Alfred Vogel pohtii 50 vuotta sitten ajan ilmiönä lääkärin työn muuttumista. Vogel totesi tuolloin, että maalaislääkärin työ on kuolemassa sukupuuttoon.
"Kuin parantamisen puutarhan harvinainen kasvi on jatkuvasti vähenemässä tuo entisajan mukava lääkäri, joka oli niin tuttu ja kotoinen oman vaikutusalueensa perheissä. Siellä hän tunsi kasvuikäiset lapset ja nuoret, hän tunti isän ja isoisän ja tiesi sen vuoksi paljon heidän perinnöllisyydestään, heidän lapsuudestaan, kasvatuksen ja uskonnon heihin antamista vaikutteista. Hän tunsi myös kussakin kodissa vallitsevan ilmapiirin, eikä sen ystäväpiirikään ollut hänelle outo, ottihan hän osaa koko yhteiskunnan elämään ja rientoihin. Ei siis ihme, hän osasi tästä kaikesta luoda ymmärrettävän kokonaisuuden tutkiessaan tautien kuvaa. Hän tarkasteli ihmisen sielua, ruumista ja henkeä yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän oli maanviljelijän kaltainen, joka vaivautuu etsimään syytä puun sairastumiseen. Kun puun lehdet kellastuvat, niin hän ei ruiskuta koko puuta myrkyllä, vaan tutkii sen kuorta ja juuri löytääkseen ehkä kuoriaisen tai toukan, joka estää ja häiritsee ruoan elinnesteitä virtaamasta vapaasti ja tehokkaasti.
Taitava lääkäri osaa myös eliminoida pois potilaansa satunnaiset hätävalheet ja huomaa koko tämän käyttäytymisestä kunkin yksilön erikoisominaisuudet ja ymmärtää arvostaa hänen persoonallisuuttaan. Vanha kiinalainen opettaa: "Ellet ole oppinut sietämään lähimmäisesi erilaisuutta, olet vielä kaukana viisaudesta." Koska emme ole kaikki samanlaisia, niin emme voi kaikessa tehdä samalla tavalla kuin toiset, emmekä aina ole yhtä mieltä. Ellei jonkun mielipide oikein pidäkään yhtä johdonmukaisilta tuntuvien periaatteiden kanssa, niin meidän on kuitenkin annettava arvoa hänen persoonallisuudelleen, siten me helpommin poistamme eripuraisuutta ja tasoitamme tietä keskinäiselle yhteisymmärrykselle. Jos lääkäri osaa oikealla tavalla ohjata potilaan ajatuksia, niin ne voivat saada oikean suunnan, ja vaikeuksien voittaminen käy potilaalle helpommaksi. Hän vapautuu helpommin pulmistaan oman yksilöllisen luonteensa avulla. Kun lääkäri jaksaa ottaa huomioon kaikki tällaiset seikat ja soveltaa niitä päätelmissään, niin hän usein pääsee mitä parhaimpiin tuloksiin.
Eikö nyt ole huutava puute ajasta, eikö kaikki sen vuoksi ole pakotettu samaan kaavaan? Niin, juuri tämä väritön kaavamaisuus, laskelmoivan kylmä tieteellisyys pudottaa lääkärin kutsumuksen alemmalle asteelle, sillä mihin ovat kadonneet valloittava ystävällisyys, vaikeitten olosuhteitten tarpeellinen ymmärtäminen valmius henkilökohtaiseen auttamiseen, eikä juuri ajan henki nykyään estä näitä hyviä avuja pääsemästä näkyviin? Mutta onneksi nykyäänkin on olemassa oikeaa pyrkimystä lääkäreissä, ja on myös järjestöjä, jotka työskentelevät Paracelsuksen ja Asklepioksenoppien mukaisesti. Näiden keskuudessa kokonaisuuslääketiede on kunniassa, ja he osaavat antaa arvoa sekä tieteellisen tutkimuksen tuloksille, että myös maalais- ja luonnonlääkärien kokemusperäiselle taidolle. Ilahduttavaa on, että tällaiset lääkärit eivät ainoastaan arvosta lääkärinkutsumusta vaan myös luonnollisia inhimillisyyden vaatimuksia. He auttavat osaltaan voittamaan nykylääketieteen kriisiä tuhansien ja taas tuhansien sairaiden hyväksi, sillä he tähdentävät jatkuvasti ihmisten inhimillisten oikeuksien arvostamista ja siihen liittyvää elämän pyhyyttä, jota vastaan ihmiskunnan historiassa on karkeasti rikottu."
Kirjoitus on julkaistu Vogelin Uutiset-lehden 2. numerossa vuonna 1969. Kirjoitus on samalla ote Terveyskaupan historia Suomessa-kirjasta. Kuvassa Alfred Vogel on ystävänsä professori Toivo Rautavaaran kanssa.
