Modernit fytoterapeuttiset valmisteet

Lääkekasveilla on merkittävä asema tämän päivän lääkinnässä. Nykyäänkin kaikista länsimaisista lääkemääräyksistä noin neljäsosa sisältää vaikuttavana aineena jotakin luonnon tuottamaa, useimmiten kasviperäistä ainetta. Määrän arvellaan kasvavan niin, että lähiaikoina jo joka toinen lääkemääräys Euroopassa sisältää kasvilääkkeitä.
​
Kasvilääkkeiden käyttö vaihtelee Euroopassa eri maiden kesken. Saksa on johtava maa kasvipohjaisten lääkkeiden käytössä. Siellä niillä on tärkeä rooli lääkinnässä, ja niitä määrätään rutiininomaisesti. Monet Saksassa käytetyistä lääkkeistä sisältävät sekä kasviperäisiä että farmaseuttisia (synteettisiä) aineosia. Tällainen erilaisten komponenttien yhdisteleminen tullee yleistymään. Meillä tunnetaan esimerkiksi ginsengin ja synteettisten vitamiinien yhdistelmävalmisteet.


Mitä tarkoitetaan yrteillä, rohtoyrteillä, rohtokasveilla tai lääkekasveilla?

Rohtoyrtit määritellään eri tavoin riippuen yhteydestä, missä termiä käytetään.

• Kasvitieteellisesti nimitys rohtoyrtti viittaa aina ruohovartiseen, siemeniä tuottavaan kasviin, joka kuolee kasvukauden päätyttyä
• Ruoanlaitossa yrtti-nimitystä käytetään maustamiseen tarkoitetuista kasveista
• Lääketieteessä rohtoyrtti-käsite on rajatumpi kuin lääkekasvi. Sillä tarkoitetaan käsittelemätöntä kasviperäistä raaka-ainetta, jota käytetään (pääasiallisesti kroonisten) sairauksien hoitoon ja parantamaan tai säilyttämään terveyttä.

Joitakin yrttejä käytetään joko vain ruoaksi tai mausteeksi (esimerkiksi kumina) tai vain lääkkeeksi (esimerkiksi ginkgo). Joitakin taas käytetään molempiin tarkoituksiin riippuen käyttäjän tarkoitusperistä. Esimerkiksi valkosipuli on ruokaa, kun sitä käytetään mausteeksi ruoanlaitossa, mutta lääkettä kun sitä nautitaan verenpaineen tai kolesterolitason alentamiseksi. Monet käyttävätkin rohtoyrttejä samanaikaisesti molempiin tarkoituksiin. Yleensä kuitenkin rohtoyrttiä käytetään selvästi joko vain lääkkeeksi tai ruoaksi.


Forte- ja mitefytoterapeutikat
​
Fytoterapeuttiset kasvivalmisteet eli fytoterapeutikat jaetaan kahteen pääryhmään. Näistä käytetään termejä forte (voimakkaat) ja mite (miedot) fytoterapeutikat. Näiden luokkien väliin jää suuri joukko rohtokasveja (semiforte).

Esimerkkkejä erilaisten fytoterapeuttisten kasvien luokittelusta

Taulukko osoittaa, etteivät läheskään kaikki kliinisesti käytetyt rohtokasvit ole mietoja eli mite-fytoterapeutikoita. Yllä oleva luokittelu on perustunut käytännöstä saatuihin kokemuksiin. Monissa tapauksissa ei kuitenkaan voida osoittaa minkäänlaista standardia tai mitattavaa keinoa rohtokasvin tehon arvioimiseksi. Silloin valitaan jokin kasville tyypillinen vaikuttava aine ns. merkkiaineeksi, jonka laadulla ja pitoisuudella kuvataan kasvin hoitolaatua. Tällainen on esimerkiksi mäkikuisman hyperisiini, jota on oltava ”hyvässä” valmisteessa tietty määrä. Kuitenkin tiedetään, että mäkikuisman vaikutukset masennukseen johtuvat ainakin yhtä paljon sen sisältämistä hyperforiinista ja flavonoideista. Yhden tehoaineen mittaaminen ei takaa kokonaisvaikutuksen tasalaatuisuutta.

Tiettyjen kasvien kuten lemmonmarjan, sormustinkukan ja oopiumunikon osalta luokitus on selvä. Samoin myös sellaiset rohtokasvit kuin kamomilla, neidonhiuspuu (ginkgo) sekä rohtovirmajuuri eli valeriaana tiedetään vaikutukseltaan miedoiksi, eikä niiden käytön ole todettu aiheuttavan vakavia sivuvaikutuksia.

​
Terapeuttinen indeksi

Termi mite eli mieto ei tarkoita, etteikö kyseisellä rohtokasvilla olisi vaikutusta. Termi pikemminkin kuvaa rohtokasvin suhteellista turvallisuutta,  tai toisin ilmaistuna, sen korkeaa terapeuttista indeksiä (käytettävyyttä).  

Käsitettä terapeuttinen indeksi käytetään farmasiassa osoittamaan farmaseuttisen valmisteen hyöty/haittasuhdetta. Teoreettisesti (ja matemaattisesti) suhde kuvaa niiden käyttäjien lukumäärää, jotka hyötyvät valmisteesta suhteutettuna niiden lukumäärään, joille valmiste aiheuttaa haitallisia sivuvaikutuksia, joista äärimmäinen on kuolema. Korkea indeksi ilmaisee näin ollen, että valmiste on suhteellisen turvallinen ja että sen käytöstä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Miedoille rohtokasveille on tunnusomaista nimensä mukaisesti mieto, mutta laajaalainen vaikutus. Forte-valmisteisiin verrattuna mite-fytoterapeutikoiden miedomman ja hitaamman vaikutuksen vastapainona on käytön turvallisuus. Hyvä esimerkki on  valeriaana, jonka vaikutuksen voimakkuus ja nopeus ovat riittävät sen käyttöön rauhoittavana, nukahtamista helpottavana kasvilääkkeenä.

Valeriaana on erinomainen rohtokasvi hermostollisiin häiriöihin. Parhaimmillaan se on anksiolyyttinä (pelko- ja jännitystiloihin käytettävänä lääkkeenä). Sitä käytetään myös antidepressiivisenä eli masennuksia torjuvana rohtokasvina.

​
Lähde: Vogel Instituutin Fytoterapia-koulutusaineisto

Tiesitkö jo, että Vogelin Fytoterapia-koulutus alkaa uudelleen? Tämän suositun koulutuksen on käynyt yli 1.000 henkilöä.

Seuraa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton Facebook-sivua, niin saat tietää ensimmäisten joukossa, milloin koulutus jälleen alkaa.

Sydämen vajaatoimintaa potee 100 000 – 140 000 suomalaista ja ainakin 23 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Joka viides ihminen sairastuu elämänsä aikana vajaatoimintaan, ja puolet heistä kuolee viiden vuoden kuluessa diagnoosin asettamisen jälkeen, huolimatta käypä hoito -suosituksen mukaisesta lääkityksestä. Taudin ennuste on huonompi kuin monessa syövässä. Vajaatoiminta kuormittaa suuresti terveydenhuoltoa ja aiheuttaa suuria kustannuksia sekä inhimillistä kärsimystä. Sydänlääkärit tutkivatkin täydentäviä hoitokeinoja, mm. ravintolisiä (D-vitamiini, kalaöljy, magnesium, seleeni, ubikinoni ym.) Tulokset ovat lupaavia.

Sydänpotilailla on usein liian pieni seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25). Suurella osalla oululaisista sydänpotilaista todettiin äsken suorastaan katastrofaalisen vähäisiä pitoisuuksia. Mitä pienempi oli pitoisuus, sitä vaikeampi oli tauti ja sitä huonompi ennuste, totesivat OYKS:n lääkärit. Aurinkoisessa Brasiliassakin kaksi kolmasosaa yli 60-vuotiaista sydänpotilaista potee D-vitamiinin puutetta. S-D-25 tulisikin mitata jokaiselta potilaalta mahdollisen vajeen toteamiseksi ja korjaamiseksi. Tavoitetaso on 125–150 nmol/l (Espanjassa 50–60 ng/mL).

