Esittelyssä Esa Suvivirta
Olen Esa Suvivirta ja olen ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä Kristallipuolueen listoilla. Olen 54-vuotias. Synnyin pieneen kylään nimeltä Nastola lähellä Lahtea. Olen siis asunut Lahdessa, Helsingissä, Järvenpäässä ja nyt Kuopiossa. Minulla on kotona kaksi lasta ja vaimo, 4 kissaa, kilpikonna ja koira. Heräsin henkisyyteen 2000-luvun alussa. Ensin tutustuin Feng Shui -kirjoihin ja sen jälkeen kävin Feng Shui -kurssin. Valmistuin kyseiseltä kurssilta, jonka jälkeen ihastuin rumpuun ja kävin siihen liittyen kaksi erilaista rumpukurssia. Olen käynyt tutustumassa erilaisiin uskontoihin ja paljon matkustellut ulkomailla, jotta saisin ymmärtää oikeaa elämää. Kaikki nämä ovat avanneet silmäni.
Luin Diana Cooperin kirjan “2012 ja sen jälkeen” ja muitakin hänen teoksiaan. Erilaisten kurssien ja kirjojen avulla opin meditoimaan. Olen myös perehtynyt kiviin ja kristalleihin. Osaan tehdä erilaisia hoitoja, kuten hermoratahierontaa ja aurakentän puhdistusta rummulla, savulla ja kivillä. Olen erittäin kiinnostunut muiden auttamisesta ja teen sitä suurella sydämellä.
Osallistuin etänä Kalevi Riikosen meditointiin, jossa haluttiin vuoden 2019 eduskuntavaaleihin sydämellä mukana olevia kansanedustaehdokkaita. Ennen tätä minua ei ikinä ole kiinnostanut mikään politiikka. Mutta nyt tämä kolahti minuun. Halusin heti Kristallipuolueen listoille ja nyt olen mukana. Haluan vielä tavata Dalai laman ja Äiti Amman. Ostin myös Antti Heikkilän kirjan “Lääkkeetön elämä”, kun siitä nousi suuri kohu. Minulla on kova halu lukea erilaisia henkisiä kirjoja ja matkustaa paljon eri maissa.
Me olemme nyt heräämässä uuteen aikaan, joka on sydämen mukaanottamista. Ei voida jatkaa vanhaa politiikkaa, jossa vain miehet hallitsee ja jyrää toisiaan alistamalla ja sotimalla. Näin ei voi jatkua. Muutos parempaan maailmaan, jossa luontoa, eläimiä ja ihmisiä arvostetaan on tehtävä nyt.
Tämä aikakausi on sydämellä elämistä varten. Maailma on kaunis, kun elää sydämellä. Sydämellä luodaan kauneutta, taidetta ja toisten huomioonottamista. Kaikki on parempaa, ei ole huonoja päiviä, ei nälkää, kurjuutta tai sotaa.
Nimeni ESA tulee sanoista: E: Elä A: Aidosti S: Sydämellä.
Olen ammatiltani moniosaaja Ikealla. Työskentelen ravintolassa, puuseppänä, lapsiparkissa, hygieniatestaajana ja myös kassalla. Paljon lisää erilaisia tehtäviä on vielä tulossa. Uuden oppiminen on aina jännää ja kiinnostavaa. Näin ei pääse kyllästymään töissä ja on aina monitaitoinen, jos on vaikka paikattava sairaslomalaista, kesätyöntekijää tai mitä vain…
Esa Suvivirta (sit.)
Pirkanmaan vaalipiiri
Ehdokasnumero: 106
Lue lisää Esa Suvivirrasta:
Esan vaalisivut