Suomessa on CAM-hoitoja koskeva lainsäädäntö, joka on olematonta ja tällä on vaikutusta CAM-hoitojen yhteiskunnalliseen asemaan.
 
Seminaarin lopuksi luennoitsijat kokoontuivat yhteen paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin kommenttipuheenvuoroin CAM-tutkimuksen tulevaisuutta Suomessa.    
 
Tampereen tutkimusseminaarissa vallitseva ilmapiiri oli mielestäni merkki siitä, että jotain uudenlaista ajattelua saattaisi CAM-hoitojen ja CAM-tutkimuksen saralla syntyä. Muistan kun, keskustelin Tampereen CAM-seminaarissa useiden henkilöiden kanssa ja seminaarin ilmapiiri tuntui olevan avoin, keskusteleva ja rakentava. Seminaarin puheenjohtajan yhteistyöhön kannustavat loppusanat viimeistään vahvistavat sen, että CAM-tutkimukselle tarjottiin Suomessa aikaisempaa paremmat lähtökohdat. Seminaarin luennoitsijoiden ja seminaariin osallistuneiden tahojen yhteinen toive tuntui olevan suomalaisen CAM-tutkimuksen lisääminen. 

Nyt jälkikäteen katsottuna on ollut hienoa huomata, että Tampereen CAM-seminaari lisäsi täydentävistä hoidoista kiinnostuneiden tutkijoiden verkostoitumista Suomessa ja tämä lienee ollut tulevaisuuden kannalta yksi seminaarin tärkeimmistä anneista. Tampereen yliopiston järjestämä CAM-seminaari onnistui luomaan tapahtuman, jossa oli tilaa monille tieteen ja tutkimuksen näkökulmille ja haasteille. 

Yliopistojen yksi tehtävistä on edistää vapaata tutkimusta. Tässä Suomi on ottanut yhden askeleen oikeaan suuntaan Tampereen kahden vuoden takaisen seminaarin myötä myös CAM-tutkimuksen saralla.

Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
​​

Tampereen yliopiston CAM-tutkimusseminaarin luentojen tiivistelmät tästä linkistä.

Vieraskynäkirjoitus: Timo Lehto, biokemisti FT

Johdantoa
Helsingin-Sanomissa 05.09.2017 julkaistussa artikkelissa kerrottiin, että antioksidanttivitamiinien ja hivenaineiden liiallinen saanti voi lisätä riskiä saada syöpä. Artikkelin sävy saattaa pelästyttää myös sellaiset ihmiset, jotka syövät ravintolisiä maltillisesti, siksi valistava informaatio on hedelmällisempää kuin pelottelu ja yleistäminen.
 
Tutkimusmenetelmien ongelmia
Vitamiinien vaikutuksia terveyteen on arvioitu muun muassa useissa systemaattisissa kirjallisuuskatsauksissa (meta-analyysi). Meta-analyysin tarkoitus on yhdistää eri tutkimuksia, jolloin voidaan tehdä luotettavampia johtopäätöksiä. Meta-analyysit toimivat hyvin lääketutkimuksissa, joissa tutkitaan yhtä lääkeainemolekyyliä, sen sijaan ravitsemustutkimuksissa, kun mukana on useita ravintotekijöitä ja muuttujia, meta-analyysien antama tulos voi johtaa harhaan (1).  Lisäksi useissa tutkimuksissa, joihin artikkelissa viitataan, on vakavia ongelmia. Niissä ei ole mitattu koehenkilöiltä missään vaiheessa vitamiinipitoisuuksia verestä: ei lähtötilanteessa, kokeen aikana, eikä tutkimuksen lopussa. Eräät koehenkilöistä ovat aloittaneet ravintolisien käytön vasta syöpädiagnoosin myötä, jolloin tutkimustulokset vääristyvät.
 
Eräitä laajoja antioksidantti/vitamiinitutkimuksia
Laajassa 11 vuotta kestäneessä Physicians’ Health Study II-tutkimuksessa (PHS II) päivittäinen monivitamiinin käyttö vähensi lääkäreillä syöpien esiintyvyyttä 8%:lla, tutkimukseen osallistui 14.641 amerikkalaista mieslääkäriä (2). Lääketiede ei ole tähän mennessä keksinyt yhtäkään lääkettä, joka pystyisi samaan tulokseen. Tutkimuksessa käytetty monivitamiini sisälsi E-vitamiinia (268mg), C-vitamiinia (500 milligrammaa) ja beetakaroteenia (50 milligrammaa). Tämä positiivinen tutkimustulos, joka julkaistiin vuonna 2012 arvovaltaisessa Amerikan lääkäriliiton lehdessä JAMA:ssa, on jäänyt mediassa vähäiselle huomiolle.
 