Kliininen satunnaistettu kaksoissokkotutkimus vahvistaa, että D-vitamiinivajeen korjaaminen parantaa merkitsevästi sydänpotilaan suorituskykyä ja elämänlaatua. USA:ssa Montanassa Saint Patrikin sairaalassa kardiologit antoivat 17 potilaalle kuusi kuukautta 10 000 IU eli 250 mikrogrammaa (µg) D3-vitamiinia päivässä ja 19 kaltaistetulle verrokille identtisen näköisiä lumekapseleita. Kaikki potilaat saivat ennestään käypää lääkehoitoa.

Kaikki potilaat tutkittiin perusteellisesti vaikutusjakson alussa ja lopussa. Verestä anaylysoitiin D-vitamiini, tulehdusmarkkeri hsCRP sekä PTH- ja BNP-hormonit. BNP:n pitoisuus suurenee sydämen vajaatoiminnassa ja ennustaa vahvasti taudin kulkua: mitä suurempi lukema, sitä huonompi ennuste. hsCRP:n pitoisuus suurenee niinikään sepelvaltimotaudissa ja sydämen vajaatoiminnassa, sillä sairaassa sydämessä myllertää hiljainen krooninen tulehdus. [hsCRP:n alentaminen alle 2 mg:n/l parantaa merkitsevästi potilaan ennustetta, ilmeni tuoreessa 10 000 potilaan CANTOS-tutkimuksessa.]

Sydämen ja keuhkojen toimintakykyä mitattiin 6 minuutin kävelytestillä, joka mittaa objektiivisesti potilaan suorituskykyä. Samalla mitattiin myös koehenkilöiden hapenottokyky. Mitä suurempi hapenottokyky, sitä parempi kunto. Kuudessa kuukaudessa D-vitamiinia saaneiden potilaiden S-D-25 nousi keskimäärin 175 nmoliin/l (70 ng(mL), kun verrokkien pitoisuus pysyi ennellaan, 50 nmol/l (20 ng/mL).

“Tuloksemme osoittavat, että D-vitamiinin nauttiminen (250 µg/vrk) korjasi puutteen, paransi sydämen hormonitoimintaa (BNP:tä), PTH:ta ja vähensi tulehdusta (miehillä). Lisäksi riittävä D-vitamiinin nauttiminen paransi kuntoa ja elämänlaatua”, kirjoittavat tutkijat. He kaipaavat tulostensa vahvistamista suuremmalla potilasjoukolla.


Teksti Tohtori Matti Tolonen​

Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.

Luiden haurastumisesta on tavattu syyttää kalsiumin puutetta, ja avuksi on tarjottu maidonjuontia. Jos näin olisi, ei tässä maitopartojen maassa luukatoa olisikaan, ainakaan kansantaudiksi asti. Nykyään aletaan ymmärtää, että lujat luut tarvitsevat muutakin kuin kalsiumia, ja että sitä saa muualtakin kuin maidosta.

Kalsium on luuston tärkeä rakennusaine. Noin 99 prosenttia elimistön kalsiumista onkin sitoutuneena luustoon ja hampaisiin. Kalsiumin suurin ogelma ei meillä kuitenkaan ole saatavuus vaan sen huono imeytyminen.

Mistä hyvin imeytyvää kalsiumia
Kalsiumin päivittäinen saantisuositus on meillä naisille noin 800 mg ja miehille 1000 mg. Lähes 80 % kalsiumista saadaan maitovalmisteista. Maito ja ennen muuta hapanmaitotuotteet - mieluiten luomulaatuisina - ovatkin siinä mielessä hyviä kalsiumin lähteitä, että niistä se imeytyy verrattain hyvin. Jo muutama maitolasillinen ja pari siivua emmental-tyyppistä juustoa riittävät ainakin teoriassa tyydyttämään päivätarpeen. Kun maitotuotteet nautitaan vielä esimerkiksi A-piimänä, jogurttina tai viilinä, edistetään suoliston hyvinvointia ja ravintoaineiden imeytymistä.

Kasvisten ongelmana on kalsiumin huonompi imeytyvyys; esim. oksalaatit, joita on mm. pinaatissa ja raparperissa, ja fytaatit, joita on mm. pavuissa ja vehnänleseissä, haittaavat kalsiumin imeytymistä. Kasvikunnassa on kuitenkin runsaasti hyviäkin kalsiumlähteitä. Näistä parhaita ovat kerä- ja parsakaali, soija ja seesaminsiemenet.

Jos haluaa varmistua riittävästä kalsiuminsaannista, kalkkipitoista ravintoa kannattaa nauttia useassa pienehkössä erässä päivän mittaan. Pienestä annoksesta elimistö kykenee hyödyntämään suhteellisesti suuremman osan kalsiumia. 

Myös D-vitamiinia ja magnesiumia
Kalsiumin imeytyminen suolistossa edellyttää useiden muiden aineiden läsnäoloa. Tällaisia ovat magnesium, D-vitamiini sekä A- ja C-vitamiinit.

D-vitamiinia muodostuu auringonvalon vaikutuksesta ihossa. Elimistö taas muodostaa D-vitamiinista kalsiumin imeytymisessä tarvittavaa hormonia. Nykyään ymmärretään, että D-vitamiinin puutos uhkaa suomalaisia muulloinkin kuin vain talviaikaan.  Puutos ei koske pelkästään pieniä lapsia tai laitoshoidossa olevia vanhuksia, joille D-vitamiinilisiä on jo pitkään suositeltu.

Talvella D-vitamiini on saatava ravinnosta: rasvaisesta kalasta, voista, munankeltuaisesta ja lehtivihanneksista, joissa sitä on pieniä määriä. Vanha tuttu kalanmaksaöljy on edelleenkin tehokas, luonnollinen D-vitamiinilisä. D-vitamiinia suositellaan otettavaksi ravintolisänä.

Myös magnesium ja varsinkin sen ja kalsiumin keskinäinen suhde on merkittävä luuston hyvinvoinnille. Magnesiumin ja kalsiumin suotuisin suhde elimistössä on 1:2. Jos kalsiumin saantia siis lisätään, pitäisi magnesiumiakin saada lisää.

Magnesiumia saa mm. soijasta, täysjyväsiljoista, pähkinöistä, vihreistä vihanneksista ja monista hedelmistä. Alkoholi sekä synteettiinen D-vitamiini, joka itseensä sitomalla poistaa sen elimistöstä, syövät magnesiumvarastoja. Myös valkoinen sokeri ja jauhot ryöväävät elimistöstä magnesiumia ja kalsiumia.

Fosforikin on tärkeä aine luustolle, melkein yhtä tärkeä kuin kalsium. Sitä kuitenkin yleensä saadaan riittävästi mm. lihasta, munista, kalasta, täysjyväviljoista, pähkinöistä ja siemenistä.

Tärkeä happo-emästasapaino
Perinnöllisten seikkojen kuten sirorakenteisuuden ja vaalean ihon tiedetään lisäävän osteoporoosiriskiä, mutta luukadon etenemistä voidaan ainakin hidastaa elämäntapamuutoksilla.

Ruokavalion tulisi olla täysiarvoinen ja kasvispainotteinen. Koska elimistön happo-emästasapaino vaikuttaa kivennäisainetasapainoon ja sitä kautta luuston kuntoon, happoa muodostavien ruoka-aineiden kuten raffinoitujen elintarvikkeiden ja eläinperäisen proteiinin osuutta olisi hyvä vähentää. Vastaavasti lisätään kasvisten, täysviljatuotteiden ja muun täysiarvoisen ruoan osuutta.

Koska osteoporoosi kiihtyy vaihdevuosien aikaan hormonaalisten muutosten seurauksena, ehkäisyksi on tarjottu hormonikorvaushoitoa. Sen haittojen on kuitenkin todettu ylittävän hyödyt. Hormonitoimintaa voi sen sijaan tasapainottaa esimerkiksi täydentämällä ruokavaliota vehnänalkioöljyllä, josta saa luonnollista E-vitamiinia. Kasviestrogeeneja saa mm. soijasta. Myös kuningatarhyytelö eli gelée royale sisältää hormonitoimintaa tasapainottavia kasviperäisiä hormoneja.

