TERVEYSKAUPAT
  • Etusivu
  • Tietoa liitosta
    • Jäseneksi liittyminen
    • Työnvälitys
    • Yhteystiedot
  • Jäsenmyymälät
  • Koulutus
  • Blogi ja media

A. Vogel Oy:n Echinaforce® historian ensimmäinen Terveystuotealan klassikkotuote

24/10/2023

Comments

 
Picture
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto julkisti terveystuotealan historian ensimmäisen klassikotuotteen I love me -messutapahtumassa perjantaina 20.10.2023. Tämä merkittävä tunnustus myönnettiin A. Vogel Oy:n Echinaforcelle. Erinomainen kuluttajapalaute, laadukkuus ja tuotteella tehdyt tutkimukset ovat toimineet tärkeänä tukena Echinaforcen menestyksessä ja suosion nousussa.

Echinaforcen tarina on mielenkiintoinen osa kasvilääkinnän historiaa. Euroopan fytoterapian pioneerina tunnettu Alfred Vogel sai echinacean eli punahatun siemenet lahjaksi Lakota Sioux heimon parantajalta, kun Vogel oli tutustumassa Pohjois-Amerikan kasvilääkintäperinteeseen ja kulttuuriin. Eurooppaan palattuaan Vogel onnistui viljelemään näistä siemenistä punahattua myös Sveitsissä ja ensimmäisen kerran Echinaforce tuli markkinoille 1950-luvun puolivälissä. Samaa echinacea siemenkantaa käytetään edelleen Echinaforcen valmistuksessa. Suomen terveyskauppoihin Echinaforce tuli myyntiin 1970-luvulla. Nykyisin Echinaforce on perinteinen kasvirohdosvalmiste (itsehoitolääke) flunssan tukihoitoon ja ennaltaehkäisyyn.

”Kiitos suuresta kunnianosoituksesta, jonka terveystuotealan ammattilaiset myönsivät A. Vogel Oy:n Echinaforcelle. Tämä on hieno ja historiallinen hetki, ja haluan kiittää tästä tunnustuksesta. On ollut hienoa seurata, miten Echinaforce on ollut osa suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia jo vuosikymmeniä. Alfred Vogelin filosofia luonnonmukaisesta hyvinvoinnin ylläpidosta on edelleen ajankohtainen, ja olemme ylpeitä voidessamme jatkaa hänen perintöään”, toteaa A. Vogel Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Rantanen.
​
Terveystuotealan parhaita tuotteita on valittu yli 35 vuoden aikana noin 100. Näiden vuoden voittajatuotteiden joukosta on nyt ensimmäisen kerran valittu tuote, jolle myönnetään tunnustus terveystuotealan virallisena klassikkotuotteena.

Klassikkotuotteen kriteerit ovat:
- tuote on valittu aikanaan terveystuotealan vuoden voittajatuotteeksi
- tuotteen taustalla on tutkimustietoa ja onnistunutta tuotekehitystä
- tuote on laadukas ja luotettava
- tuotteella on laaja positiivinen kuluttajapalaute
- tuote on terveystuotealan tavoitteiden ja hengen mukainen; se soveltuu itsehoitotuotteeksi terveydestään huolehtivalle kuluttajalle

Echinaforcen suuresta arvostuksesta kuluttajien ja terveystuotealan ammattilaisten keskuudessa kertoo myös se, että Echinaforce oli kautta aikain ensimmäinen terveystuotealan tuotevalinta vuodelta 1987.
”Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto haluaa onnitella A. Vogel Oy:ltä ensimmäisestä klassikkotuote-tunnustuksesta. Alfred Vogel on ollut merkittävä vaikuttaja suomalaiselle terveyskaupalle, ja hänen kirjansa, luennot ja tuotteet ovat auttaneet monia suomalaisia ylläpitämään omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Vogelin filosofia luonnonmukaisesta terveyden ylläpitämisestä on edelleen ajankohtainen ja hänen arvonsa elää vahvana terveysalalla ympäri maailman”, toteaa liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.


