Euroopan komission pääosasto (Directorate-General for Research and Innovation) rahoitti kolmevuotisen eurooppalaisen CAM-tutkimuksen. Tutkimus tunnetaan nimellä CAMbrella -Project 2010-2012. CAMbrella -projektin tehtävänä oli arvioida CAM-hoitojen mahdollisuutta tulla pysyväksi osaksi EU:n terveyspalveluja. CAMbrella -projektin tulokset julkaistiin huhtikuussa 2013 ja tulokset esiteltiin kahdeksana, CAMbrella Roadmap etenemissuunnitelmana.

CAMbrella -projekti määritteli CAM-hoidot Euroopassa seuraavasti: CAM -hoidot edustavat erilaisia perinteisiä hoitoja, jotka perustuvat eri lähteistä saatuihin kokemuksiin, teorioihin ja filosofioihin. Näitä hoitoja käytetään ylläpitämään ja parantamaan terveyttä sekä ehkäisemään sairauksia. CAMhoitoja käytetään pääasiallisesti tavanomaisen terveydenhuollon ulkopuolella, paitsi niissä maissa, joissa ne on jo hyväksytty osaksi kansallisia terveyspalveluja.

CAMbrella -tutkimuksen mukaan CAM-hoitoja käytetään laajasti Euroopan kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksessa huomattiin, että tiedeyhteisöllä oli epäilyksiä CAM-hoitojen tehokkuudesta. Epäilykset saattavat aiheutua siitä, että CAM-hoidoilla ei ole yhtenäisiä standardeja. CAMbrella -raportti korosti CAM-hoitojen riittämätöntä tutkimusta, joka haittaa hoitojen integroimista terveysjärjestelmiin. CAMbrella -raportin viesti päättäjille oli, että CAMhoidoille on saatava lisää tutkimusrahoitusta.

Lisätietoa CAM-hoidoista Euroopassa:
Mikä on CAMbrella?
https://cambrella.eu/home.php

CAMbrella eurooppalainen CAM tutkimusverkosto:
http://www.cam-europe.eu/ cambrella-reports.php

CAMbrella-raportteja
http://www.cam-europe.eu/dms/files/ CAMbrella_Reports/CAMbrella-WP2part_1final.pdf
http://www.camdoc.eu/Pdf/CAMbrellaWP2-part_3final.pdf

CAMbrellan etenemissuunnitelma:
http://www.cam-europe.eu/perch/ resources/cambrella-roadmap.pdf

CAMbrella-raportti 3:
 http://www.cam-europe.eu/perch/ resources/cambrella-wp3final.pdf

CAMbrella loppuraportti:
http://www.cam-europe.eu/dms/files/CAMbrella_Reports/CAMbrella-WP5final.pdf

Tutkimus lääkärien asenteista CAM-hoitoitoja kohtaan:
 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/ articles/PMC1896178/

Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n sivuilta löydät CAM-oppaan, johon on kerätty runsaasti tietoa täydentävien hoitojen tilanteesta Suomessa. 

Foolihappo- ja metyylifolaatti-ravintolisät voivat ehkäistä liiasta kuumuudesta johtuvia sydänverisuoniston tapahtumia vanhemmalla väestöllä, koska ne auttavat verisuonia laajentumaaan. Vanhemmat ihmiset eivät pysty sopeutumaan yhtä hyvin korkeisiin lämpötiloihin kuin nuoremmat johtuen heikommasta typpioksidin tuotannosta. Tämä voi pahimmillaan johtaa sydänkohtauksiin ja aivoinfarkteihin.

Senioreiden vähemmän joustavat verisuonet eivät pysty tuottamaan yhtä paljon typpioksidia kuin nuorten aikuisten. Uuden tutkimuksen mukaan ylimääräinen foolihappo tai metyylifolaatti kuitenkin lisää elimistön tetrahydrobiopteriinin (BH4) tuotantoa, joka auttaa verisuonia laajentumaan. Nuorten aikuisten (keski-ikä 22 vuotta) mikroverisuonien laajentumiseen foolihappolisillä ei ollut vaikutusta.
​
Mikroverisuonten laajentuminen kuljettaa ”kuumentunutta verta” iholle, jossa lämpö voidaan luovuttaa pois tehokkaammin.

Tutkijoiden mielestä foolihappovalmisteet saattavat olla halpa ja tehokas keino vanhemmalle väestölle sopeutua kuumaan ilmanalaan.

Jatkossa tutkijat aikovat keskittyä foolihappovalmisteiden vaikutusten tutkimukseen sydänverisuoniston sairauksista kärsivillä.

Timo Lehto, biokemisti FT
 
Haluatko lukea lisää terveydestä ja miten voit itse siihen vaikuttaa? 
Tutustu Suomen Terveystaito-sivustoon. http://www.terveystaito.fi/

Stanhewics AE, Alexander LM, Kenney WL. Folic acid supplementation improves function in aged humans through nitric oxide-dependent mechanisms.
​

Tasankointiaanien ensisijainen lääkekasvi
Punahattu oli tasankointiaanien ensisijainen lääkekasvi. Noin 15 heimon tiedetään käyttäneen sitä. Käyttö oli monipuolista, mutta erityisen tärkeä kasvi oli hoidettaessa haavoja, hyönteisten pistoja, käärmeenpuremia ja erilaisia tulehduksia.

Tuoretta juurta pureskeltiin hammassäryn lievittämiseen. Teetä juotiin vilustumis-, kuume- ja tulehduslääkkeeksi ja vastamyrkkynä. Se oli myös lääke tuhkarokkoon.

Savuna kasvilla hoidettiin päänsärkyä, mahakipua, janoisuutta, liikaa hikoilua, mahakouristuksia, reumatismia, palovammoja ja sukupuolitauteja. Punahatulla häädettiin loisia ja parannettiin silmäsairauksia.

Intiaanit heittivät kasvin mehua kiville saunoessaan. Intiaanit käyttivät kasvin mehua myös tehdäkseen kätensä ja suunsa tunnottomiksi aikoessaan pidellä käsissään tai niellä kuumia hiiliä, tulta tai kiehuvaa vettä seremonioiden aikana. Punahattumehua juoden suojattiin myös jalat tulelta tai kuumilta hiililtä juhlamenojen aikana.

Yleistä
Punahattuja on Yhdysvaltojen itäosissa 8-9 lajia riippuen siitä, lasketaanko Echinacea pallida ja Echinacea angustifolia omiksi lajeikseen. Punahatut ovat yleensä monivuotisia, 30-120 cm korkeita ruohoja. Niillä on isot tummanpunaiset tai violetit (joskus myös valkoiset), pitkään kukkivat kukat tankeiden ja piikikkäiden suojuslehtien suojaamina. Alalehdet ovat soikeat ja joskus hammasreunaiset, 7-20 cm pitkät ja karheat. Ylälehdet ovat alalehtiä kapeammat ja hampaattomat.

Sukunimi Echinacea tulee kreikan echinos-sanasta, joka tarkoittaa siiliä. Nimi viittaa kukinnon keskiosaan, joka varsinkin siementen kehittyessä muistuttaa siiliä karheudeltaan ja muodoltaan. Punahatut ovat kotoisin Keski- ja Lounais-Yhdysvalloista, missä ne kasvavat avoimissa metsissä ja tienvarsilla. Niitä viljellään lääke- ja koristekasveina varsinkin Keski-Euroopassa.

Jo reilu 10 vuotta sitten Yhdysvalloissa kerättiin Eurooppaa varten yli 50 tonnia villejä kasveja. Keräilyn vuoksi luonnonvaraiset punahattulajit ovat harvinaistuneet huolestuttavasti. Euroopassa kasvatetaan paljon pallida- ja varsinkin angustifolia-lajikkeita, mutta eniten käytetään Echinacea purpureaa, joka on helpoin kasvatettava ja tuottaa eniten kasviainetta melko lyhyessä ajassa.

Myytiin kaiken parantavana yleislääkkeenä
Nebraskalainen tohtori H.C.F. Meyer sai oppia kasvin käyttöä intiaaneilta. Hän osti sitä heiltä ja myi edelleen kaikki vaivat parantavana yleislääkkeenä. Hän antoi jopa kalkkarokäärmeen purra itseään osoittaakseen kasvin tehon.

Ensimmäinen patenttilääke Mey-er´s blood purifier eli Meyerin verenpuhdistaja, tuli myyntiin vuonna 1870. Sitä käytettiin nimenomaan käärmeen pistoihin ja verenmyrkytyksiin, mutta moniin muihinkin vaivoihin. Valmistetta kutsuttiin myös käärmeöljyksi.

Meyer yritti innostaa muita lääkäreitä punanhatun käyttöön ja onnistuikin siinä vuonna 1887. Hän lähetti kasvia professori J.U. Lloydille Cincinnatiin, joka lopulta alkoi perheyrityksenä (Lloyd Brothers) tuottaa monia punahattutuotteita.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa kasvia pidettiin ihmelääkkeenä. 1920-luvulle tultaessa siitä oli tullut tunnetuin kasvi amerikkalaisessa lääkinnässä.