Liikkumaan jo lapsena
Säännöllinen liikunta on erittäin tärkeä luuston lujittaja. Esimerkiksi hölkkä tai reipas kävely stimuloi tehokkaasti uuden luumassan syntyä.

Nykyään tiedetään, että luja luusto luodaan jo nuoruusvuosina. Siksi olisi todella tärkeää saada lapset liikkeelle television ja pelien äärestä. Jo lapsena säännölliseen liikuntaan totutettu saa mukaansa arvaamattoman arvokkaan perinnön.

Nämä haurastuttavat luustoa

• Liikkumattomuus
• Tupakointi ja runsas alkoholin käyttö
• Kofeiini; juo kahvia korkeintaan 3-4 kupillista päivässä.
• Fosfaatit, joita saa mm. cola-juomista ja lisäaineista. Ne estävät kalsiumin ja muidenkin kivennäisaineiden imeytymistä.
• Liika sokerin ja suolan syönti, sillä ne lisäävät kalsiumin eritystä virtsaan.
• Liian paljon eläinproteiineja sisältävä ravinto, joka nostaa veren happamuutta; sen neutralointiin tarvitaan mm. kalsiumia.
• D-vitamiinin puute etenkin pimeään vuodenaikaan.
• Suolisto-ongelmat, jotka heikentävät mm. kivennäisaineiden imeytymistä.
• Jatkuva laihduttaminen yksipuolisella ruokavaliolla.
• Monet lääkkeet ja sairaudet (ns. toissijainen osteoporoosi)

Haluaistiko lukea lisää luonnonmukaisesta terveydenhoidosta? 
 
Mielenkiintoisia artikkeleita löytävät Terveydenhoitouutisten nettisivuilta:
http://www.terveydenhoitouutiset.fi
 

Lähteet:
A. Vogel Oy:n Terveydenhoitouutiset / ER
Sinikka Pakeman, Terveellisen ravinnon aakkoset, Gummerus 2002
Terveen elämän ABC, WSOY 1990

Ravitsemusnäkemykset päivittyvät hiljalleen, sillä vielä muutama vuosi sitten jopa D-vitamiinilisän nauttimista pidettiin turhana. Nyt suomalaisten D-vitamiinivaje myönnetään laajasti ja sitä pyritään ehkäisemään ja korjaamaan D-vitamiinilisillä. Myös B-vitamiinin puute on yleinen, etenkin ikääntyvillä ihmisillä, vaikka suomalaiset saavat B12-vitamiinia keskimäärin riittävästi: naiset 4,5 µg/vrk ja miehet 6,6 µg/vrk. Joka kymmenes yli 65-vuotias ja joka kuudes yli 70-vuotias potee selvää puutosta, jossa seerumin B12-vitamiinin pitoisuus on viitevälin (140-540 pmol/l) alapuolella. Vaje aiheuttaa muisti- ja muita kognitiivisia häiriöitä. Ilmiselvää puutosta hoidetaan B12-pistoksilla.

Myös viitearvojen puitteissa, mutta alakantissa olevat seerumin B12-vitamiinilukemat liittyvät yli 50-vuotiailla heikentyvään muistiin ja muuhun henkiseen suorituskykyyn, ilmenee saksalaisten psykiatrien, neurologien, psykologien ja ravitsemustieteilijöiden tekemästä perusteellisesta kliinisestä tutkimuksesta (American Journal of Clinical Nutrition, helmikuu 2016, doi: 10.3945/ajcn.115.116970). Siihen osallistui 100 lievää muistihäiriötä potevaa henkilöä, iältään 50–80 vuotta. Heille tehtiin neuropsykologinen verbaalista oppimiskykyä mittaava muistitesti Auditory Verbal Learning Test ja lisäksi 86 osallistujan aivot kuvannettiin MRI-laitteella. Kuvista tutkittiin tarkoin aivotursojen (hippokampusten) volyymit ja mikrorakenne. Seerumin B12-vitamiinin pitoisuutta verrattiin näihin tuloksiin. Aivotursot huolehtivat oppimisesta, mieleenpainamis- ja päättelykyvystä, muistista sekä muista tärkeistä henkisistä aivotoiminnoista.

Tutkittujen henkilöiden seerumin B-12-vitamiinin pitoisuuden mediaani oli 304 pmol/l, siis viitevälin puolivälissä. Joka toisen tutkitun pitoisuus oli pienempi, ja mitä pienempi se oli, sitä heikommin koehenkilöt selviytyivät muistitestissä. Viitearvojen puolivälin alapuolella olevien henkinen suorituskyky oli alentunut 32–48 prosenttia verrattuna niihin, joilla pitoisuus oli suurempi. Aivotursojen mikrorakenteessa todettiin muutoksia niillä henkilöillä, joiden B12-pitoisuudet olivat alakantissa, vaikkakin viitevälissä. Analyysissa otettiin huomioon mahdolliset sekoittavat tekijät: sukupuoli, ikä, koulutus, apolipoproteiini E e4, homokysteiini, foolihappo ja kreatiniini, mutta ne eivät vaikuttaneet tuloksiin. Piilevä B12-vaje osoittautui itsenäiseksi muistihäiriöiden riskitekijäksi. 

Muistisairaalta pitää aina mitata seerumin vitamiinit ja mahdollinen vaje tulee korjata. B- ja D-vitamiinien, fosfoseriinin, karnosiinin, magnesiumin, kalaöljyn ja muiden ravintolisien nauttiminen voi ehkäistä muistisairauden ja hidastaa sen kulkua.

​Teksti Tohtori Matti Tolonen

Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.

Kun hollantilainen kauppias Antoni van Leeuwenhoek rakensi 1600-luvulla ensimmäisen mikroskoopin ja havaitsi järvivedessä valtavan määrän bakteereja, hän ei osannut kuvitella, että hänen keksintönsä johtaisi myöhemmin sairauksia aiheuttavien bakteerien löytämiseen. Kun Pasteur, Koch ja muut tiedemiehet yli sata vuotta myöhemmin löysivät muutamia patogeenisia bakteereja, he kuvittelevat, että ihmisen suolistossa elävät bakteerit olivat vain "vapaamatkustajia", jotka käyttivät hyväkseen ihmisen syömää ravintoa. Viimeisen 10-15 vuoden aikana on alkanut käydä ilmeiseksi, että suoliston bakteereilla on valtavan tärkeä merkitys ihmisen terveydelle. Amerikan lääkärilehden JAMAn julkaiseman uuden artikkelin mukaan ne voivat osallistua lihomisen, tyypin 2 diabeteksen, ja jopa valtimonkovetustaudin eli arteriosleroosin ehkäisyyn. Artikkelin mukaan emme taida vielä kuitenkaan ymmärtää, mitä kaikkia hyötyjä probiooteista voi olla terveydelle.

Tiedemiehet ovat nykyään varsin yksimielisiä siitä, että maitohappobakteerit eli probiootit ovat hyödyllisiä ravintolisiä monissa terveysongelmissa, kuten lasten atooppisessa ihottumassa, ripulissa – olipa sen syynä sitten patogeeninen mikro-organismi tai antibioottihoito – sekä ärtyneen paksusuolen hoidossa ja painonhallinnassa. Ripulin ehkäisyssä ja hoidossa probioottien vaikutus perustuu siihen, että ne kilpailevat pahojen bakteerikantojen kanssa ja voittavat ne. Samalla normaalistuu ihmisen suurimman immunologisen elimen, suolen limakalvon toiminta.

Probiooteilla on useita tunnettuja samanaikaisia vaikutusmekanismeja. Niiden vuoksi erilaisilla probioottivalmisteilla voi olla erilainen teho eri vaivoissa. Eniten tutkittuja bakteerikantoja ovat Lactobacillus- ja Bifidobacterium–kannat sekä Saccharomyces boulardii, joka on terveellinen hiiva.

Suun kautta nautittujen probioottikantojen tulee kyetä vastustamaan sappihappojen vaikutusta niin, että bakteerit pääsevät kulkeutumaan ruoansulatuskanavan läpi tuhoutumatta ja menettämättä biologisia ominaisuuksiaan. Maitohappobakteereita on syytä ottaa jatkuvasti, jos mielii pitää yllä hyvää suoliston bakteerikantaa. Parin viikon päästä probioottien käytön loputtua hyviä bakteereita ei enää löydy ulosteesta. Kliinisissä tutkimuksissa lapsille on annettu yleensä päivittäin 5–10 miljardia ja aikuisille 10–20 miljardia bakteeia. Probiooteilla ei ole mitään haitallisia yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Käyttäjät raportoivat toisinaan lieviä itsestään paranevia vatsatuntemuksia ja ilmavaivoja.