USA:ssa tehtiin 2000-luvun alussa SELECT-tutkimus, jossa havaittiin, että yli 50 vuotiailla miehillä synteettisen E-vitamiinin käyttö (268mg/pv) lisäsi eturauhassyövän riskiä 17 %:lla, mutta vain jos seleenitasot olivat alhaiset (3). Viimeisimmässä SELECT-tutkimuksen jatkoanalyysissä ylimääräisen seleenin saanti (200mikrog/pv) lisäsi hieman eturauhassyövän riskiä, mutta vain ryhmässä, jossa seleenin saanti oli koehenkilöillä alun perinkin erittäin korkea (4). USA:ssa seleenin saanti ruuasta on monin paikoin liiankin korkea, johtuen maaperän korkeasta seleenipitoisuudesta, mutta Suomessa tällaista ongelmaa ei ole. Suomessa seleeniä lisätään viljan lannoitteisiin, mutta valitettavasti vain osa leivästä tehdään kotimaisesta viljasta.
 
Suomalaisessa ATBC-tutkimuksessa, jossa 29.000 tupakoivaa miestä sai päivittäin E-vitamiinia tai beetakaroteenia osoitettiin, että E-vitamiinia saaneilla miehillä oli 32% pienempi riski sairastua eturauhassyöpään verrattuna lume-ryhmään (5). Synteettinen beetakaroteeni toisaalta lisäsi keuhkosyövän esiintymistä.
 
Lisäävätkö antioksidantit syövän jakautumista?
HS:n artikkelissa viitataan myös eräisiin tutkimuksiin, joissa on havaittu “syöpätaistelijageenin”, p53:n toiminnan häiriytyneen antioksidanttien vaikutuksesta hiirillä tehdyissä tutkimuksissa ja kudosviljelmissä (6). Tutkimuksissa käytetyt synteettiset E-vitamiiniannokset ovat olleet kuitenkin erittäin suuria, vastaten sitä, että 60 kg painava henkilö käyttäisi päivittäin E-vitamiinia 750 - 3650 milligrammaa. Tavallisessa monivitamiinivalmisteessa E-vitamiinin määrä on yleensä korkeintaan 100 milligrammaa. Koe-eläintutkimusten tuloksia ei voida myöskään sellaisenaan siirtää ihmiseen, joten jatkotutkimuksia tarvitaan tämän havainnon selvittämiseksi.
 
Antioksidantti/vitamiinitutkimusten pohdintaa ja tulevaisuuden visioita
Laajatkin tutkimukset antavat ristiriitaisia tutkimustuloksia liittyen E-vitamiinin ja muiden antioksidanttien aiheuttamaan syöpäriskiin. Useat tutkijat ovatkin kyseenalaistaneet yksittäisten vitamiinien käytön tutkimuksissa, koska eri antioksidanttivitamiinit toimivat yhteistyössä ja tärkeän vitamiinin puuttuminen koeasetelmasta voi johtaa tautiriskin lisääntymiseen. On selvää, että eturauhassyövän ja muidenkin syöpien syntyyn vaikuttaa useita eri tekijöitä, kuten hormonitasot, perimä, rotu, ikä, ravinto, syödyn rasvan laatu/määrä ja elimistön vitamiinien ja kivennäisaineiden pitoisuudet. Tutkimustuloksiin saattaa vaikuttaa sekin onko tutkimuksessa käytetty synteettistä vai luonnollista E-vitamiinia tai beetakaroteenia, joiden rakenteet ovat erilaiset. Stuttgartissa 2015 pidetyssä E-vitamiini-symposiumissa professori Maret Traber oli sitä mieltä, että lisääntyneet eturauhassyöpätapaukset eräissä E-vitamiinitutkimuksissa liittyvät todennäköisesti vähäiseen K-vitamiinin saantiin, eivät E-vitamiini-ravintolisiin. Hän myös pohtii sitä miksi K-vitamiinin yhteyttä aivojen terveyteen ei tutkita juuri lainkaan, vaikka sen vaikutus näyttäisi olevan äärimmäisen tärkeä (7). D-vitamiinitutkimusten lisäksi esimerkiksi C-vitamiinin terveysvaikutusten tutkiminen on saavuttamassa uuden renessanssin- (8). 1970-luvulla C-vitamiini tutkimus loppui lähes täysin 30 vuoden ajaksi, sen jälkeen, kun eräs arvostettu amerikkalaistutkija julkaisi vuonna 1975 väärennettyjä ja virheellisiä tutkimustuloksia C-vitamiiniin liittyen arvostetussa JAMA- tiedelehdessä (9). Tutkimusvilpin paljastamiseen osallistui myös suomalaisia tutkijoita. Nykyisin antioksidanttitutkimus on keskittynyt yhä enenevässä määrin kasviperäisiin antioksidantteihin ja tulehdusta hillitseviin aineisiin, kuten kurkumiiniin, resveratroliin ja erilaisiin polyfenolisiin yhdisteisiin, joita on runsaasti muun muassa värikkäissä kasviksissa ja teessä (10,11).
 