Kasvi keksittiin uudelleen tutkimusten myötä
Euroopassa kasvi tuli tunnetuksi ensimmäisen kerran vuonna 1897. Tämän jälkeen tuli aika, jolloin kasvia pidettiin tehottomana käyttöön tulleisiin antibiootteihin verrattuna.

Näin ajateltiin siihen saakka, kunnen saksalainen farmasian tutkija vei siemeniä Saksaan ja tutkimukset alkoivat.Saksassa kasvia on tutkittu paljon, vaikkakin jotkut tutkimukset on tehty väärällä kasvimateriaalilla.

Vuoteen 1939 asti Echinacea angustifolia oli ainoa käytetty laji. Vuonna 1939 alettiin käyttää myös Echinacea purpureaa, koska siemenaineiston puutteen vuoksi Gerhard Madaukselle myytiin sen siemeniä Echinacea angustifolian siemeninä.

Vuonna 1950 havaittiin, että punahatun glykosideilla on antibioottisia vaikutuksia. Sen jälkeen tutkimukset ovat keskittyneet polysakkarideihin. Tulokset kulkeutuivat takaisin Yhdysvaltoihin, jossa punahatun suosio alkoi kasvaa erityisesti 1970-luvulla. Nykyisin se on ilmeisesti eniten käytetty yrttilääke Yhdysvalloissa.

Vaikuttaa solun ei-spesifiseen immuuni-puolustukseen
Punahatun vaikutus suuntautuu erityisesti ei-spesifiseen solun immuunipuolustukseen. Se lisää kehon luontaista ei-spesifistä vastustuskykyä sairauksia vastaan ja estää joissakin tapauksissa liiallista reagointia.

Punahattua kutsutaan immunomodulaattoriksi eli se tehostaa sisäisen puolustusjärjestelmän toimintaa.

Punahattu:

• aktivoi kehoa tuottamaan valkoisia verisoluja, makrofaageja ja T-lymfosyytteja fagosytoosiin ja lisää niiden määriä
• stimuloi makrofaageja tuottamaan TNF:ää (tumor necrosis factor), lymfokiniinejä, interferonia ja interleukiinia sekä
• kiihottaa plasmasoluja tuottamaan vasta-aineita.
• Nimenomaan kasvin polysakkaridit, seskviterpeeniesterit, glykoproteiinit, polyasetyleenit ja alkamiinit aktivoivat fagosytoivia makrofaageja ja tuottavat niitä nopeasti tulehdusalueelle.

Alkamidit estävät tulehdusta ehkäisemällä syklo-oksygenaasia ja 5-lipoksigenaasia. Interferonit stimuloivat proteiinisynteesiä, joka estää virusinfektion.

Punahattu saattaa estää hyaluronidaasia, joka rikkoo peruskudosta ympäröivää sidekudosta eli retikuloendoteliaalisysteemiä ja päästää myrkyn verenkiertoon. Peruskudoksen rikkoutuminen päästää taudinaiheuttajat helposti soluihin ja aloittaa niiden tuhon eli infektion. Myös eri patogeenit saattavat stimuloida hyaluronidaasia.

Estää virusten leviämistä
Punahattuvalmisteet tappavat bakteereja, viruksia, sieniä ja alkueläimiä. Sikoriinihappo saattaa estää virusten lisääntymistä ja polyasetyleenit ovat antibakteerisia ja antifungaalisia.

Punahatun on todettu estävän influenssaa, herpestä ja rakkulaista suutulehdusta aiheuttavia viruksia.

Haihtuvan öljyn pentadekadieenilla on antituumorista aktiivisuutta. Makrofaagit puolestaan ovat sytotoksisia kasvaimia vastaan. Punahattu saattaa auttaa reumatismissa, ja sillä on myös kortisonin kaltaista vaikutusta. Se on hikoiluttavaa, stimuloi verenkiertoa ja laajentaa ääreisverisuonia.

Pieniä määriä ennaltaehkäisyyn,suurempia akuuttiin tulehdukseen
Pieni määrä punahattua usein annettuna lisää immuniteettia tavallisia tulehduksia ja allergisia sairauksia vastaan. Isoja annoksia annetaan akuutteihin tulehduksiin.

Punahatun on havaittu vähentävän urheilijoiden flunssia ja yleensä lyhentävän flunsssien kestoaikaa.

Puuduttaa, parantaa haavoja
Ekinaseiini on puuduttavaa. Se edistää haavojen jyväsmuodostusta. Kokeissa on havaittu kofeiinihappojohdannaisten, kofeiinihapon, ekinakosidin, kynariinin, sikoriinihapon ja klorageenihapon suojelevan ihon kollageenia vapailta radikaaleilta.

Punahattu nopeuttaa haavojen paranemista ja lievittää UV-säteilyn vaikutusta ilmeisesti pitämällä yllä kollageeniverkon rakennetta ja yhtenäisyyttä sidekudoksessa ja ehkäisemällä hyaluronidaasia.

Vilustumisoireiden ehkäisyyn ja hoitoon
Tinktuura sopii sisäisesti käytettynä ehkäisemään hengitystieinfektioita, ja vilustumisoireita sekä tukemaan antibioottikuureja ja toimimaan influenssan ja korvatulehdusten tukihoitona. Sillä voi myös lievittää aamukäheyttä ja suun limakalvo- ja ientulehduksia.

Keski-Euroopassa on punahatulla saatu hyviä tuloksia Candida-sienen hoidossa. Punahattua voi lisätä kylpyveteen emätintulehduksia hoidettaessa.

Tinktuuralla voi olla parantava vaikutus ruokahaluun ja ripuliin, joten sitä käytetään ruoansulatuskanavan tulehdusten tukihoidossa. Muita käyttökohteita ovat virtsatietulehdukset, ärtynyt rakko, niveltulehdus ja nivelreuma.

Suun kautta otettaessa polysakkaridien vaikutus häviää paljolti, sillä ne pilkkoutuvat nopeasti ruoansulatuskanavassa. Tämän vuoksi Saksassa annetaan punahattua usein suonensisäisesti ruiskeina.

Jotkut suosittelevat Echinacea purpureaa suurina määrinä kuntoutukseen ja Echinacea pallidaa tai angustifoliaa pieninä annoksina erityistarkoituksiin ja perinteisiin käyttökohteisiin.

Immunomodulaatiossa käytettävät annokset ovat suurempia kuin rohdoskäytössä. Eräiden tutkimusten mukaan noin kerran viikossa annettu annos stimuloi immuniteettia, mutta päivittäin otettu alentaa kehon omaa puolustusta.

Käyttörajoitukset
Punahattu voi sekoittaa immunoterapiaa. Siksi sitä ei suositella MS-taudissa, leukoosissa, kollageenitaudissa, AIDS:ssa eikä tuberkuloosissa, koska se voi yliaktivoida immuunipuolustuksen.

Punahattu voi heikentää aineenvaihduntaa sokeritaudissa. Se voi aiheuttaa liikaa syljeneritystä, voimakasta polttelua ja tunnottomuutta kielessä ja huulten ja suun limakalvoissa. Se voi aiheuttaa allergiaoireita ja pahoinvointia joissakin ruoansulatushäiriötapauksissa.

Sitä ei suositella käytettäväksi kovin runsaasti raskauden aikana.

Erilaisista korvikkeista ja heikkolaatuisista tuotteista on syytä varoittaa, ja joissakin valmisteissa saattaa joskus olla jopa vääriä kasveja.

Ulkoinen käyttö
Ulkoisesti Echinacea-tinktuuralla lääkitään

• haavoja
• ihottumia
• lieviä palovammoja, auringonpolttamia
• imusolmuketurpoamia
• hyönteisten puremia
• paiseita
• rokahtumia, rohtumia
• rakkuloita, finnejä
• kylmänkyhmyjä
• psoriasista ja
• genitaaliherpestä.

Haluaistiko lukea lisää luonnonmukaisesta terveydenhoidosta? 
 
Mielenkiintoisia artikkeleita löytävät Terveydenhoitouutisten nettisivuilta:
http://www.terveydenhoitouutiset.fi
​
Lähde: A. Vogel Oy:n Terveydenhoitouutiset / M. Rajala

Vieraskynä: Fytonomi Sami Nuora

Ayurvedassa ruuansulatuskanavan terveyden merkitystä on vaikea ylikorostaa. Jos ruuansulatuskanava voidaan pitää terveenä, hyvin toimivana, puhtaana ja jos voidaan välttää ummetus, noin 80% sairauksista voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä. (1)

Klassisen ayurvedisen määritelmän mukaisesti ummetus on tila jossa ulostus ei tapahtu helposti aamulla ensimmäiseksi pian heräämisen jälkeen. Ulosteen tulisi olla hyvin muodostunut ja kelluva, jolloin se kertoo terveestä ruuansulatustoiminnasta ja sopivasta ruokavaliosta. Kehotyypistä riippuen ulostusten määrän tulisi olla normaalitilanteessa 1-3 kertaa päivässä. Yleensä ummetus kehittyy vuosien saatossa, epäsopivan ruokavalion ja elämäntavan seurauksena ja ummetus voi olla hyvin lievää, hyvin vakavaa, tai jotakin siltä väliltä. Purisha vaha srotasin toimintaan doshien aladoshista vaikuttavat prana, samana ja apana vayu, pachaka ja ranjaka pitta, sekä kledaka ja avalambaka kapha.