Probiootit voivat parantaa insuliiniresistenssiä ja siten ehkäistä ja hoitaa tyypin 2 diabetesta. Mitä useampia bakteerikantoja valmiste sisältää ja mitä kauemmin sitä käytetään, sitä parempi on teho. Probiootit alentavat myös kohonnutta verenpainetta.

Turun yliopiston lastentautiopin professori Erika Isolaurin työryhmä on osoittanut tutkimuksissaan, että allergiariskiperheissä raskauden aikana nautitut probiootit vähentävät lapsen riskiä sairastua allergioihin ja hengitystieinfektioihin. Lääkäriseura Duodecim myönsi Isolaurille vuonna 2016 arvostetun Matti Äyräpää -palkinnon lähes 20 vuotta jatkuneesta uurastuksesta probioottien parissa. Palkintolautakunta näki probiootit uudenlaisina työkaluina taistelussa elintapasairauksia vastaan. Probioottien nauttiminen voi olla turvallinen ja taloudellinen keino ehkäistä allergiaa, tulehdussairauksia, metabolista oireyhtymää, insuliiniresistenssiä ja tyypin 2 diabetesta, todetaan palkinnon perusteluissa. Duodecim oli halveksinut ja pilkannut ravintolisien käyttöä vuosikymmenin ajan ”uskomushoidoksi”. Yhtäkkiä uskomushoidosta tuli salonkikelpoinen.

HUSin syöpälääkärit osoittivat vuonna 2007, että probioottien anto sytostaatin (5-fluorourasiilin, 5-FU) lisänä ehkäisi potilaiden vatsavaivoja. Probiootteja saavat potilaat kykynivät ottamaan vastaan vaivatta tarpeellisen kemoterapian, kun taas verrokit joutuivat usein keskeyttämään sen vatsavaivojen tähden. Näin probiootit tehostivat kemoterapian onnistumista. Uusiseelantilaiset tutkijat osoittivat vuonna 2015 että kalaöljyn EPA-rasvahappot yhdessä probioottien kanssa edistää hyvien bakteerien elossapysymistä suolistossa ja vaimentaa kroonista matala-asteista tulehdusta. Havainto puoltaa E-EPAn ja maitohappobakteerien samanaikaista käyttöä kroonisten sairauksien täydentävässä hoidossa.

Teksti Tohtori Matti Tolonen

Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.

Jo reilu kymmenen vuotta sitten pidettiin EU:n alaisen Euroopan Ympäristöviraston seminaari, jonka aiheena oli elohopea ympäristössä ja sen aiheuttamat ongelmat. Erityisen painavaa sanottavaa oli tohtori Joachim Mutter:lla (Freiburgin yliopisto, Saksa. 2007). Ohessa lyhennelmä hänen esityksestään.

Huoli amalgaamipaikkojen vaikutuksesta terveyteen ja tieteellisiä tutkimustuloksia

(Dr. Joachim Mutter, Institute for Environmental Medicine and Epidemiology, University Hospital Freiburg, Germany)

Amalgaamipaikoista vapautuu jatkuvasti elohopeakaasua, jota pidetään yhtenä myrkyllisimmistä ei-radioaktiivisista aineista maailmassa. Hermokudoksessa se on kymmenen kertaa myrkyllisempi aine kuin lyijy, ja jopa myrkyllisempi kuin kaloissa oleva metyylielohopea. Amalgaamipaikoista vapautuneella elohopeahöyryllä on erittäin suuri myrkkyvaikutus, koska se ei ole vielä reagoinut minkään aineen kanssa. Se imeytyy helposti elimistön kudoksiin (kuten aivoihin) ja solurakenteisiin, joissa se aiheuttaa vaurioita. Kaloissa oleva metyylielohopea on jo reagoinut kalojen proteiinien ja muiden suojaavien molekyylien ja atomien kanssa kalan kudoksissa, kuten glutationin tai seleenin, joita kerääntyy kalaan ja siten tekee elohopean vähemmän myrkylliseksi. Tämän vuoksi kalat eivät yleensä kuole elohopeamyrkytykseen. Elohopealla saattaa olla huomattavasti myrkyllisempi vaikutus kun se tulee höyrynä suoraan amalgaamipaikoista kuin jos sitä saadaan kalasta. Elohopealla on todettu synergistisiä myrkkyvaikutuksia ainakin alumiinin, raudan ja lyijyn kanssa. Kun eläimille annetaan riittävä annos (LD1) lyijyä kuolee niistä 1% . Jos samoille eläimille annetaan lisäksi elohopeaa annos (LD1), johon tiedetään kuolevan 1% eläimistä, seurauksena onkin, että kaikki eläimet kuolevat. Tämän vuoksi elohopeahöyrylle ei voida määrittää turvallista saantirajaa. Veressä, virtsassa, syljessä ja hiuksissa oleva elohopea ei välttämättä korreloi aivoissa tai kudoksissa olevan elohopeamäärän kanssa, jonka vuoksi elohopealle ei voi asettaa esimerkiksi turvallisia veriarvoja. Tämä on todettu WHO:n tutkimuksissa 1991 ja 2005 ja useissa autopsia tutkimuksissa ja kuolleille tehdyissä ruumiinavauksissa (Björkman ym. 2007).

Tutkimukset osoittavat, että 1cm2:stä amalgaamia vapautuu jopa 20ug elohopeahöyryä vuorokaudessa vuosien ajan. Pureskelu, hampaiden putsaus, tupakointi, kuumien juomien nauttiminen nostaa tätä määrää 10-100 kertaisesti. On osoitettu, että sen jälkeen kun lampaalle tai apinalle on laitettu amalgaamipaikkoja, elohopean määrä on noussut niiden kudoksissa (suun limakalvo, aivot, maksa, mahalaukku, munuaiset) merkittävästi siitä huolimatta, että elohopeapitoisuudet ovat normaalit veressä ja virtsassa.

Elohopea kertyy kudoksiin hyvinkin pitkiksi ajoiksi. Aivoissa elohopean puoliintumisaika on 1-30 vuotta, kuten tutkimukset kuolleilla henkilöillä ovat osoittaneet. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että henkilöt, joilla on ollut tai on tällä hetkellä amalgaamipaikkoja, esiintyy kudoksissa 2-12 kertaa enemmän ja syljessä 3 kertaa enemmän elohopeaa kuin amalgaamittomalla vertailuryhmällä. Suoliston mikrobit pystyvät muuttamaan amalgaamista vapautuvan elohopean orgaanisiksi elohopeayhdisteiksi (jotka eivät sitoudu molekyyleihin ja atomeihin kuten metyyli-elohopea kaloissa). Uusimmassa italialaisessa tutkimuksessa on osoitettu, että henkilöillä, joilla on amalgaamipaikkoja on huomattavasti enemmän elohopeaa aivoissa kuin muilla ihmisillä. Amalgaamista saatu elohopea-altistus on huomattavasti suurempi kuin mistään muista lähteistä, kuten kaloista tai rokotteista. Tiedetään myös, että äitien hampaiden amalgaamipaikat nostavat sikiöveren ja sikiön kudosten elohopeapitoisuuksia (autopsiatutkimukset).