Vitamiinien turvalliset ylärajat EU:ssa ja potentiaalisia turvallisuusriskejä
Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA) on määritellyt viimeiseen tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvat vitamiinien ja hivenaineiden päivittäisen saannin turvalliset ylärajat (UL) normaali väestölle ja turvamarginaalit ovat usein moninkertaisia (12). Esimerkiksi E-vitamiinin turvalliseksi päiväannokseksi on määritelty 300 milligrammaa. A-vitamiinimäärät monivitamiinivalmisteissa ovat maltilliset ja usein A-vitamiini on korvattu valmisteissa beetakaroteenilla. Jos syö päivittäin runsaasti maksaruokia on toki mahdollista saada liikaa A-vitamiinia. B6- ja B12 vitamiini ovat turvallisia käyttää, harvinaisissa tapauksissa B6-vitamiini voi aiheuttaa 100 milligrammaa ylittävinä annoksina sormien ja varpaiden puutumista, jolloin annostusta on vähennettävä tai lopetettava kokonaan. B12-vitamiini on niin turvallinen, että sille ei ole pystytty määrittämään turvallista ylärajaa.
 
THL:n selvitys ravitsemustottumuksista ja Harvardin ruokapyramidi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen (2016) mukaan vain 33 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä saavuttaa vain viisi ravitsemussuositusta yhdeksästä (13). Erityisen huonosti syömme kasviksia, marjoja ja hedelmiä, jotka ovat tärkeitä vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteitä. Harvardin yliopiston ravitsemustutkijat USA:ssa suosittelevat ruoka-ainepyramidissaan monivitamiinivalmistetta useimmille, koska se on edullinen “henkivakuutus”, jos ei jostain syystä syö monipuolisesti, kärsii imeytymishäiriöistä tai henkilöllä on jokin perussairaus, joka kuluttaa tavallista enemmän elimistön pienravintotekijöitä. Elimistö säätelee pitkälti myös itse miten paljon vitamiineja ja kivennäisaineita otetaan suolistosta verenkiertoon. Jos saanti on niukkaa, imeytyminen tehostuu ja saannin lisääntyessä imeytyminen vähenee.
 
Ongelmia maidon ja parapähkinän kanssa
Maidon käyttö ylimäärin ei todellakaan ole terveellistä, koska runsas kalsium estää monien muiden kivennäisaineiden imeytymistä ja voi johtaa jopa anemiaan. Parapähkinöiden seleenipitoisuus vaihtelee sen mukaan mistä maasta ja miltä alueelta pähkinät on poimittu. Tutkimusten mukaan seleenipitoisuus voi vaihdella 8 mikrogrammasta aina 200 mikrogrammaan pähkinää kohden. Monivitamiinivalmisteissa seleenin pitoisuus on vakioitu ja siinä mielessä ne ovat turvallisia. Yleisesti ottaen pähkinöiden syönti on kuitenkin terveellistä, koska ne sisältävät paljon hyvälaatuisia rasvoja, proteiineja, kivennäisaineita ja vitamiineja.
 
Lyhyt loppupäätelmä
Lopuksi voidaan sanoa, että ravintolisät tai ruoka eivät milloinkaan korvaa varsinaisia syöpähoitoja, mutta voivat oikein käytettyinä parantaa hoitotulosta ja vähentää lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia.
 
 
 
kirjallisuusviitteet
 
1) Oliver, Christopher & Myers, Stephen. (2017). Validity of a Cochrane Systematic Review and meta-analysis for determining the safety of vitamin E. BMC Complementary and Alternative Medicine. 17. 408. 10.1186/s12906-017-1906-x.
 
2) Gaziano, JM, Sesso HD, Christen WG et al. Multivitamins in the Prevention of Cancer in Men: The Pysicians’ Health Study II Randomized Controlled Trial. JAMA. 2012; 308(18):1871-1880.
 
3) Lippman SM, Klein EA, Goodman PJ, et al. Effect of selenium and vitamin E on risk of prostate cancer and other cancers. The Selenium and Vitamin E Cancer Prevention Trial (SELECT). JAMA. 2009;301(1):39–51.
 