Ummetuksen merkkejä ovat:

• Ulostaminen ei tapahdu joka aamu
• Tarve pinnistää ulostuksen aikaansaamiseksi
• Tunne siitä että suoli ei tyhjene kokonaan
• Tunne siitä että suolistossa on tukos
• Ulosteen ulkomuoto on kuiva ja se koostuu pienistä irtonaisista palasista

Ummetus voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin:

• Vata- tyyppinen ummetus, johon liittyy aina kuivuus ja usein alaselän kipu. Vatan aladoshista keskeinen ummetuksessa on apana vayu, joka vastaa ennenkaikkea kehon alaspäin suuntautuvista liikkeistä. Apana vayu joutuu epätasapainoon yleensä kuivumisen seurauksena. Hoito keskittyykin paksusuolen kosteuttamiseen sekä  kehon liikkeestä vastaavan vatan tasapainottamiseen. Hoida tämän tyyppistä ummetusta vataa tasapainottavilla elämäntavoilla.
• Pitta- tyyppinen ummetus johtuu kuuman ja tulisen pittan aiheuttamista haitallisista muutoksista ohut- ja/tai paksusuolessa. Pitta voi esimerkiksi kuivattaa tai aiheuttaa tulehdusta, joka estää suoliston normaalin toiminnan. Hoida tämän tyyppistä ummetusta pittaa tasapainottavilla elämäntavoilla.
• Kapha- tyyppinen ummetus, johon liittyy yleensä tukos suolessa, sekä suoliston peristalttisen liikkeen laiskistuminen. Kapha tyyppisessä ummetuksessa liman eli mukuksen määrä lisääntyy. Hoida tämän tyyppistä ummetusta kaphaa tasapainottavilla elämänavoilla.

Ummetusta aiheuttavia tekijöitä:

• liikunnan puute
• kuitujen vähyys
• suolistokaasun ja ulosteen pidättäminen
• huonot ruoka-ainevalinnat ja yhdistelmät
• epäsäännölliset ruokailutottumukset (toisinaan liikaa ja toisinaan liian vähän)
• epäsäännölliset ruokailuajat
• syöminen väärään vuorokaudenaikaan, kuten silloin kun agni palaa pienellä liekillä
• vääränlainen ruuan koostumus/karkeus
• puutteellinen ruuan pureskelu
• pilaantuneen tai vanhan ruuan/veden syöminen ja juominen
• ruokamyrkytys
• ylensyönti
• liiallinen lihan syöminen
• väärät ruoka-aineyhdistelmät
• syödessä puhuminen
• heikentynyt ruuansulatustoiminto ja heikko agni
• uuden aterian syöminen kun edellinen ateria ei ole vielä sulanut
• liian vähäinen nesteiden saanti
• liika sokerin ja suolan käyttö
• liian pitkät paastot
• kahvi, tupakka, alkoholi, steroidit, marihuana ja muut huumeet
• parasiitit, kuten madot, ameebat, giardia sekä Candida albicans
• aliravitsemus
• ripuli
• matkustaminen
• insomnia/unettomuus
• liiallinen seksin harrastaminen
• syöminen voimakkaan tunnetilan vallitessa
• henkinen stressi, kuten suru, pelko, yksinäisyys, viha, kateus jne. (1)

Käytännön vinkkejä ummetuksen hoitoon:
Tärkeintä ummetuksen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä on kiinnittää asiaan huomiota, ja tarttua tuumasta toimeen asian korjaamiseksi. Seuraa luonnon rytmiä ja vuorokausirutiinia, herää aikaisin aamulla ja pyhitä aamu rauhalliselle asioiden hoitamiselle, sekä päivään valmistautumiselle. Nukkuminen liian myöhään hidastaa aineenvaihduntaa ja laiskistuttaa suoliston toimintaa. Tärkeintä aamulla on saada suolisto toimimaan. Juo ensimmäisenä lämmintä sitruunavettä (tai limevettä jos olet pitta) tuoreen inkiväärin kera, saadaksesi ruuansulatuskanava ja aineenvaihdunta hereille. Vaikka kahvi auttaakin akuutisti hidastuneeseen suolen toimintaa, säännöllisessä käytössä se kuivattaa paksusuolta. Älä siis anna suolistosi tottua kahviin, vaan kehitä haittavaikutuksettomia tapoja saada suoli toimimaan aamuisin.

Lisää säännöllisyyttä elämääsi. Jos vuodenajan mukaisesti tarvitset aamiaisen, syö aamiainen joka aamu samaan aikaan. Syö muutkin ateriat joka päivä samaan aikaan. Harrasta liikuntaa, mene nukkumaan ja herää samaan aikaan. 

Opettele yhdistelysäännöt, sekä ayurvediset ruokailusäännöt.

• Älä syö enempää kuin 50% mahan täydeltä. Opettele syömään johdonmukaisesti sopivan kokoisia annoksia äläkä poikkea sopivasta annoskoosta.
• Juo ainoastaan lämpimiä ruokia ja juomia.
• Pureskele jokainen suupala huolellisesti (ainakin 30 puraisua). Keskity jokaisen suupalan maistamiseen. Älä tee muuta samalla kun syöt.
• Anna edellisen aterian sulaa täysin, ennen kuin syöt seuraavan. Opettele tunnistamaan aito nälän tunne.
• Älä syö stressaantuneena tai negatiivisen tunteen vallassa.

 

• Syö riittävästi kuituja. Vältä nk. "höttöhiilareita", kuten perunalastuja, kakkuja tai keksejä. Suosi vehnänalkioita, leseitä ja psylliumia.
• Ota triphalaa lämpimän veden kera tyhjään mahaan illalla ennen nukkumaanmenoa.
• Keitä ruokalusikallinen pellavansiemeniä vesilasilliseen vettä ja juo se ennen nukkumaanmenoa.
• Syö hedelmiä aterioiden välissä. Esimerkiksi kypsä banaani on mieto laksatiivi. Älä syö hedelmiä kuitenkaan aterian yhteydessä, koska se tekee ruuasta vaikeammin sulatettavaa.
• Omenat, rusinat, kuivatut luumut, sekä persikat edistävät suolen toimintaa.
• Voit ottaa psyllium kuitua aterioiden välissä, kunhan otat sen riittävän vesimäärän kera.
• Juo riittävästi vettä.
• Suosi probiootteja, voikukanjuurta, dong quai (kiinalainen yrttikasvi), magnesiumia, vehnänorasta ja kaliumia.

Yrttejä eri doshille

• Vatalle tärkein rohdos ummetuksen hoitoon on triphala (haritaki, amalaki ja bibhitaki).
• Pittalle tärkeimmät rohdokset ummetuksen hoitoon ovat triphala (haritaki, amalaki ja bibhitaki), kurkuma ja voikukka.
• Kaphalle tärkeimmät yrtit ovat haritaki, inkivääri, kumina, sarviapila ja mirhami.

​Jos kiinnostuit ayurvedasta tai esimerkiksi haluat tietää lisää ayurvedan mukaisista kehotyypeistä (vata, pitta ja kapha), niin lue lisää fytonomi Sami Nuoran kirjoituksia Adaptogeenit- blogista.

Vieraskynäkirjoitus: Merja Lindström

Terveyttä ja hyvinvointia edistäviä perinteisiä hoitomuotoja on käytetty kautta ihmisen historian ympäri maailmaa. Silti näiden hoitojen käyttö aiheuttaa ristiriitaisia näkemyksiä erityisesti virallisessa terveydenhuollossa.

On ymmärrettävää, että jos ei ole tietoa hoitojen taustoista, niin se aiheuttaa ristiriitoja. Suomalaisessa terveydenhuollon koulutuksessa ei ole opetusta terveyttä edistävistä ja täydentävistä hoidoista, sen vuoksi ei ole myöskään yhtenäistä käytäntöä, miten näihin hoitoihin tulisi virallisesti suhtautua.

Tämä on johtanut tilanteisiin, jossa terveydenhuollon ammattilaiset jopa kieltävät perinteisten hoitojen käytön, koska eivät tunne niitä. Tämän seurauksena potilaat eivät enää halua tai uskalla kertoa käyttämistään hoidoista ja ravintolisistä terveydenhuollon ammattilaisille. Tällainen tilanne on kestämätön, eikä ole hyväksi kummallekaan osapuolelle. Tilanne on siinäkin mielessä kestämätön, että viralliset Käypä hoito -suositukset sisältävät ohjeita mm. joogasta, mindfulnessista ja useista ravintolisistä. Lisäksi EU on myöntänyt suurelle määrälle ravintolisiä viralliset terveysväittämät. Terveysväittämät pohjautuvat EU:n hyväksymiin tieteellisiin tutkimuksiin.

Suomen Terveysjärjestö STJ ry:llä on ollut pitkäaikainen tavoite saada Suomeen opas, jossa kuvataan luotettavasti maassamme yleisimmin käytettyjä hyvinvointia ja terveyttä edistäviä perinteisiä hoitoja sekä ravintoaineilla ja ravintolisillä tehtyjä tutkimuksia. Oppaalle on suuri tarve, jotta luottamus ja keskusteluyhteys hoitojen käyttäjien ja terveydenhuollon ammattilaisten välille saadaan aikaan.