Sikiöveren elohopean ”normaali” taustapitoisuus on Saksassa raskaana olevilla naisilla 0.2-5.0ng elohopeaa millilitrassa verta. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että jo 0.8ng ylittävät pitoisuudet lisäävät hermovaurioiden riskiä 3.5 kertaisesti. Suurella osaa väestöä elohopean pitoisuus veressä on 0.8ng/ml ja amalgaamipaikat vaikuttavat merkitsevästi kohonneisiin sikiöveren ja sikiön/vastasyntyneen aivojen elohopeapitoisuuksiin. On myös huomattu, että autististen lasten äideillä on normaalia enemmän amalgaamipaikkoja raskauden aikana, autistisilla lapsilla taas on huomattavasti kohonneet elohopeapitoisuudet kudoksissa ja merkkejä elohopeamyrkytyksestä. Mitä enemmän autististen lasten äideillä on amalgaamipaikkoja, sitä enemmän sikiön tai vastasyntyneen aivoista löytyy elohopeaa (autopsia tutkimukset). Vaikka nämä lapset ovat saaneet raskauden aikana tavallista enemmän elohopeaa, sitä on kuitenkin tavallista vähemmän heidän hiuksissaan. Tämä havainto viittaa siihen, että he ovat erityisen herkkiä elohopealle, koska eivät pysty kunnolla erittämään ylimääräistä elohopeaa kudoksista vereen, hiuksiin tai virtsaan. Tiedämme nyt, että autisteilla eräät myrkkyjen poistomekanismit (detoksifikaatio) ovat heikentyneet. Autistisilla lapsilla ei siis ole hiuksissa elohopeaa, koska he eivät pysty erittämään sitä pois kudoksista, riippumatta heidän äitiensä amalgaamipaikkojen määrästä. Terveillä lapsilla on 15 kertainen määrä elohopeaa hiuskudoksissa ja se korreloi heidän äitiensä amalgaamipaikkojen määrään. Tämä korrelaatio puuttuu täysin autistisilta lapsilta. On myös todettu, että vaikeimmissa autistisissa häiriöissä lasten hiusten elohopeamäärä on merkitsevästi alhaisempi kuin lievemmissä taudin muodoissa.

Tutkimukset osoittavat että vähintään 15%:lla väestöstä on heikentynyt elohopean poistosysteemi (detoksifikaatio) elimistöstä (glutationitransferaasi-entsyymin polymorfismi, aivoperäiset neurotrooppiset tekijät, apolipoproteiini E4, koproporfyrino-oksidaasi 4, heikentynyt trans-sulfaatioreitti jne).

Kun ottaa huomioon amalgaamin yleisen käytön paikkamateriaalina edellä mainittu 15% edustaa suurta joukkoa ihmisiä, jotka saattavat kärsiä amalgaamipaikoista johtuvasta elohopeamyrkytyksestä. Henkilöt , joilla on enemmän kuin 12 amalgaamipaikkaa on elohopeaa keskimäärin 300ng grammassa aivokudosta, joka näyttäisi myös korreloivan itsemurhariskiin uudessa Italialaistutkimuksessa. Tutkimuksissa, joissa on käytetty koe-eläimiä, jo 20ng/g elohopeapitoisuudet aiheuttivat vakavia hermostovaurioita, geno- ja immunotoksisuutta. Tämän määrä elohopeaa on aivokudoksissa suurella osaa ihmisistä, joilla on amalgaamipaikkoja tai joiden äideillä on ollut amalgaamipaikkoja. Tämä lisääntynyt elohopea-altistus yhdistettynä heikentyneeseen detoksifikaatioon saattaa johtaa lukuisiin erilaisiin oireiluihin ja sairauksiin, kuten autoimmuunitauteihin ja neuropsykiatrisiin sairauksiin 1-15 %:lla ihmisistä.

Elohopeahöyry läpäisee helposti kaikki kudokset, kuten ihon, limakalvon, keuhkojen rakkulat ja jopa veriaivoesteen ja solukalvot. Solujen sisällä se hapettuu elohopea-ioniksi, joka on yksi myrkyllisimpiä elohopean muotoja solujen sisällä. Elohopea-ioni saattaa olla myrkyllinen ihmiselle vaikka sen pitoisuus olisi alle ”turvallisuusrajan”. Jokainen elohopea-ioni kuluttaa elimistöä suojaavia molekyylejä (esim. glutationi, metallitionit, seleeni). Se voi myös aiheuttaa palautumattomia muutoksia biologisesti tärkeille solurakenteille, kuten proteiineille, lipideille, solukalvoille, mitokondrioille ja jopa kromosomeille.

Eräissä tutkimuksissa on havaittu kohonneita elohopeapitoisuuksia Alzheimer- potilailla, erityisesti aivojen Nucleus Basalis Meynert (NBM) osassa, joka alue yleensä ensimmäisenä vaurioituu tässä taudissa. Jo pienet määrät epäorgaanista elohopeaa solu ja eläinkokeissa johtaa tämän aivojen alueen vaurioitumiseen. Saman tapaisia vaurioita (aste III-VI, Braak, 1997) on jo nähtävissä 20%:lla 20-30 vuotiailla ”terveillä” aikuisilla ja 50 %:lla 50 vuotiaista. Useimmilla näistä ihmisistä ei ole vielä Alzheimerin taudin oireita, sillä vasta kun 80% neuroneista on vaurioitunut alkaa ilmetä selkeitä kliinisiä oireita. Näin on asia yli puolella 85 vuotiaista tai sitä vanhemmista. Kuitenkin 2-5%:lla yli 85 vuotiaista ei ole havaittavissa minkäänlaisia Alzheimerin taudille tyypillisiä neuronivaurioita aivokudoksessa (aste 0). Heidän aivonsa ovat verrattavissa 20 vuotiaan aivoihin. On arvioitu, että 95-97 % Alzheimerin taudista johtuu ympäristötekijöistä eikä suinkaan geneettisistä syistä, kun lisäksi ottaa huomioon sen seikan, että yli 95%:lla 85-vuotiaista kehittyneissä länsimaissa elävistä on ollut amalgaamipaikkoja elinaikanaan, amalgaamipaikat saattavat olla yksi merkittävä, jopa pääasiallisin syy Alzheimerin taudin kehittymiselle. On mahdollista, että äsken mainittu 2-5% vähemmistö yli 85 vuotiaista ihmisistä, joilla ei ole havaittu patologisia Alzheimerin-taudin tai elohopeamyrkytykselle tyypillisiä muutoksia aivoissa, edustaa vähemmistöryhmää, joilla ei koskaan ole ollut amalgaamipaikkoja hampaissa eikä myöskään heidän äideillään raskauden aikana. Näitä seikkoja vahvistaa se havainto, että henkilöt, joilla on Apolipoproteiinityyppi E4 (ApoE4) ja jotka eivät siten pysty poistamaan kunnolla elohopeaa aivoista, on 16 kertainen riski sairastua Alzheimerin tautiin. Kuitenkin Afrikassa elävillä alkuperäiskansoilla (joilla ei ole kariesta, eikä amalgaamipaikkoja) saattaa esiintyä ApoE4 alleelia 40%:lla väestöstä, heillä on kuitenkin erittäin pieni riski sairastua Alzheimerin tautiin. Toisaalta afroamerikkalaisilla on huomattavasti suurempi riski sairastua Alzheimerin tautiin kuin valkoisilla amerikkalaisilla (joilla ApoE4 alleelin esiintyvyys on vain 15 %).
​
Yhteenvetona voidaan sanoa, että amalgaami on pääasiallisin elohopean lähde ihmisillä ja todennäköisesti myös ympäristöllä. Tämä johtuu siitä, että yli 170 vuoden ajan on käytetty tuhansia tonneja elohopeaa hammas-amalgaamin valmistukseen. Elohopeaa vapautuu amalgaamipaikoista jatkuvasti ympäristöön hammaslääkärikäynneillä (useimmissa maissa hammaslääkärit eivät käytä vieläkään amalgaamisuodattimia), ulosteista, virtsan, syljen mukana ja uloshengityksen kautta. Myös kuoleman jälkeen ympäristöön vapautuu elohopeaa (amalgaamipaikoista ja kudoksista) krematoinnin tai maahautauksen seurauksena. Amalgaamin käyttö on vähentynyt kehittyneissä maissa, koska sen terveys/ympäristöriskit on tiedostettu eräiden hammaslääkäreiden ja valistuneiden kansalaisten toimesta. Amalgaamin kokonaiskäyttö on kuitenkin lisääntynyt erityisesti kehitysmaissa (missä karies on lisääntynyt uusien ruokailutottumusten myötä: lisääntynyt sokerin ja roskaruuan käyttö), missä suurin osa maapallon väestöstä elää. Nämä elohopeajäämät vapautuvat luontoon lähitulevaisuudessa.