4)  Klein EA, Thompson IM Jr, Tangen CM, et al. Vitamin E and the risk of prostate cancer: the Selenium and Vitamin E Cancer Prevention Trial (SELECT). JAMA. 2011;306(14):1549–1556.
 
5) Weinstein SJ, Wright ME, Pietinen P, et al. Serum α-Tocopherol and 𝜸-Tocopherol in Relation to Prostate Cancer Risk in a Prospective Study. J Natl Cancer Inst. 2005; 97(5):396-399.

6) Sayin VI, Ibrahim MX, Larsson E, Nilsson JA, Lindahl P, Bergo MO. Antioxidants
accelerate lung cancer progression in mice. Sci Transl Med. 2014; 221(6): 221ra15
​
7) Shane Starling. Vitamin K level not Vitamin E could be to blame for cancer links: Symposium; NutraIngredients.com. 01.09.2015.
 
8) https://www.cancer.gov/about-cancer/treatment/cam/patient/vitamin-c-pdq
 
9) Karlowski TR, Chalmers TC, Frenkel LD, Kapikian AZ, Lewis TL, Lynch JM. Ascorbic acid for the common cold. A prophylactic and therapeutic trial. JAMA. 1975; 231(10):1038-42.
 
10) Rodriguez ML, Estrela JM, Ortega AL. Natural Polyphenols and Apoptosis Induction in Cancer Therapy. Journal of Carcinogenesis & Mutagenesis. 2013; http://dx.doi.org/10.4172/2157-2518.S6-004.
 
11) Forman HJ, Davies KJA, Ursini F. 2014. How Do Nutritional Antioxidants Really Work: Nucleophilic Tone and Para Hormesis Versus Free Radical Scanvenging in Vivo. Free Radic Biol Med. 66:10.1016/j.freeadbiomed.2013.05.045.

12) http://www.efsa.europa.eu/sites/default/files/efsa_rep/blobserver_assets/ndatolerableuil.pdf
 
13) https://www.thl.fi/fi/-/ravitsemussuositukset-toteutuvat-vain-harvan-aikuisen-ruokavaliossa
 

Turun Sanomat käsitteli 12.9. ravintolisiä otsikoilla"Ravintolisämarkkinat kuin villi länsi" ja "Ravintolisäkauppa holtitonta". Jutussa terveystarkastaja haluaisi puuttua vahvemmin esimerkiksi ravintolisien puhelinmyyntiin ja ravintolisien markkinointiin.

Aihe on tärkeä ja nämä ongelmat on tiedostettu myös Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitossa.

Suomessa on edelleen vaikeasti valvottavia ravintolisien myyntikanavia, joiden toiminta leimaa ja vahingoittaa myös koulutettuja ja järjestäytyneitä terveyskauppoja.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on viranomaistapaamissa vaatinut tasapuolista valvontaa ja kaikkien ravintolisiä myyvien yrityksien saattamista elintarvikevalvonnan piiriin.

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on osallistunut viranomaisten Oiva-tarkastuksien kehittämishankkeisiin. Kaikki liittoon kuuluvat terveyskaupat ovat elintarvikevalvonnan piirissä ja Oiva-tarkastettu.

On valitettavaa, että Suomessa on edelleen runsaasti ravintolisiä myyviä tahoja, jotka eivät ole viranomaisvalvonnan piirissä. Nähtävästi terveyskauppojen myymälät ja niiden nettikaupat ovat ainoita ravintolisien myyntikanavia, jotka on perusteellisesti Oiva-tarkastettu. Päivittäistavarakaupassa ravintolisien osuus Oiva-tarkastuksissa on marginaalinen ja tietojemme mukaan apteekkien ravintolisien myyntiä ei toistaiseksi ole edes saatu Oiva-tarkastuksien piirin.

On myös viranomaisen taholta myönnetty, että esimerkiksi ravintolisien verkostomarkkinointia, puhelin- ja postimyyntiä sekä ulkomailta toimivia suomenkielisiä nettikauppoja ei käytännössä pystytä valvomaan.

Vaikka ravintolisien myynti ei vaadi erityisiä lupia tai koulutusta, niin Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton mielestä koulutuksen hankkiminen on välttämätöntä ja osa kuluttajan suojaa.

Suomessa elintarvikevalvonta on mielestäni eurooppalaista kärkeä, joten uskon, että ravintolisämarkkinoiden valvonnassakin kyse on resurssien lisäksi myös tahtotilasta.

Tasapuolinen, riittävä ja asiallinen valvonta lisää kuluttajaturvallisuutta ja antaa vastuuntuntoisille ravintolisäyrityksille, kuten terveyskaupoille paremmat toimintaedellytykset.

Mika Rönkkö, Toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton kirjoitus julkaistiin myös Turun Sanomissa