Kuva: Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton hallituksen jäsen Tuulia Bucciarelli, Vogel Oy:n toimitusjohtaja Pirjo Rantanen ja Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö julkistustilaisuudessa I love me-messujen Klinikka-lavalla 20.10.2023 Helsingin Messukeskuksessa.
Comments

Vuoden Luontaishoitoteko 2023-palkinto Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkölle

24/10/2023

Comments

 
Picture
Comments

I love me -messutapahtuma kokoaa ammattilaiset ja kuluttajat yhteen trendien ympärille

18/10/2023

Comments

 
Picture
Pohjois-Euroopan suurin hyvinvointitapahtuma, I love me, kokoaa kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin trendit saman katon alle 20.–22.10.2023 Helsingin Messukeskukseen. Tänä vuonna tapahtuma on entistäkin suurempi ja monipuolisempi, tarjoten vierailijoilleen ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua muun muassa terveystuotealaan ja terveyskauppaan sekä saada tietoa ravintolisistä ja luonnonkosmetiikasta. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tapahtumassa nähdään yrityksiä ja ohjelmasisältöä kauneuteen, terveyteen, muotiin, kiertotalouteen, liikuntaan ja ravintoon liittyen.
Vuoden 2022 noin 40.000 kävijämäärän odotetaan ylittyvän ja hyvinvointikuluttajien lisäksi paikalle odotetaan jälleen satoja bloggaajia ja median edustajia.

"I love me -messutapahtuma on kokoontumispaikka kaikille, jotka ovat kiinnostuneita terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Tapahtumassa pääsee tutustumaan laajaan valikoimaan terveystuotteita ja -palveluita tarjoavia yrityksiä. Terveyden ja hyvinvoinnin ystävät voivat kokeilla uusimpia ravintolisiä, kuulla asiantuntijaluentoja terveyden edistämisestä ja hyvinvoinnista sekä saada henkilökohtaista neuvontaa terveystuotealan ammattilaisilta”, toteaa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.

I love me -messutapahtuman historia ulottuu yli 20 vuoden taakse, jolloin messujen nimi oli Kauneus- ja terveysmessut. I love me -messutapahtuma on kasvanut Pohjois-Euroopan suurimmaksi hyvinvointitapahtumaksi ja on vuosittain pystynyt tuomaan esiin hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin ilmiöt kiinnostavalla tavalla. Lisäksi I love me antaa näkymää tulevaisuuden trendeistä ja luo ainutlaatuisen kohtaamispaikan kaikille hyvinvoinnista, kauneudesta ja muodista kiinnostuneille.
”Odotamme tämä vuoden I love me-messuista jälleen monipuolista ja kävijöitä inspiroivaa tapahtumaa, joka antaa jokaiselle konkreettisia vinkkejä ja välineitä hyvinvoinnin parantamiseksi. Messuilla on mahdollisuus nähdä, kokeilla tai tunnustella uusia asioita, tutustua trendeihin ja uutuuksiin sekä tehdä ostoksia. I love me-messukokemus on monelle kokonaisvaltainen elämys, joka halutaan tulla kokemaan vuodesta toiseen. Joka vuosi messut houkuttelevat myös uusia kävijöitä ja toisaalta nuorista kasvaa aina uutta messusukupolvea”, summaa I love me -messuista vastaava liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen Helsingin Messukeskuksesta.

I love me 20.–22.10.2023
Pohjois-Euroopan suurin ja energisin hyvinvointitapahtuma I love me tuo hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin tuoreimmat ilmiöt ja kiinnostavimmat brändit Helsingin Messukeskukseen 20.–22.10.2023. Tapahtuma on avoinna pe klo 10–19, la–su klo 10–18.

I love me:ssä mukana olevat yritykset 
I love me:n ohjelma  
Tapahtuman kuvat  

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt I love me-messuista:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, puh. 040 559 9155, [email protected] 

Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto:
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja, puh. 0500 430 818, [email protected]
​
Kuva: Suomen Messut kuvapankki (I love me 2022 messukuva)
Comments

    Mika Rönkkö

    Toiminnanjohtaja
    Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry.

    Blogitekstit Mika Rönkkö ja vieraskynällä muitakin kirjoittajia.

    Archives

    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    November 2024
    October 2024
    September 2024
    July 2024
    May 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    March 2023
    February 2023
    January 2023
    October 2022
    September 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    February 2022
    January 2022
    December 2021
    November 2021
    October 2021
    June 2021
    April 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    October 2019
    September 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    March 2019
    February 2019
    January 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    June 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    June 2015
    May 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry
Eteläranta 10
​00130 Helsinki
Noin 120 jäsenmyymälää palvelee kuluttajia 
ympäri Suomen
Koulutetut ammattilaiset auttavat terveysasioissa henkilökohtaisesti
Jäsenmyymälöiden verkkokaupat palvelevat kellon ympäri
Jo vuodesta 1967 edistämässä terveellisiä elämäntapoja