Elohopea voi siis olla myrkyllinen pitoisuuksina, jotka alittavat huomattavasti ”turvalliset raja-arvot”. Koska elohopealla on synergistisiä vaikutuksia muiden myrkkyjen kanssa sille on mahdotonta määrittää turvallista tasoa. On ehdottoman tärkeää, että pyrimme eliminoimaan kaikki mahdolliset elohopean lähteet. Hammaspaikkauksessa käytetyn amalgaamin poistaminen käytöstä (joka varmasti tiedetään erittäin myrkylliseksi aineeksi ihmisen ulkopuolella) on ehdottoman tärkeää ja saattaa olla kriittinen tekijä ihmisen terveyden kannalta.

Timo Lehto, biokemisti FT
 
Haluatko lukea lisää terveydestä ja miten voit itse siihen vaikuttaa? 
Tutustu Suomen Terveystaito-sivustoon. http://www.terveystaito.fi/


Kirjallisuusviitteet:
[Mercury and alzheimer's disease] Mutter J. Fortschr Neurol Psychiatr. 2008 Mar;76(3):170-2. German. 

[Special vote on "Amalgam: statement on its environmental medical impact", report of the commission "Methods and Quality Assurance in Environmental Medicine" of the Robert Koch Institute, Berlin] Daschner F, Mutter J. Bundesgesundheitsblatt Gesundheitsforschung Gesundheitsschutz. 2007 Nov;50(11):1432-3. German. 

Comments on the article "the toxicology of mercury and its chemical compounds" by Clarkson and Magos (2006). Mutter J, Naumann J, Guethlin C. Crit Rev Toxicol. 2007;37(6):537-49; discussion 551-2.

[Mercury and Alzheimer's disease] Mutter J, Naumann J, Schneider R, Walach H. Fortschr Neurol Psychiatr. 2007 Sep;75(9):528-38. Epub 2007 Jul 12. Review. German.

Elimination of xenobiotics in a female patient with fibromyalgia, chronic fatigue, and trunk obesity. Mutter J, Naumann J, Guethlin C. Forsch Komplementmed. 2007 Feb;14(1):39-44. Epub 2007 Mar 6.

Mercury and autism: accelerating evidence? Mutter J, Naumann J, Schneider R, Walach H, Haley B. Neuro Endocrinol Lett. 2005 Oct;26(5):439-46. 

Blood mercury levels and neurobehavior. Mutter J, Naumann J. JAMA. 2005 Aug 10;294(6):679; author reply 679-80. 

[Amalgam risk assessment with coverage of references up to 2005] Mutter J, Naumann J, Walach H, Daschner F. Gesundheitswesen. 2005 Mar;67(3):204-16. 

German.Alzheimer disease: mercury as pathogenetic factor and apolipoprotein E as a moderator. Mutter J, Naumann J, Sadaghiani C, Schneider R, Walach H. Neuro Endocrinol Lett. 2004 Oct;25(5):331-9. 

Amalgam studies: disregarding basic principles of mercury toxicity. Mutter J, Naumann J, Sadaghiani C, Walach H, Drasch G. Int J Hyg Environ Health. 2004 Sep;207(4):391-7. 

Pharmacological characterization of alpha 2-adrenoceptor-mediated responses in pig nasal mucosa. Corboz MR, Varty LM, Rizzo CA, Mutter JC, Rivelli MA, Wan Y, Umland S, Qiu H, Jakway J, McCormick KD, Berlin M, Hey JA. Auton Autacoid Pharmacol. 2003 Aug;23(4):208-19.

Mercury and the risk of myocardial infarction. Mutter J, Naumann J. N Engl J Med. 2003 May 22;348(21):2151-4; author reply 2151-4.

No difference between self-reportedly amalgam sensitives and non-sensitives? Listen carefully to the data. Walach H, Naumann J, Mutter J, Daschner F. Int J Hyg Environ Health. 2003 Mar;206(2):139-41; author reply 143-5. 

Commentary regarding the article by Gottwald et al.: "Amalgam disease"--poisoning, allergy, or psychic disorder? Int. J. Hyg. Environ. Health 204, 223-229 (2001). Mutter J, Daschner FD. Int J Hyg Environ Health. 2003 Jan;206(1):69-70; author reply 71-3. 

Nebraskan yliopiston professori, biogerontologi Denham Harman (1916-2014) julkaisi vuonna 1956 teorian, jonka mukaan vapaat happiradikaalit vaurioittavat ja vanhentavat soluja ja aiheuttavat suuren osan pitkäaikaisista taudeista. Tätä teoriaa vastustettiin pitkään tiedemaailmassa, mutta nykyään se on yleisesti hyväksytty. Harman oivalsi ensimmäisenä myös, että lähes kaikkien kroonisten sairauksien perussyy piilee solujen energialaitosten, mitokondrioiden kalvojen vioittumisessa. Se on monille lääkäreille edelleen tuntematon asia. Siksi useimpien kroonisten tautien hoito ei kohdistu syytekijöihin, vaan oireiden lievittämiseen.

Radikaalit ovat ärhäköitä molekyylejä, jotka reagoivat heti synnyttyään lähimmän sopivan molekyylin kanssa. Auringonvalon vapaat radikaalit haurastuttavat muovin ja kumin ja aiheuttavat silmässä harmaakaihin. Soluissa radikaalit käyvät solukalvojen kimppuun pilkkoen ja härskiinnyttäen niiden rasvahappoja. Ilman antioksidanttisuojaa elävälle solulle käy kuten auringonpaisteeseen jätetylle voille: se härskiintyy. Radikaalit hajottavat solujen hiilihydraatteja ja proteiineja, nukleiinihappoja, entsyymejä ja mitokondrioita sekä mikrosomeja, jotka ovat kaikki solun normaalille toiminnalle ja terveydelle välttämättömiä rakenteita. Soluista vauriot leviävät koko kudokseen, esimerkiksi ihosoluista ihoon, munuaissolusta munuaiseen, keuhkosoluista keuhkoon jne. Hapetusstressi vaurioittaa valtimoiden sisäseinämän endoteelisoluja, mikä lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä ja kiihdyttää taudin kulkua. Radikaalit käyvät solujen ikäkellojen, telomeerien ja solujen perimäaineksen DNA:n kimppuun hajottaen sen hiilihydraattiketjun. Syntyy mutaatio, joka korjaamattomana voi käynnistää syövän. Radikaalit ovat geenivaurioiden perimmäisiä syitä atomitasolla.

Vapaiden radikaalien aiheuttamaa hapetusstressiä ja sen ”rikoskumppania”, kroonista matala-asteista tulehdusta (inflammaatiota) – jotka myllertävät kaikissa pitkäaikaissairauksissa – voidaan ehkäistä, vaimentaa ja sammuttaa antioksidanttien avulla. Ravinto sisältää monia erinomaisia antioksidantteja, esimerkiksi kasvisten ja hedelmien punaisia ja keltaisia väriaineita, karotenoideja, soijan isoflavonoideja, marjojen sekä kaakaon, tumman suklaan ja vihreän ja tumman teen polyfenoleja. Monet vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet toimivat antioksidantteina, esimerkiksi C- ja D-vitamiinit, seleeni ja sinkki, joita on vähän ravinnossa, mutta suurempia määriä ravintolisissä. Muita erinomaisia, vahvoja antioksidantteja ovat berberiini, karnosiini, kalaöljyn omega-3-rasvahapot EPA ja DHA sekä ubikinoni. Suojaravinteet toimivat elimistössämme yhteis- ja vuorovaikutuksessa, yleiskunnon ylläpidossa sekä sairauksien ehkäisyssä ja tukihoidossa.

Antioksidanttien terveysvaikutuksia tutkitaan edelleen vilkkaasti kaikkialla maailmassa, ja tutkimukset puoltavat antioksidanttipitoisten ruokien syömistä ja antioksidanttien nauttimista myös ravintolisinä.

Teksti Tohtori Matti Tolonen

Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.