Opas pyrkii antamaan vastauksia Suomessa yleisesti käytetyistä täydentävistä hoitomuodoista. Täydentävät hoitomuodot herättävät paljon tunteita ja usein niiden käyttöön liittyy epätietoisuutta. Oppaan avulla pyritään saamaan aikaan yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten näitä hoitoja voitaisiin parhaiten hyödyntää ennaltaehkäisevässä terveydenhoidossa kansalaisten ja koko yhteiskunnan hyväksi. Oppaassa käydään läpi täydentävien hoitojen tilannetta Suomessa ja Euroopassa.

Lataa opas Suomen Terveysjärjestö STJ ry:n sivuilta.

Merja Lindström
Puheenjohtaja, Suomen Terveysjärjestö STJ ry

Iltalehti (17.4.2018) uutisoi ruotsalais-brittiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan kaksi rautavalmisteissa käytettyä rautayhdistettä voisivat olla haitallisia. Evira lupasi selvittää asiaa Suomen osalta. Evira toteaa nettisivuillaan, että tutkimuksessa mainittuja rautayhdisteitä ei ole hyväksytty käytettäväksi ravintolisissä Suomessa, eikä EU-alueella.

Evira on julkaissut nettisivuillaan "Usein kysyttyä ravintolisistä"-palstalla aihetta koskevan selvityksen. 

Luin lehdestä, että rautavalmisteet voivat aiheuttaa syöpää. Onko se totta?

Lehdissä on kirjoitettu ruotsalais-brittiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan kaksi rautavalmisteissa käytettyä rautayhdistettä voisi aiheuttaa syöpää.

Tutkimuksessa mainittuja rautayhdisteitä ei ole hyväksytty käytettäväksi ravintolisissä Suomessa, eikä EU-alueella.

Tutkimus on myös tehty laboratorio-olosuhteissa soluilla, joten tulokset eivät ole suoraan yleistettävissä ihmisiin.

Rautaa sisältävistä aineista puhuttaessa tulee erottaa sen eri muodot, kuten ferro- ja ferri -rauta. Lainsäädännön mukaan ravintolisien valmistuksessa sallittuja raudan lähteitä ovat esimerkiksi ferrositraatti, ferriammoniumsitraatti, ferrinatrium-EDTA sekä ferrosulfaatti. Ruotsalais-brittiläistutkimuksessa mainitut rautaa sisältävät aineet ovat ferrisitraatti ja ferri-EDTA, jotka eivät ole ravintolisissä sallittuja ja ovat elintarvikekäytössä kiellettyjä EU:n alueella.

Ravintolisiin sovelletaan ravintolisädirektiiviä (2002/46/EY) sekä kansallista lainsäädäntöä (MMMn asetus ravintolisistä 78/2010). EU:n ravintolisädirektiivissä sekä kansallisessa ravintolisäasetuksessa luetellaan vitamiineja ja kivennäisaineita sisältävät aineet, joita saa käyttää ravintolisien valmistuksessa vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteinä.

Lähde: Eviran nettisivut

Iltalehti (17.4.2018) käsitteli rautavalmisteita. Jutussa oli virheellisesti käännetty ruotsalais-brittiläistutkimuksessa mainittu ferric citrate -termi rautasitraatiksi. Käännösvirheen vuoksi juttu antaa virheellisesti kuvan, että tutkimuksen tulokset koskisivat Suomen markkinoilla olevia rautavalmisteita.  Ruotsalais-brittiläistutkimuksessa käytettiin ferrisitraattia (eng. ferric citrate) ja ferri-EDTA:ta, jotka ovat elintarvikekäytössä kielletty EU:n alueella, eikä siten tutkimuksen tulokset koske esimerkiksi Suomessa terveyskaupassa myynnissä olevia rautavalmisteita. Suomalainen kuluttaja voi kuitenkin epähuomioissa saada haitalliseksi uumoiltua rautamuotoa tilatessaan ravintolisiä EU:n ulkopuolelta.
 
Suomessa terveyskaupassa myynnissä olevat rautavalmisteet sisältävät rautaa eri muodoissaan esimerkiksi ferrositraattina, ferriammoniumsitraattina sekä ferrosulfaattina. Nämä ovat Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSAn hyväksymiä raudan muotoja käytettäväksi elintarvikkeissa, kuten ravintolisissä ja turvallisia käyttää.
 
Ruotsalais-brittiläistutkimuksessa mainittuja rautavalmisteita (ferrisitraatti ja ferri-EDTA) ei ole myynnissä ravintolisänä Suomessa, eikä EU-alueella.
 
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto toivoo, että Iltalehti oikaisee asiavirheen yhtä laajasti kuin alkuperäisen virheellisesti uutisoidun jutun.

Päivitys (20.4.2018): Iltalehti korjasi jutussa olleet asiavirheet ja teki lisäksi aiheesta jatkojutun. Jatkojutussa Evira toteaa, että Suomessa tai EU:ssa ei ole sallittua myydä Iltalehden haitalliseksi mainitsemia raudan yhdisteitä. Tämä oleellinen tieto jäi pois Iltalehden alkuperäisestä käännösvirheen sisältävästä uutisesta.

Fytoterapia on aina ollut olennainen osa lääketiedettä, ja siksi sen historia on itse asiassa myös koko lääketieteen historia.

Fytoterapian varhaishistoria

Etsiessään sopivia lääkeaineita ihmiset turvautuivat ensimmäiseksi elinympäristöstään löytyviin kasveihin. Epäilemättä kasvit ovat ihmisen vanhimpia lääkkeitä. Arkeologiset hautalöydöt noin 60.000 vuoden takaa viittaavat siihen, että jo Neandertalin ihminen osasi hyödyntää rohtokasveja. Kiinassa kasveja tiedetään käytetyn lääkintään ainakin 5000 vuoden ajan.

Kaikkien vanhojen kulttuurien lääketieteessä rohtokasveilla oli keskeinen asema. Kiinasta, Egyptistä ja Kreikasta on löydetty useita kirjallisia dokumentteja, jotka osoittavat  lukuisien, nykyäänkin käytössä olevien rohtokasvien olleen tunnettuja jo tuhansia vuosia sitten. Esimerkiksi egyptiläinen Papyrus Ebers noin vuodelta 1600 e.Kr. luettelee useita tuttuja rohtokasveja sekä eläinperäisiä ja epäorgaanisia rohdoksia. Esimerkkejä ikivanhoista, mutta edelleenkin käytössä olevista rohtokasveista ovat mm. korianteri, fenkoli, senna ja koiruoho eli mali. Mesopotamiassa viljeltiin jo muinaisina aikoina oopiumunikkoa, mitä voitanee pitää ihmiskunnan ensimmäisenä farmaseuttisena kokeiluna.

Myös Kiinassa kehittyi merkittävä, omaleimainen lääketiede. Esimerkiksi Mingdynastian ajoilta (n. 1500 e.Kr.) on löydetty lukuisia kirjallisia viittauksia kasvien monipuolisesta käytöstä sairauksien hoidossa.

On kiinnostavaa, että monien kasvien lääkinnällinen käyttö keksittiin  toisistaan tietämättä eri puolilla maailmaa. Miten oli mahdollista, että ihmiset oppivat käyttämään lääkkeeksi jotakin tiettyä kasvia?  

Vuosituhansia sitten ei ollut lääketieteellistä järjestelmää, joka olisi kyennyt selittämään kehon toimintojen ja sairauksien välisiä yhteyksiä. Sairaus käsitettiin tavallisesti jumalien tai henkien lähettämiksi rangaistuksiksi pahoista teoista, jolloin paraneminen edellytti pikemminkin jumalien lepyttämistä kuin oikean lääkkeen löytämistä.

Eräiden teorioiden mukaan ihminen olisi eläinten tapaan kyennyt vaistonsa avulla löytämään sopivat rohtoyrtit. Kiinteässä luonnonyhteydessä elävät esi-isämme osasivat epäilemättä nykyihmistä paremmin hyödyntää ympäristöään pysyäkseen terveinä ja ylipäätään hengissä.

Tällainen vaistonvarainen toiminta on ominaista vapaana luonnossa eläville eläimille. Ne osaavat säännöstellä syömänsä ruoan määrän kulutuksen mukaan ja olla tarvittaessa syömättä eli paastota. Eläimillä on hämmästyttävä kyky tunnistaa syötävät ja vastaavasti myrkylliset kasvit. Ne osaavat myös vaistonvaraisesti lääkitä itseään syömällä tiettyjä rohtokasveja, kun ne tuntevat itsensä sairaiksi. Voidaan ajatella, että alunperin vaistonvaraisesti sekä sittemmin myös tietoisesti kokeilemalla, yrityksen ja erehdyksen kautta, ihmiset löysivät eri puolilla maailmaa oikeat rohtokasvit.

Noin 5000 vuoden ajan parantaminen on ollut oma, jatkuvasti muuttuva ja laajeneva tieteenalansa. Eri kulttuurien lääketieteen kehityksen historiaa vertailemalla voi havaita lukuisia yhteneväisyyksiä.

