Tutkimuksen taustaa
Lukuisista tieteellisistä tutkimuksista tiedämme, että kalaöljyn omega-3-rasvahapot EPA ja DHA pitävät yllä ja kohentavat aivojen, luuston sekä sydän-, verisuoni- ja immuunijärjestelmän toimintoja. Vaikutus perustuu suurelta osin omega-3-rasvahappojen antioksidatiivisiin ja anti-inflammatorisiin ominaisuuksiin, kuten olen jo kauan esittänyt. Kalaöljyn on osoitettu kohentavan kuntoilijoiden ja eliittiurheilijoiden – mm. Yhdysvaltain edustusuimareiden – kuntoa ja terveyttä, mutta asiaa on tutkittu vasta vähän ikäihmisillä. Ranskalaiset gerontologit (vanhuustutkijat) selvittivät asiaa yli tuhannen kotonaan asuvan vanhuksen keskuudessa. Tulokset kumoavat ravintolisien vastustajien väitteitä.
Näin tutkimus tehtiin
Tutkimus on nimeltään Multidomain Alzheimer's Disease Trial (MAPT), ja siinä selvitään kalaöljyn dokosaheksaeenihapon (DHA) vaikutusta kolmen vuoden vaikutusjakson kuluessa yli 70-vuotiaiden ihmisten Alzheimerin taudin ehkäisyssä ja hoidossa. Hankkeeseen osallistuu 1 680 ikäihmistä (keski-ikä 75,3 vuotta, 2/3 naisia). Osallistujat saavat ravitsemus- ja kunto-ohjausta ja lisäksi päivittäin kaksi pehmytgelatiinikapselia, jotka sisältävät yhteensä 800 mg DHA-rasvahappoa (annos on mielestäni turhan pieni, ja lisäksi ihmettelen, ettei anneta lainkaan EPAa, joka ehkäisee ja jarruttaa Alzheimerin tautia). Heistä 1 449 on nyt syönyt kaikki kalaöljynsä ja heidän painoindeksinsä (BMI), omega-3-indeksinsä ja fyysinen kuntonsa on mitattu ennen vaikutusjaksoa ja sen jälkeen. Omega-3-indeksit luokiteltiin neljään ei ryhmään, matalimmasta korkeimpaan.
Nyt julkaistiin tästä aineistosta raportti kalaöljyn vaikutuksesta osallistujien fyysiseen kuntoon. Tätä alahanketta johti gerontologi Bertrand Fougère. Työryhmä mittasi kotonaan asuvien ikääntyvien ihmisten omega-3-indeksiä ja fyysistä suorituskykyä Short Physical Performance Battery (SPPB) -menetelmällä, jossa testataan monipuolisesti tavallisia kuntoon liittyviä suorituksia.
Yllä olevassa kuvassa yksi SPPB-testi: nousu istualtaan seisomaan ilman käsien apua. Koehenkilöä pyydetään nousemaan viisi kertaa mahdollisimman ripeästi, ja siihen kulunut aika mitataan. Aika kertoo henkilön kunnosta. Lisäksi mitattiin mm. käsien puristusvoimaa ja muita lihaskuntoa osoittavia seikkoja.
Matalan omega-3-indeksin ryhmään kuuluneiden henkilöiden testitulokset olivat huonompia kuin kolmen ylimmän indeksiryhmän. Erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkitseviä sen jälkeen, kun oli otettu huomioon sekoittavat tekijät (ikä, sukupuoli, kognitiiviset toiminnot, masentuneisuus ja painoindeksi). Tulokset olisivat voineet olla vielä parempia, jos päiväannos olisi ollut suurempi, esim. 200 mg, ja DHA:n lisäksi olisi annettu myös E-EPAa. Mutta jo tällaisenaankin tulos oli tyhjää parempi, ja osoitti, että omega-3-indeksi kannattaa mitata, jotta nähdään, pitäisikö kalaöljyn saantia lisätä. Huomautan vielä, että monet muutkin ravintolisät (D-vitamiini, karnosiini, probiootit, seleeni, sinkki, ubikinoni jne) parantavat ikäihmisten ja nuorempien fyysistä ja henkistä suorituskykyä.
Teksti: Tohtori Matti Tolonen
Fougère B, De Souto Barreto P, Goisser S, et al. Red blood cell membrane omega-3 fatty acid levels and physical performance: Cross-sectional data from the MAPT study. Clinical Nutrition 2018 Aug 20 DOI: https://doi.org/10.1016/j.clnu.2017.04.005
Haluatko lukea lisää terveystietoa? Tästä lisää tohtori Tolosen artikkeleita.