Ikivanha itäaasialainen lääkekasvi
Ginkgo biloba eli neidonhiuspuu on kotoisin Itä-Aasiasta, Kiinasta, Koreasta ja Japanista. Siellä sitä kasvatetaan etenkin temppeli- ja koristepuutarhoissa ja pidetään pyhänä puuna. Neidonhiuspuuta viljellään lääkekasvina Kiinassa, Japanissa, Koreassa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
​
Lehdet kerätään käsin tai mekaanisesti. Kuivaamisen ja hienontamisen jälkeen lehdet uutetaan, uute kuivataan ja standardoidaan. Ginkgo on helppo viljeltävä, sillä se on erittäin pitkäikäinen ja äärimmäisen kestävä tuholaisia ja ilmansaasteita vastaan. Näiden ominaisuuksien ja kauneutensa vuoksi neidonhiuspuusta on tullut suosittu koriste- ja tienvarsipuu suurissakin kaupungeissa. Erityisen pidetty se on Yhdysvalloissa.

Vielä tuhat vuotta sitten ginkgo oli harvinainen. Kiinassa neidonhiuspuuta kasvoi luonnonvaraisena Itä-Kiinan vuorella Anhuissa, missä se oli säilynyt jääkaudelta. Hyvin vanhoja neidonhiuspuita löytyy Shandongin, Anhuin, Hunanin ja Sichuanin maakunnista. Ensimmäiset varmat viittaukset nimenomaan siementen lääke- ja ravintokäyttöön ovat 1300-luvulta, tosin kiinalaisten mukaan jo paljon varhaisimmilta ajoilta. Varhaisissa kiinalaisissa lääketieteellisissä kirjoituksissa neidonhiuspuun lehtiä suositeltiin sydämen ja keuhkojen hoitoon.

Länsimaiseen tietoisuuteen kasvi tuli vuonna 1690 saksalaisen lääkärin Engelbert Kämpferin tutustuttua kasviin Japanissa. Neidonhiuspuu tuotiin Utrechtin kasvitieteelliseen puutarhaan vuoden 1730 tienoilla. Vuonna 1874 kasvi vietiin Pohjois-Amerikkaan Philadelphiaan. Nykykäyttö yleistyi vasta 1950-luvulla saksalaisten tutkijoiden alettua selvittää kasvin hyötyä verenkierrolle.

Farmakologinen koostumus
Suurin osa parin viime vuosikymmenen aikana tehdyistä lukemattomista farmakologi- sista ja kliinisistä kokeista on suoritettu vakioidulla lehtiuutteella, jonka koodinimi on EGb 761.

Ginkgon lehdistä tehdyllä uutteella on aktiivisia vaikutuksia. Kyse on kokonaisuutteesta, ei yhdestä eristetystä ainesosasta. Lehdissä on trilaktoonisia diterpenoidi-ginkgolideja A, B ja C sekä trilaktoonisia seskviterpeeni-bilobalideja.

Flavonoideista niissä on mm. ginkgetii- ni-, kversitiini- ja kämferolijohdannaisia, p-kumariinihappoa, rutiinia, 3-0-metyylimyristisiinejä, isoramnetiinijohdannaisia, amentoflavonia, bilobetiinia, ginkgetiiniä, iso- ginkgetiiniä ja skiadopitysiiniä sekä proantosyanidiinia.

Terpeeneistä lehtiuutteessa on bilobanooneja. Lisäksi löytyy haihtuvaa öljyä, gink-golihappoja, tanniineja ja hieman ginkgotoksiini-nimistä alkaloidia. Ginkgolidit syntetisoitiin vuonna 1988. Siemenissä on mm. ginkgotoksiinia.

Parhaita ovat standardoidut uutteet EGb 761 ja LI 1370. Molemmat ovat 50:1 lehtiuutteita, jotka sisältävät vähintään 24% flavonoideja (kversetiiniä, kämferolia, isoramnetiinia), 6% terpeenilaktoneja ja 3,1% ginkgolideja A, B ja C, 2,9% bilobalideja ja ginkgolihappoja alle 5 miljoonasosaa. Ginkgolihapot pyritään poistamaan prosessissa, sillä ne ovat allergeenejä.

Ginkgon vaikutukset
Ginkgon lehdet ovat tehokkaita verisuonten, hermoston, aineenvaihdunnan ja immunologisissa ruumiintoiminnoissa. Ginkgo vaikuttaa nimenomaan pienverenkiertoon aivoissa, silmissä ja raajoissa. Se vaikuttaa sidekalvon verenkiertoon vanhoilla henkilöillä.

Veren virtausnopeus kapillaarisuonissa ja pienissä päätesuonissa kohoaa nimenomaan iäkkäillä. Ginkgo vähentää verkkokalvon turvotusta ja sen soluvaurioita. Se lisää veren virtausta laskimoissa ja valtimoissa ja torjuu raajojen kylmyyttä, tunnottomuutta sekä kouristuksia ja ehkäisee suonikohjuja.

Ginkgo lievittää verisuonten ahtaudesta johtuvaa pään ja raajojen särkyä. Se laajentaa aivoverisuonia ja lisää aivoverenkiertoa, joten se ehkäisee tukosten syntyä. Se alentaa veren kolesterolia ja veren sokeripitoisuutta. Neidonhiuspuu ehkäisee allergisia ja muitakin tulehduksia. Sen käytön on havaittu parantavan miesten sukupuolista tehoa: halua, kiihotusta, orgasmia ja jälkitilaa.

PAF-vaikutus
Ginkgolidit estävät PAF-tekijää (platelet-activating factor, verihiutaleita aktivoiva tekijä), joka aktivoituu esimerkiksi aivojen kärsiessä hapenpuutteesta. PAF-reseptorit sijaitsevat aivoissa. PAF on osallisena monissa tulehdus-, sydän-, verisuoni- ja hengityshäiriöissä.

PAF-reaktio säätelee osaltaan mm. keuhkoputkien supistumista (astmaa), ihon verisuonten laajenemista, alhaista verenpainetta sekä tulehduksellisten yhdisteiden, kuten leukotrieenien, prostaglandiinien, liposomaalisten entsyymien ja vapaiden radikaalien, vapautumista fagosyyteistä.

PAF on osallisena valtimoiden kovettumisessa, jolloin PAF aiheuttaa veren kokkaroitumista, tukoksia, hapenpuutetta, aivoverenkierron vähenemistä, hapen saannin vähenemistä, soluvaurioita, aivohalvauksia, aivoturvotusta, dementiaa ja muistihäiriöitä.

Ginkgolidi B keskeyttää tapahtumasarjan estämällä PAF:in sitoutumisen reseptoriinsa. Tietty PAF-määrä on terveydelle hyväksi, mutta liiallisena se aiheuttaa allergiaa, astmaa, psoriasista sekä sydän- ja verisuonitauteja.

Aivo-oireet voivat myös johtua vapaista radikaaleista, sillä aivot ovat erityisen herkät niiden aiheuttamille tuhoille. Ginkgon flavonoidit ovat antioksidantteja ja poistavat elimistösta vapaita radikaaleja, estävät niiden muodostumista ja kalvostojen rasvojen hapettumista.

Ginkgon vaikuksesta aivoissa esiintyy suurempia määriä glukoosia ja energia-aineenvaihduntaan liittyvää AMP:tä eli ginkgo auttaa aivosoluja säilyttämään hyvät energiatasot.

Ginkgo edistää hermosolujen elinkykyä. Se lisää tärkeän aivojen välittäjäaineen dopamiinin synteesiä ja ilmeisesti stimuloi epinefriinin ja norepinefriinin vapautumista, joten se kykenee vaikuttamaan lähes kaikkiin kehon toimintoihin. Ginkgolla on vaikutusta myös moniin aivojen reseptoreihin.

Ginkgo estää ennenaikaista vanhenemista. Se parantaa vanhojen ihmisten nootrooppisia eli oppimiskykyjä. Nootrooppinen aine on keskushermoston toimintaa parantava aine, josta ei voida nimetä vain yhtä ainesosaa. Se tehoaa Alzheimer-tyyppiseen ja verisuoniperäiseen dementiaan ja estää aivojen rappeutumista Alzheimer-taudin alkuvaiheessa. Gingkolla saattaa olla vastaavia vaikutuksia myös nuoriin, joiden keskittymiskykyä, lyhytkestomuistia ja reaktioaikaa se kohentaa.

Ginkgo parantaa henkilön subjektiivista käsitystä omista kyvyistään, nostaa mielialaa ja tehostaa sosiaalisia kykyjä.