Seuraavassa tarkastelemme lyhyesti kiinalaista lääketiedettä, intialaista ayurveda-lääketiedettä, kreikkalaista ja roomalaista lääketiedettä ja viimeksi  modernia eurooppalaista lääketiedettä sekä fytoterapiaa sen osana.


Perinteinen kiinalainen lääketiede

Kiinalainen lääketiede samoin kuin ayurveda ovat ne kaksi suuntausta, jotka ovat pysyneet olennaisilta osin lähes muuttumattomina kautta vuosituhansien. Kiinalaisen lääketieteen juuret juontavat yli 5000 vuoden taakse. Sen varhaisimmat vaiheet ovat  hämärän peitossa, mutta on ilmeistä, että kiinalaisten tiedot rohtoyrteistä sekä  eläinperäisistä ja epäorgaanisista lääkeaineista olivat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin muiden tuon ajan kulttuurien. Kiinalainen lääketiede alkoi vähitellen levitä Eurooppaan ajanlaskumme toisella vuosisadalla, ja suuremmassa määrin vasta löytöretkeilijöiden kuten Marco Polon myötä. Historiasta tiedetään kiinalaisen opiumin ja raparperin olleen yleistä kauppatavaraa jo Kristuksen syntymän aikoihin.

Kiinalainen lääketiede perustui ja perustuu edelleenkin ajatukselle tasapainosta. Sairauden ajatellaan olevan seurausta kehon eri alueilla tai kanavissa syntyneestä epätasapainosta. Keskeistä kiinalaisen lääketieteen oppirakennelmassa on ajatus viidestä elementistä. Nämä ovat puu, tuli, maa, metalli ja vesi. Erikseen ovat vielä sellaiset käsitteet kuinYin ja Yang sekä Qi (Chi), jolla tarkoitetaan elämän voimaa tai energiaa. Näiden kolmen käsitteen avulla selitetään terveydentilan vaihtelut.

Vaikkakin kiinalainen lääketiede selittää sairauksien johtuvan edellä mainittujen elementtien ja käsitteiden keskinäisestä epätasapanosta, lopputulos on usein sama kuin länsimaisessakin lääketieteessä. Hyvä esimerkki on vaikkapa ihottumaan käytetyt rohtokasvit. Kiinalaisen käsityksen mukaan ihottumissa on yksinkertaisesti kysymys kehossa syntyneestä ylilämmöstä, joka ilmenee ihon ärsytyksenä. Hoidoksi suositellaan viilentäviä rohtoyrttejä.

Analysoitaessa kiinalaisten tähän tarkoitukseen käyttämiä yrttejä voidaan todeta niiden sisältävän monia kiinnostavia aineosia kuten luonnollisia steroideja. Länsimainen lääketiede taas pitää steroideja varsin tehokkaina  ihottumien hoitoon, koska ne lievittävät tulehdusta (”kuumuutta”). Niitä sisältäviä voiteita käytetäänkin meillä yleisesti ihottumiin.


Ayurveda

Ayurveda-lääketieteen ikää ei osata tarkoin määritellä. Varhaisimmat maininnat kasvilääkkeistä ovat noin 1700-luvulta ennen ajanlaskumme alkua, mutta on ilmeistä, että yrttilääkkeitä on käytetty Intiassa jo paljon aikaisemminkin. Ayurveda-lääketiede on uudempaa perua kuin perinteinen kiinalainen lääketiede, mutta huomattavasti vanhempaa kuin länsimainen lääketiede. Ayurvedassakin tasapaino on keskeinen käsite. Kehon sisäisen tasapainon mutta myös ulkoisen, elinympäristöön liittyvän tasapainon saavuttaminen on olennaista sairaudenhoidossa.

Ayurvedassakin on viisi elementtiä: maa, ilma, tuli, vesi ja eetteri. Tämä viittaisi sen saaneen vaikutteita Kiinasta tai muista vanhoista kulttuureista, esimerkiksi muinaisesta Kreikasta. Myös Ayurvedassa elämän voimalla, josta käytetään nimitystä prana, on keskeinen merkitys.

Ayurvedassa käytetään runsaasti rohtokasveja. Monet näistä jo muinoin käytetyistä kasveista kuuluvat edelleenkin intialaisen ayurveda-lääkärin lääkevalikoimaan.


Kreikkalainen lääketiede

Länsimaisen lääketieteen juuret ovat kreikkalaisessa lääketieteessä. Viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua elänyt kreikkalainen Empedocle määrittelee elämää ylläpitäviksi elementeiksi maan, ilman, tulen ja veden. Niiden ajateltiin olevan yhteydessä neljään ruumiinnesteeseen: mustaan sappeen, vereen, keltaiseen sappeen ja flegmaan. Kreikkalaisen oppirakennelman mukaan sairauden syynä oli näiden nesteiden välinen epätasapaino.

Myös pahojen henkien ja muiden yliluonnollisten voimien uskottiin aiheuttavan sairauksia ja kuolemaa. Nämä Empedoclen teoriat olivat varhaisimpia, länsimaista lääketiedettä hallitsevia käsityksiä.  

Hippokrates (462 e.Kr.) on kiistatta aikansa tunnetuin lääkäri. Häntä pidetään edelleenkin länsimaisen lääketieteen isänä. Hän käytti kehon epätasapainotilojen korjaamiseen kolmeasataa erilaista lääkeainetta. Lisäksi hän antoi ruokavalioohjeita ja kehotti tekemään muutoksia elämäntapoihin. Hänen kerrotaan käyttäneen hoitotyössään myös hierontaa ja vesiterapiaa.

Yksi Hippokrateen teorioista kuului: ”On tärkeämpää tietää, millainen sairastunut henkilö on kuin että millainen hänen sairautensa on.”  Kokonaisvaltaisella lääketieteellä on siis todella pitkät perinteet!

Rohtokasvien käyttö perustui ilmeisesti  kokemukseen, mutta kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua Theophrastus laati yrttikirjan, jossa oli kuvailtu 455 rohtoyrttiä. Monet niistä ovat käytössä tänäkin päivänä.


Roomalainen lääketiede

Rooman valtakunnan aikaan lääketieteessä tapahtui ensimmäisen kerran merkittävää kehitystä. Roomalaiset oivalsivat ensimmäisinä puhtaan veden, viemäröinnin ja siten hygienian merkityksen. Heidän toimintansa edusti ensimmäistä kertaa ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa. Roomalaiset olivat myös ensimmäisiä, jotka ryhtyivät eristämään tiettyjä sairauksia potevia tartunnan ehkäisemiseksi.

Yrttilääkkeiden käyttö kukoisti Rooman keisarien aikaan. Niiden käytön he olivat paljolti omaksuneet kreikkalaisilta.

Roomalaisen Celsuksen kirjoittamassa lääketieteellisessä käsikirjassa kuvailtiin rohtokasvien, mineraalien ja tiettyjen myrkyllisten aineiden kuten elohopean, arseenin ja lyijyn käyttöä lääkkeenä. Dioscorideen kirjoittamassa yrttikäsikirjassa esitellään 600 kasvia, joista kaikista oli värilliset piirrokset. Galenos yritti ensimmäisenä kehittää lääkkeiden laadunvalvontaa ja kehotti viranomaisia tarkastamaan lääkevalmisteiden sisältöä. Historia ei kuitenkaan kerro, kuinka hyvin viranomaiset tässä onnistuivat. Galenos ryhtyi ensimmäisenä länsimaisessa lääketieteessä yhdistelemään eri rohtoyrttejä. Näitä yhdistelmävalmisteita nimitettiin galeenisiksi valmisteiksi, ja termi on käytössä tänäkin päivänä.


Persialainen /  arabialainen lääketiede

Rooman valtakunnan hajoaminen merkitsi tiedon kehityksen pysähtymistä  ja taantumista Euroopassa. Nimitys pimeä keskiaika kuvaa hyvin ajanjaksolle ominaista pysähtyneisyyttä ja taantumusta niin kulttuurin kuin tieteidenkin alalla. Myös lääketiede oppina samoin kuin  kasvilääkintään liittyvä osaaminen taantuivat.

Länsimaissa luostarilaitos koitui kasvilääkinnän pelastukseksi. Luostareissa rohtokasvien viljely ja tieto niiden käytöstä säilyivät rauhattomina aikoina. Luku- ja kirjoitustaitoiset munkit ja nunnat kykenivät perehtymään vanhoihin yrttikäsikirjoihin, kirjaamaan omia havaintojaan ja siten säilyttämään ja viemään eteenpäin yrttilääkintää.

Rooman valtakunnan hajoaminen loi tyhjiön, jota muslimivaltiot alkoivat täyttää.  Islamin valtakautta kesti lähes tuhat vuotta. Persialaiset ja arabialaiset omaksuivat Galenoksen opit, mutta  lisäsivät lääkevalikoimaan monia tärkeitä yrttejä kuten kamferin, sennan ja santelipuun. Heidän aikanaan farmasiasta tuli itsenäinen tiede lääketieteen ohella. Tähän saakka kasvilääketieteen ja lääketieteen historia onkin paljolti yhtenevä.  