"Kuin parantamisen puutarhan harvinainen kasvi on jatkuvasti vähenemässä tuo entisajan mukava lääkäri, joka oli niin tuttu ja kotoinen oman vaikutusalueensa perheissä. Siellä hän tunsi kasvuikäiset lapset ja nuoret, hän tunti isän ja isoisän ja tiesi sen vuoksi paljon heidän perinnöllisyydestään, heidän lapsuudestaan, kasvatuksen ja uskonnon heihin antamista vaikutteista. Hän tunsi myös kussakin kodissa vallitsevan ilmapiirin, eikä sen ystäväpiirikään ollut hänelle outo, ottihan hän osaa koko yhteiskunnan elämään ja rientoihin. Ei siis ihme, hän osasi tästä kaikesta luoda ymmärrettävän kokonaisuuden tutkiessaan tautien kuvaa. Hän tarkasteli ihmisen sielua, ruumista ja henkeä yhtenäisenä kokonaisuutena. Hän oli maanviljelijän kaltainen, joka vaivautuu etsimään syytä puun sairastumiseen. Kun puun lehdet kellastuvat, niin hän ei ruiskuta koko puuta myrkyllä, vaan tutkii sen kuorta ja juuri löytääkseen ehkä kuoriaisen tai toukan, joka estää ja häiritsee ruoan elinnesteitä virtaamasta vapaasti ja tehokkaasti.
Taitava lääkäri osaa myös eliminoida pois potilaansa satunnaiset hätävalheet ja huomaa koko tämän käyttäytymisestä kunkin yksilön erikoisominaisuudet ja ymmärtää arvostaa hänen persoonallisuuttaan. Vanha kiinalainen opettaa: "Ellet ole oppinut sietämään lähimmäisesi erilaisuutta, olet vielä kaukana viisaudesta." Koska emme ole kaikki samanlaisia, niin emme voi kaikessa tehdä samalla tavalla kuin toiset, emmekä aina ole yhtä mieltä. Ellei jonkun mielipide oikein pidäkään yhtä johdonmukaisilta tuntuvien periaatteiden kanssa, niin meidän on kuitenkin annettava arvoa hänen persoonallisuudelleen, siten me helpommin poistamme eripuraisuutta ja tasoitamme tietä keskinäiselle yhteisymmärrykselle. Jos lääkäri osaa oikealla tavalla ohjata potilaan ajatuksia, niin ne voivat saada oikean suunnan, ja vaikeuksien voittaminen käy potilaalle helpommaksi. Hän vapautuu helpommin pulmistaan oman yksilöllisen luonteensa avulla. Kun lääkäri jaksaa ottaa huomioon kaikki tällaiset seikat ja soveltaa niitä päätelmissään, niin hän usein pääsee mitä parhaimpiin tuloksiin.
Eikö nyt ole huutava puute ajasta, eikö kaikki sen vuoksi ole pakotettu samaan kaavaan? Niin, juuri tämä väritön kaavamaisuus, laskelmoivan kylmä tieteellisyys pudottaa lääkärin kutsumuksen alemmalle asteelle, sillä mihin ovat kadonneet valloittava ystävällisyys, vaikeitten olosuhteitten tarpeellinen ymmärtäminen valmius henkilökohtaiseen auttamiseen, eikä juuri ajan henki nykyään estä näitä hyviä avuja pääsemästä näkyviin? Mutta onneksi nykyäänkin on olemassa oikeaa pyrkimystä lääkäreissä, ja on myös järjestöjä, jotka työskentelevät Paracelsuksen ja Asklepioksenoppien mukaisesti. Näiden keskuudessa kokonaisuuslääketiede on kunniassa, ja he osaavat antaa arvoa sekä tieteellisen tutkimuksen tuloksille, että myös maalais- ja luonnonlääkärien kokemusperäiselle taidolle. Ilahduttavaa on, että tällaiset lääkärit eivät ainoastaan arvosta lääkärinkutsumusta vaan myös luonnollisia inhimillisyyden vaatimuksia. He auttavat osaltaan voittamaan nykylääketieteen kriisiä tuhansien ja taas tuhansien sairaiden hyväksi, sillä he tähdentävät jatkuvasti ihmisten inhimillisten oikeuksien arvostamista ja siihen liittyvää elämän pyhyyttä, jota vastaan ihmiskunnan historiassa on karkeasti rikottu."
Kirjoitus on julkaistu Vogelin Uutiset-lehden 2. numerossa vuonna 1969. Kirjoitus on samalla ote Terveyskaupan historia Suomessa-kirjasta. Kuvassa Alfred Vogel on ystävänsä professori Toivo Rautavaaran kanssa.
RSS Feed