Mihin käytetään
Saksan komissio E on hyväksynyt vuonna 1994 ginkgon käytön dementiaan, viherkaihiin, vanhusten huimaukseen ja tinnitukseen.

Lehtien käyttö länsimaisessa lääketieteessä on melko uutta, mutta jo hyvin tunnettua. Fysiologista mekanismia ei tunneta yhtä hyvin. Vapaassa kaupassa käytetään suun kautta otettavia puristeita, tabletteja ja tinktuuroja. Vakioitu lehtiuute on turvallista pitkäaikaisessakin käytössä. Kuivatuista lehdistä valmistetuissa tableteissa on sitä vastoin vaihtelevia määriä aktiivisia ainesosia.

Nykyään ginkgo kuuluu Euroopassa, varsinkin Saksassa ja Ranskassa, eniten käytettyihin kasvirohtoihin. Ginkgo on erinomainen esimerkiksi kalkkeutumisesta johtuvissa ääreisverenkiertohäiriöissä, joihin kuuluvat mm. katkokävely, jolloin jaloissa on tukoksista johtuvia kranppikipuja, sekä Raynaudin syndroomassa. Sillä lievitetään aivoverenkiertohäiriöitä, ajattelu- ja muistivaikeuksia, pitkän ja varsinkin lyhytkestomuistin vaikeuksia ja dementiaa.

Se parantaa stressinsietoa, lisää tyytyväisyyttä ja henkistä joustavuutta perhe- ja muissa ongelmissa, ja sopii käytettäväksi vanhojen ihmisten huimauksessa, päänsäryssä, korvien suhinassa, kuulo-ongelmissa, keskittymiskyvyn puutteessa, uupumistiloissa ja masennuksessa.

Se sopii vaihdevuosissa oleville ja vanheneville naisille verenkiertoa parantavien ominaisuuksiensa vuoksi. Sitä käytetään myös impotenssissa. viherkaihissa ja verenkierron vähäisyydestä ja happivajeesta johtuvassa näön hämärtymisessä.

Kestävien ja parhaiden tulosten saavuttamiseksi uutetta on käytettävä vähintään 12 viikkoa säännöllisesti.

Varoituksia
Haitallista ginkgotoksiinia on pieniä määriä lehdissä, mutta teollisessa uuttamisessa käytettävä kuumennus inaktivoi paljolti myrkyn. Aineella on neurotoksista, B6-vitamiinia estävää vaikutusta. Kouristuksia ja kuolemia on esiintynyt Kauko-Idässä liiallisesta siementen syönnistä. On viisainta käyttää standardoituja tuotteita.

Yleensä ginkgon käytöstä ei ole todettu vakavia sivuvaikutuksia, ainoastaan ruoansulatushäiriöitä ja päänsärkyä voi ilmetä. Hyvin isoilla annoksilla saadaan aikaan ripulia, oksentelua ja rauhattomuutta, kramppeja, heikkoutta ja sydämen epätasaista sykettä ja nopeutumista. Joidenkin mukaan kasvia ei pitäisi käyttää MAO-inhibiittorien kanssa, jotta vältetään negatiiviset yhteisvaikutukset.

Lehdet ovat verta ohentavia ja aiheuttavat pidentynyttä verenvuotoa ja kalloverenvuotoa. Siksi niitä ei pidä käyttää aspiriinin eikä verenohennuslääkkeiden kanssa. Koska tietoa on vielä liian vähän, ei ginkgoa ole yleensä syytä käyttää raskauden eikä imetyksen aikana. Kasvi saattaa myös ehkäistä hedelmöittymisen. Hedelmät voivat aiheuttaa vakavia allergisia reaktioita ja ärsyttää ruoansulatuskanavaa.

Asiantuntijana professori Sinikka Piippo

Haluaistiko lukea lisää luonnonmukaisesta terveydenhoidosta? 
 
Mielenkiintoisia artikkeleita löytävät Terveydenhoitouutisten nettisivuilta:
http://www.terveydenhoitouutiset.fi
​
Lähde: A. Vogel Oy:n Terveydenhoitouutiset / M. Rajala

Teksti Tohtori Matti Tolonen
 
Joka vuosi noin 30 000 suomalaista sairastuu syöpään. Elossa on noin satatuhatta syöpäpotilasta, joista 60–80 prosenttia käyttää vakiohoitojen rinnalla erilaisia täydentäviä hoitoja. Uudet pätevät tutkimukset ja potilaiden käytännön kokemukset puoltavat ravintolisien käyttöä syöpätautien ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa. Aikaansa seuraavat lääkärit suosittelevatkin potilailleen ravintolisiä, etenkin berberiiniä, C-, D- ja E-vitamiineja, E-EPAa, foolihappoa, karnosiinia, magnesiumia, melatoniinia, probiootteja, soijan isoflavonoideja ja ubikinonia. Syöpäpotilaan kannattaa perehtyä täydentävään ravitsemushoitoon, sillä sen soveltaminen voi parantaa hänen elämänlaatuaan ja ennustettaan.

Ravintolisillä on keskenään yhteis- ja vuorovaikutus, joten niiden yhteiskäyttö antaa paljon paremman tehon kuin yksittäisen ravintolisän kokeileminen. Ravintolisät ehkäisevät ja hoitavat myös syövästä selvinneiden potilaiden väsymystä, ääreishermostovaurioita (neuropatioita), ahdistusta ja masennusta. Kirjoitan tässä vain uusista D-vitamiinitutkimuksista. Muista ravintolisistä saa ajantasaista tietoa nettisivultani.

Veriplasman vähäinen D-vitamiinin pitoisuus altistaa monille syöpätaudeille ja kääntäen, suuri seerumin D-vitamiinipitoisuus (yli 76 nmol/l) suojaa syöpätaudeilta, ilmenee Japan Public Health Center -based Prospective Studysta. Se on maailman suurin ajassa etenevä D-vitamiinitutkimus, jossa seurattin 16 vuotta 33736 henkilön terveydentilaa yhdeksässä julkisessa terveyskeskuksessa eri puolilla Japania. Seuruun alkaessa osallistujat olivat terveitä ja iältään 46-69 vuotiaita. Seuruun kuluessa 3301 henkilöä sairastui syöpätauteihin. Samasta aineistosta heille valittiin 4404 terveenä säilynyttä verrokkia. Veriplasman D-vitamiini oli analysoitu kaikilta seurannan alkaessa, joten tutkijat voivat verrata sairastuneiden ja terveiden pitoisuuksia ja päätellä niistä kuinka veren D-vitamiinin pitoisuus ennusti syöpäriskiä. Tulokset osoittivat, että mitä vähemmän veressä oli ollut D-vitamiinia, sitä suurempi oli syöpäriski. Niillä, joiden pitoisuus oli vähintään 76 nmol/l ilmeni 20–25 prosenttia vähemmän syöpätauteja. Maksasyövässä riski oli lähes puolta pienempi. D-vitamiini näytti antavan miehille paremman suojan kuin naisille.

- Tutkimuksemme tukee käsitystä, jonka mukaan D-vitamiinin riittävä saanti ehkäisee syöpää, sanoo epidemiologi Sanjeev Budhathoki Japanin kansallisesta syöpäkeskuksesta Tokiossa. Tutkimus julkaistiin helmikuussa British Medical Journalissa (BMJ 2018; 360;k671).
 
Aikaisemmin länsimaisissa tutkimuksissa on havaittu, että D-vitamiini ehkäisee rinta-, paksusuoli- ja eturauhassyöpiä sekä lisäksi mahdollisesti 15 muutakin syöpää. Niiden suhteen eri tutkimusten tulokset ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia. Uudet japanilaiset havainnot tukevat sitä näkemystä, että D-vitamiinin syöpää estävä vaikutus ei rajoitu mihinkään tiettyyn elimeen tai kudokseen.

D-vitamiini (100 µg/vrk) lievittää palliatiivista hoitoa saavien syöpäpotilaiden kipuja, ehkäisee infektioita ja parantaa elämänlaatua, osoittaa Tukholman Karoliinisen Instituutin kliininen tutkimus. 

​Laajempi artikkeli aiheesta Tohtori Tolosen sivuilta.

Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.