11. vuosisadalla kuuluisa lääkäri Avicenna kirjoitti laajan lääketieteellisen tietoteoksen. Tämä teos oli perustana länsimaiselle lääketieteelle monien vuosisatojen ajan.


Varhainen länsimainen lääketiede

Muslimien vallan muretessa eurooppalainen kulttuuri alkoi elpyä tultaessa renessanssiin. 1300-luvulta alkanut kehitys huipentui Kolumbuksen löytöretkiin. Tehtiin useita merkittäviä keksintöjä, ja tänä aikakautena luotiin pohja fysiikalle ja kemialle tieteenaloina. Kaikki kulttuurin alat, tiede mukaan lukien, edistyivät suurin harppauksin.

Kirjapainotaidon keksimisen myötä 1500- ja 1600-luvuilla painettiin useita yrttilääkintää käsitteleviä kirjoja. Kirjoja käännettiin klassisesta kreikasta useille kielille. Kasvilääkintään liittyvä tieto lisääntyi mm. William Turnerin (1568), John Parkinsonin (1640) sekä Nicholas Culpepperin (1652) teosten myötä. Nämä kasvitieteilijät tekivät tunnetuiksi monia tänäkin päivänä käytettäviä rohtokasveja.

1500-luvulla Paracelsukseksi itsensä nimennyt lääkäri alkoi kyseenalaistaa pitkään vallinneita käsityksiä ruumiinnesteiden epätasapainosta. Hän käsitti sairauden ulkoisena tapahtumana ja esitti, että kasveissa on aktiivisia ainesosia, jotka kykenevät vaikuttamaan sairauksiin. Hänen aikanaan raivosivat monet vaikeat epidemiat kuten paiserutto, malaria ja syfilis. Paracelsus myös esitti näkemyksen, jonka mukaan kaikki aineet ovat periaatteessa myrkyllisiä. Vain annos ratkaisee, onko kyseessä ruoka, lääke vai myrkky.  

Länsimaisen lääketieteen merkittävin edistysaskel otettiin kuitenkin vasta 1700luvulla, kun jo aikoinaan roomalaisten keksimä hygienian ja terveyden välinen yhteys jälleen oivallettiin. Skotti Jenner, ranskalainen Pasteur ja saksalainen Koch olivat ensimmäiset tiedemiehet, jotka ymmärsivät tarttuvien sairauksien olevan mikro-organismien aiheuttamia. Näin he myös oivalsivat, että puutteellinen hygienia edisti sairauksien tarttumista ihmisestä toiseen ja epidemioiden syntymistä. Lister oli ensimmäinen lääkäri, joka ymmärsi instrumenttien steriloinnin merkityksen.  

Länsimaisessa lääketieteessä rohtokasveja käytettiin yleisesti aina 1400-luvulta 1800-luvun lopulle saakka.


Rohdoskasvien käytön historiaa Suomessa

Myös Suomessa rohtokasveja käytettiin yleisesti sairauksien hoitoon 1800-luvun lopulle saakka. Ne olivat varsinkin tavallisen kansan keskuudessa lähiympäristöstä tuttuja, yleisiä kasveja. Monet niistä kuten siankärsämö, piharatamo, kamomillasaunio ja kataja ovat edelleenkin suosittuja rohtoyrttejä. Elias Lönnrot keräsi kansan lääkitsemistietämyksen Suomen talonpojan kotilääkäri  -nimiseksi kirjaksi vuonna 1839, jonka sisältö pätee pääsosin vieläkin.  

Lääkitseviä kasveja myös viljeltiin. Viljely sai alkunsa nk. luostarifarmasian myötä jo 1200-luvulla suomalaisissa luostareissa ruotsalaisten emoluostareiden mallin mukaisesti. Myöhemmin linna-apteekit ja pappilat perivät luostareiden roolin lääkekasvikulttuurin säilyttäjinä ja edistäjinä Ruotsi-Suomessa.
Vuodesta 1648 apteekkilaitos toimi lääkekasvien viljelijänä ja tuntijana sekä luonnollisesti myös niistä valmistettujen kasvilääkkeiden valmistajana. Apteekkarit velvoitettiin henkilökohtaisesti pitämään lääkeyrttipuutarhaa. Tämä käytäntö oli meillä voimassa aina 1930-luvulle saakka.


Nykyaikainen lääketiede

Vuonna 1785 tri William Withering mainitsee sormustinkukan eli Digitaliksen hyödyllisenä lääkkeenä sydämen vajaatoimintaan. 1800-luvulla päähuomio lääketieteessä kiintyi kivunlievitykseen. Tähän tarkoitukseen käytettiin  alkoholia, oopiumia, kannabista ja hyoskyamiinia. Tuon ajan lääkärit käyttivät sormustinkukkaa sydänvaivoihin, kloroformia (jota tislataan alkoholista ja kalkista) anestesiaan ja kivun lievitykseen  esimerkiksi synnytyksissä ja leikkauksissa.

Historiassa kerrotaan surkuhupaisa tapaus japanilaisesta tutkijasta, joka opiskeli länsimaisten lääkekasvien käyttöä. Hän halusi testata hyoskyamiinityyppisten alkaloidiseosten tehoa anestesialääkkeenä. Hänen ikääntynyt äitinsä suostui koehenkilöksi, sillä tämä kuolisi kumminkin melko pian. Tutkija muutti kuitenkin mielensä ja päätti pyytää vaimoaan koehenkilöksi, mihin tämä suostuikin. Perusteluna oli, että tutkija kyllä voisi hankkia uuden vaimon, muttei uutta äitiä.

Tieteen kehittyessä monilla tutkijoilla oli kunnianhimona kyetä eristämään kasveista niiden aktiiviset, tehokkaat ainesosat – seikka, johon jo Paracelsus oli viitannut  vuosisatoja aikaisemmin. 1800-luvun alussa saksalainen Friedrich Serturner, 20-vuotias farmasisti, onnistuikin eristämään oopiumin vaikuttavan ainesosan morfiinin. Muutamia vuosia myöhemmin onnistuttiin eristämään atropiini belladonnasta ja malarialääke kiinapuun kuoresta.  Vuonna 1869 onnistuttiin eristämään kokaiini koka-kasvin lehdistä. Sitä käytettiin paikallispuudutukseen pienehköissä leikkauksissa.

Seuraava askel oli valmistaa kasvista eristetty tehoaine synteettisesti laboratorioisssa. Aluksi pyrittiin kopioimaan luonnossa esiintyvän, esimerkiksi kasvin aktiivisen aineosan kemiallinen rakenne. Sittemmin ryhdyttiin valmistamaan samankaltaisia uusia kemiallisia rakenteita, joita ei luonnossa esiinny.

Mainio esimerkki yllä kuvatusta menettelystä on aspiriini. Ranskassa oli vuosisatoja käytetty lääkintään pajunkuorta, joka sisältää salisiini-nimistä tehoainetta. Vuonna 1827 erään ranskalaisen kemistin onnistui eristää samainen tehoaine pensasangervosta (Spirea), ja puoli vuosisataa myöhemmin, vuonna 1899, salisiinin pohjalta syntetisoitiin asetyylisalisyylihappo eli aspiriini. Näin ihminen oppi jäljittelemään luontoa, eristämään luonnossa esiintyviä tehoaineita ja mukauttamaan niitä. Tämä kehitysaskel mahdollisti farmaseuttisen teollisuuden synnyn.

1900-luvulla kasveista löydettiin, eristettiin ja valmistettiin synteettisesti yhä uusia tehoaineita. Kun tietämys ihmiskehon fysiologiasta eteni suurin harppauksin 1900-luvun jälkipuoliskolla, lääketeollisuus on kulkenut voitosta voittoon.

Kuten jo aikaisemmin todettiin, moderni fytoterapia tukeutuu fysiologiaan selittäessään kokonaisen kasvin ja niistä valmistettujen uutteiden vaikutusta. Tämä tietämys auttaa tulevaisuudessa hyödyntämään yhä suuremmassa määrin fytoterapiaa osana nykyaikaista lääketiedettä.


Kasvilääkinnän tulevaisuus

Tämän päivän lääketeollisuus ei ole riippuvainen kasviraaka-aineesta kehittäessään ja valmistaessaan uusia rohdosvalmisteita, sillä kasvien molekyylirakenteet kyetään tuottamaan keinotekoisesti tietokoneiden avulla. Tästä huolimatta kasveja arvostetaan lääketeollisuudessa edelleenkin. Ne toimivat malleina uusia lääkevalmisteita kehitettäessä. Kliinisessä hoitotyössä kasvivalmisteilla saadut kokemukset toimivat usein kimmokkeina uusien lääkevalmisteiden kehittämiselle. Onkin kuvaavaa, että suuret lääketehtaat lähettävät edelleenkin tutkijansa eri puolille maailmaa etsimään uusia rohtokasveja ja tutkimaan perinteisiä rohtoja. Toiveena on löytää kasveista uusia tehoaineita, eristää ne ja kehittää niistä entistä tehokkaampia lääkkeitä. Tuore esimerkki tästä on taksoli, jota on viime vuosina laajasti käsitelty tieteellisissä julkaisuissa. Taksoli on alun perin eristetty marjakuusesta (Taxus) ja osoittautunut lupaavaksi syövän hoidossa.

Emme edelleenkään tiedä läheskään kaikkea kasveista. Lukemattomat kasvit odottavat vielä tunnistamistaan tullakseen fytoterapeuttisesti hyödynnetyiksi. Luonnollisten kasvuympäristöjen taantuminen ja arvokkaiden raaka-ainelähteiden kuten sademetsien ryöstökäyttö ja tuhoaminen ovat  fytoterapian parissa työskenteleville suuri huolen aihe.

Myös farmaseuttisten valmisteiden aiheuttamat  sivuvaikutukset ovat merkittävä huolenaihe. Niitä esiintyy tehoaineiden puhtaaksi eristämisestä ja niiden vaikutuksiin kohdistuneesta laajasta tutkimuksesta huolimatta. Sivuvaikutukset ovat monesti varsin vakavia, ja joskus täysin ennalta aavistamattomia. Fytoterapeuttiset kokonaiskasviuutteet sen sijaan ovat huomattavasti turvallisempia. Oikein käytettyinä mietoihin kasvivalmisteisiin ei yleensä mahdollisia allergisia reaktioita tms. lukuunottamatta liity vakavia sivuvaikutuksia.

Monien mielestä nykylääketiede ei kykene pelkästään kemoterapian ja kehittyneen kirurgian keinoin hoitamaan menestyksellisesti kaikkia ajallemme tyypillisiä sairauksia. Monissa tapauksissa kasvilääkkeet samoin kuin homeopatia yhdessä terveellisten elämäntapojen ja ravinnon kanssa johtavat huomattavasti parempaan lopputulokseen kuin pelkkä tavanomainen lääketieteellinen hoito.


Lähde: A. Vogel Oy:n Fytoterapian koulutusaineisto

Tiesitkö jo, että Vogelin Fytoterapia-koulutus alkaa uudelleen? Tämän suositun koulutuksen on käynyt yli 1.000 henkilöä.

Seuraa Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton Facebook-sivua, niin saat tietää ensimmäisten joukossa, milloin koulutus alkaa uudelleen.

Yleistä tietoa
Keskipitkät triglyseridit (MCT) ovat puolisynteettisiä rasvahappoja, jotka koostuvat 6-12 hiiliatomia pitkistä ketjuista. MCT öljy tehdään hydrolysoidusta (lisätty vetyä) kookos- tai palmuöljystä. Saatu öljy fraktioidaan ja esteröidään MCT-öljyn tuottamiseksi. MCT-öljyn rasvahapot sisältävät pääasiallisesti lauriinihappoa, karproiinihappoa, karpryylihappoa ja kapriinihappoa. 
​ 
MCT-öljyt imeytyvät tehokkaammin kuin tavalliset triglyseridi-rasvahapot, koska MCT ei tarvitse imeytyäkseen suoliston lymfaattista järjestelmää tai sappihappoja (1). MCT-rasvahappoja käytetään potilailla, joiden suolistosta eivät imeydy tavalliset pitkäketjuiset rasvahapot. MCT-öljyt eivät kuitenkaan sisällä ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja. Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että pitkäketjuisten rasvahappojen imeytyminen paranee, jos niitä ottaa MCT öljyjen kanssa (2). MCT-öljyt metaboloituvat pääasiallisesti maksassa.
 
MCT-öljytutkimuksia ihmisillä
MCT-öljyjä on testattu eräillä traumapotilailla, koska ne aiheuttavat lievän ketoositilan ja voivat estää lihasten surkastumista (3). Tutkimukset eivät ole kuitenkaan osoittaneet niistä selkeää hyötyä verrattuna pitkäketjuisiin rasvahappoihin. (4)
 
Terveillä ihmisillä yksittäisen annoksen MCT-öljyä on osoitettu alentavan veren triglyseridejä (5). Alustavat tutkimukset viittaavat siihen, että MCT-öljy saattaa lisätä kehon aineenvaihduntaa ja energian kulutusta, kun sitä käytetään muiden rasvahappojen kanssa. MCT-öljyt saattavat lisätä kylläisyyden tunnetta, josta seuraa vähäisempi kaloreiden saanti ja vähentynyt kehon rasvan määrä, näitä vaikutuksia ei ole kuitenkaan tutkittu perusteellisesti ihmisillä (6). MCT-öljy sisältää 6-8,5 kcal grammassa öljyä.
 
MCT-öljy ja Alzheimerin tauti
MCT-öljyn käyttöä Alzheimerin taudin ehkäisyssä ja hoidossa on tutkittu jonkin verran. Eräät tutkimukset viittaavat siihen, että Alzheimer-potilailla on heikentynyt aineenvaihdunta eräissä aivojen osissa. Aivot käyttävät pääasiassa glukoosia energian lähteenä, mutta esimerkiksi paaston aikana ne pystyvät käyttämään myös ketoaineita energian tuotantoon. Koska MCT lisää ketoaineiden tuotantoa kehossa, on päätelty, että MCT parantaa aineenvaihduntaa aivoissa ja voi lievittää Alzheimerin taudin oireita. MCT-öljyn  tuottamat ketoaineet voivat myös teoriassa estää beta-amyloidiplakkien aiheuttamia vaurioita aivoissa.
 
Eräässä Alzheimer-tutkimuksessa, jossa testattiin MCT-öljyn vaikutusta, huomattiin, että niillä tutkimukseen osallistuneilla, joilla oli APOE4 alleeli*, kognitiiviset toiminnot paranivat merkitsevästi verrattuna lume-ryhmään. Kognition paranemista ei havaittu niillä Alzheimer-potilailla, joilla ei ollut APOE4 alleelia (7). Myös eräässä toisessa tutkimuksessa havaittiin, että yksittäinen annos MCT-öljyä paransi kognitiota Alzheimer-tautia tai lievää dementiaa sairastavilla, mutta vain APOE4 potilailla (8).
 
Timo Lehto, biokemisti FT
 
Haluatko lukea lisää terveydestä ja miten voit itse siihen vaikuttaa? 
Tutustu Suomen Terveystaito-sivustoon. http://www.terveystaito.fi/
 
* Apolipoproteiini E (APOE) kuuluu apolipoproteiinien ryhmään, jota on suoliston kylomikroneissa ja IDL-lipoproteiineissa, sillä on tärkeä tehtävä lipoproteiinien hajotuksessa. APOE:tä valmistetaan maksassa. APOE-lipoproteiineissa esiintyy merkittävää polymorfismia, ja eri APOE-alleelit voidaan jakaa kolmeen pääasialliseen alaluokkaan: APOE2, APOE3 ja APOE4. Vaikka nämä alaluokat eroavat rakenteeltaan vain yhden tai kahden aminohapon osalta, eri alleeleilla saattaa olla huomattava fysiologinen eroavuus. Esimerkiksi APOE4 alleeli lisää Alzheimerin taudin riskiä moninkertaisesti.
Kirjallisuusviitteet
 
1. Ruppin DC, Middleton WR. Clinical use of medium chain triglycerides. Drugs 1980;20:216-24.
2. Ruppin DC, Middleton WR. Clinical use of medium chain triglycerides. Drugs 1980;20:216-24.
3. Babayan VK. Medium chain triglycerides and structured lipids. Lipids 1987;22:417-20. View abstract.
4. Nijveldt RJ, Tan AM, Prins HA, et al. Use of a mixture of medium-chain triglycerides and longchain triglycerides versus long-chain triglycerides in critically ill surgical patients: a randomized prospective double-blind study. Clin Nutr 1998;17:23-9. View abstract.
5. Calabrese C, Myer S, Munson S, et al. A cross-over study of the effect of a single oral feeding of medium chain triglyceride oil vs canola oil on post-ingestion plasma triglyceride levels in healthy men. Altern Med Rev 1999;4:23-8. View abstract.
6. St-Onge MP, Jones PJ. Physiological effects of medium-chain triglycerides: potential agents in the prevention of obesity. J Nutr 2002;132:329-32. View abstract.
7. Henderson ST, Vogel JL, Barr LJ, et al. Study of the ketogenic agent AC-1202 in mild to moderate Alzheimer's disease: a randomized, double-blind, placebo-controlled, multicenter trial. Nutr Metab (Lond) 2009;6:31. View abstract.
8. Reger MA, Henderson ST, Hale C, et al. Effects of beta-hydroxybutyrate on cognition in memory-impaired adults. Neurobiol Aging 2004;25:311-4. View abstract.

Treenaa ja hoida aivoja
Useimmat ikäihmiset alkavat unohdella asioita ja heidän on entistä vaikeampi oppia muistamaan uusia nimiä ja numeroita. Onko muistin heikkeneminen täysin normaalia? Tapahtuuko vanhetessa väistämättömiä muutoksia aivotoiminnassa? Nykyisin puhutaan aivoharjoittelusta ja muistitreenauksesta. Voiko aivosoluja todellakin harjoittaa lihassolujen tavoin?
 
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että aivojaan aktiivisesti käyttävien ikäihmisten aivot muuttuvat fyysisesti niin, että synaptiset soluyhteydet lisääntyvät ja toimivat entistä tehokkaammin.
 
Minkä lapsi oppii hitaasti, saattaa ikäihminen oppia hetkessä
Tiedemiehet kaikkialla maailmassa ovat saaneet hämmästyttäviä tuloksia tutkiessaan mitä erilaisimmissa kokeissa ikäihmisten aivotoimintaa. Niinpä esimerkiksi eräs australialainen tutkimusryhmä, johon osallistui 80 vapaaehtoista koehenkilöä (65-91 -vuotiaita), oli niin menestyksekäs, että kaikki ryhmän jäsenet selviytyivät ilman mitään aikaisempaa osaamista kuuden kuukauden opintojen jälkeen sellaisesta saksankielen tasokokeesta, johon koululaiset joutuvat opiskelemaan saksaa viisi lukuvuotta. Saman tutkimusryhmän jäsenet oppivat myös soittamaan huilua yllättävän hyvin ja yllättävän nopeasti.
 
Monien tutkimusten mukaan ihminen kykenee vanhetessaan keskittymään olennaisimpaan. Mielekkäänä pidetty informaatio tallentuu muistiin epäolennaiseksi luokiteltua paremmin.
 
Jos 20- tai 30-vuotias unohtaa nimen tai numeron, ei kukaan ihmettele asiaa. Jos taas 60-vuotias unohtaa sateenvarjon bussiin tai 70-vuotias ei millään muista rappukäytävänaapurin nimeä, toteaa hän helposti: "Muistini on heikentynyt, nuorempana ei minulle olisi tällaista sattunut." Tällainen, usein väärä, muistikuva siitä, että oma muisti olisi nuorena ollut suorastaan loistava ja olisi nyt heikkenemässä, on varottava tapa suhtautua unohteluun. Se aiheuttaa tietynlaista lamaantumista ja voi johtaa siihen, ettei enää yritäkään muistaa. Ja ellei enää yritä muistaa, alkavat asiat todella unohtua.
 
Muistiharjoittelu ja liikunta kuuluvat yhteen
Saksalaisen Erlangenin yliopiston psykogerontologisessa laitoksessa on tehty ns. SIMA-tutkimusta vuodesta 1990 alkaen. Tutkimus on osoittanut, että tietynlainen yhdistetty muisti- ja liikuntaharjoittelu hidastaa aivojen vanhenemisprosessia.
 
Tämä yhdistelmäharjoittelu paransi pitkäaikaisesti muistisuorituksia, lisäsi itsenäisyyttä ja lievensi vähäisiä dementiaoireita yli 75-vuotiailla. Liikuntaharjoittelu parantaa todennäköisesti aivojen aineenvaihduntaa. Henkinen aktiivisuus, esimerkiksi muistiharjoittelu, hyötyy tästä parantuneesta lähtötilanteesta aktivoimalla muistin kannalta relevantteja soluryhmiä.
 
Myös tutkimustulokset USA:sta, Ruotsista ja Saksasta tukevat SIMA-tutkimuksen väittämiä. Niinpä on todettu, että henkinen aktiivisuus edistää ylimääräisten yhteyksien syntymistä aivosolujen välille. Ruotsalais-amerikkalainen onnistui tutkimusryhmä vuonna 1999 osoittamaan, että uusia aivosoluja voi tosiaan muodostua. Niitä löydettiin muistin kannalta erittäin tärkeästä aivojen osasta. Tutkijat pohtivat sitä, kuinka tällaista aivosolujen uusmuodostusta voisi aktivoida vaikkapa henkisellä ja ruumiillisella harjoittelulla.
 
Heikkeneekö muisti todella vanhetessa?
Tunnin muistiinpainamisopiskelun jälkeen kyky muistaa opittua on korkealla hetkellisesti. Kuitenkin pian sen jälkeen alkaa suorastaan dramaattinen informaatiokato. Opitun yksityiskohdista on unohdettu 24 tunnin kuluttua jo 80%. Tämä muistikato ei liity mitenkään ikään, vaan ihmisen muistiinpainamiskykyyn ylipäätään.
 
Meillä on käytössämme kolmenlaista muistia: ultralyhytaikamuistia, lyhytaikamuistia ja pitkäaikamuistia. Ultralyhytaikamuistista (muistissapitoaika 6­20 sekuntia) siirtyy informaatiosta noin kolme prosenttia lyhytaikamuistiin, muu 97% katoaa. Lyhytaikamuistiin tulee vain valikoitu ja tärkeäksi koettu informaatio. Informaatiolle merkitystä antavia tekijöitä ovat mm. uteliaisuus, erityinen kiinnostus tai voimakkaat tunteet, assosiaatio ja tietoinen keskittyminen (oppiminen, kertaaminen). Tässä muistin välivarastossa informaatio viipyy parikymmentä minuuttia. Sen kuluttua noin 90% valikoituu unohdettavaksi.
 
Loppuvarastoon eli pitkäaikaismuistiin päätyy informaatio, jota pidetään erityisen tärkeänä. Oikeastaan asioiden pitäisi pysyä pitkäaikaismuistissa koko eliniän, mutta vain sillä edellytyksellä, että informaatiota käytetään tuon tuosta säännöllisesti. Ellei niin tapahdu, eivät asiat oikeastaan katoa muistista, vaan ne uppoavat ajan myötä tiedostamattomaan.
 
Moni ikäihminen tekee sen virheen, että pitää tällaista normaalia muistin katoamista ikääntymisestä johtuvana. Aivomme priorisoivat asioita, muuten ne eivät valtavassa informaatiotulvassa kykenisi toimimaan suurenmoisesta suorituskyvystään huolimatta.
 
Kun ikäihminen valittaa, ettei kykene (enää) muistamaan jotakin, pitäisi hänen ensiksi rehellisesti pohtia, ovatko nämä asiat hänelle (enää) ylipäätään tärkeitä. Pitkäaikaismuistin valintakriteeri on nimittäin asioiden tärkeysaste juuri meille jokaiselle henkilökohtaisesti.
 
Aivojen biologinen kunto vaikuttaa
Mikäli ikäihmisen ajattelutyöskentely vaikeutuu, löytyy taustalta yleensä aivojen biokemiallisia tapahtumia, joiden syynä on puutteellinen verenkierto ja siten aivojen heikentynyt hapensaanti. Ahtautuneet verisuonet, korkea verenpaine, veren liian korkea tai liian alhainen sokeri jne. altistavat informaation vastaanoton heikentymiselle ja lisäävät siten unohtelua. Oikeanlainen ruokavalio, kunnollinen hengitys ja liikunta, esimerkiksi päiväkävelyinä raikkaassa ulkoilmassa, parantavat tilannetta. Aivot tarvitsevat polttoaineiksi sekä happea että sokeria (glukoosia). Sokerin laatu on tärkeää. Valkoinen sokeri on ennemminkin aivojen energiavaras, sillä se tosin kohottaa verensokeria nopeasti, mutta päästää sen yhtä nopeasti alenemaan. Seurauksena on väsymys. Siksi suositeltavia ovat ns. kokonaisvaltaiset hiilihydraatit eli esimerkiksi hedelmistä saatavat hedelmä- ja rypälesokeri sekä sokerit, joita saadaan kuivahedelmistä, kasviksista, siemenistä, pähkinöistä, iduista jne.
 
Sitä oppii, mikä kiinnostaa
Monet tutkimukset vahvistavat sen, ettei muistin tarvitse heikentyä ikääntyessä. Usein ikäihmiset kuitenkin tarvitsevat enemmän aikaa oppiakseen ja sen, mitä he oppivat, pitää olla sellaista, mitä he todella haluavat oppia. Olisikohan niin, että ikäihmisen on vähän liiankin helppoa turvautua ikääntymiseen selityksenä sille, ettei muista tai opi jotain. Näin saatetaan tehdä jo ennen kuin on todella edes yritetty oppia tai muistaa. Kumma kyllä, nämä ikääntymiseensä vetoavat seniorikansalaiset ovat useimmiten heitä kiinnostavilla elämänalueilla tehokkaita ja tietäviä.
 
Muistiharjoittelu
Muistitreenauskirjallisuutta on paljon. Niissä annetaan neuvoja erilaisista muististrategioista, jotka toimivat iästä riippumatta. Kaikissa kunnon kirjakaupoissa ja kirjastoissa on tarjolla tällaisia oppaita. Joihinkin niistä kannattaa tutustua, sillä ne ovat käytössä tehokkaita. Erilaisia tekniikoita ja harjoittelumenetelmiä on niin paljon, ettei niitä ole tilaa tässä esitellä.
 
Aivovoimistelua on myös henkinen aktiivisuus, esimerkiksi lukeminen, kirjoittaminen, opiskelu, tietopelien pelaaminen jne. Passiivinen televisionkatselu ja pinnallinen seurustelu eivät sitä vastoin yleensä ansaitse aivovoimisteluksi luokittelua.
 
Haluaistiko lukea lisää luonnonmukaisesta terveydenhoidosta?
 
Mielenkiintoisia artikkeleita löytävät Terveydenhoitouutisten nettisivuilta:
http://www.terveydenhoitouutiset.fi
 
Lähde: Terveydenhoitouutiset (A. Vogel Oy) ja A. Vogel´s Gesundheitsnachrichten, M. Rajala