TERVEYSKAUPAT
  • Etusivu
  • Tietoa liitosta
    • Jäseneksi liittyminen
    • Työnvälitys
    • Yhteystiedot
  • Jäsenmyymälät
  • Koulutus
  • Blogi ja media

Kantelu Ruokavirastosta oikeuskanslerille

7/5/2020

Comments

 
Picture
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on jättänyt 7.5.2020 oikeuskanslerinvirastoon kantelun Ruokaviraston tulkinnasta, joka liittyy tieteellisten tutkimusten jakamiseen.

Liittoon tuli huhtikuun 2020 alussa useita yhteydenottoja jäsenyrityksiltä ja myös ei-jäsenyrityksiltä, joissa kerrottiin, että kunnan terveystarkastaja on vaatinut elintarvikealan toimijaa poistamaan sosiaalisen median kanavastaan tai internet-sivuiltaan tieteellisiä tutkimuksia. Toimijat joutuivat poistamaan sosiaalisen median kanavistaan muun muassa koronaan liittyviä vitamiinitutkimuksia ja linkkejä lääkäreiden kirjoituksiin, jotka liittyivät vastustuskykyyn tai vitamiineihin.

Toimijoille vaatimusta on perusteltu Ruokaviraston ohjeistuksella, jossa tieteellinen tutkimus tulkitaan myynnin edistämiseksi ja lääketieteellinen tutkimus lääkinnälliseksi väitteeksi. Ruokaviraston tulkinnasta nousi kohu ja useat eri tahot ottivat kantaa uudenlaiseksi tulkinnaksi koettuun viranomaisen ohjeistukseen. Ruokavirasto on kiistänyt, että kyseessä olisi uusi tulkinta.

Ruokaviraston tulkinnan vaikutukset ja valvonnassa tehdyt linjaukset saattavat osoittautua myöhemmin hyvin ongelmallisiksi ja arvaamattomiksi. Tieteellisiä tutkimuksia koskeva linjaus koskee kaikkia elintarvikealan toimijoita, vaikka sitä korona-ajan valvonnan yhteydessä nähtävästi on sovellettu vain pieneen joukkoon elintarvikealan toimijoita.

Tieteellisiä tutkimuksia koskeva tulkinta koskee myös terveydenhuollon ja vähittäiskaupan ammattilaisille annettavaa aineistoa. Lisäksi tulkinta koskee yksityishenkilönä elintarvikealan ammatinharjoittajaa, elintarvikealan yritykseen työsuhteessa olevaa henkilöä sekä jokaista, joka saa palkkion tai korvauksen elintarvikealan yritykseltä (mm. bloggarit, asiantuntijat, luennoijat jne). Tulkinta koskee myös suullista viestintää.
​
Oikeuskanslerilta pyydetään linjausta ja kannanottoa muun muassa seuraaviin asioihin:

Sananvapaus
Ruokaviraston tulkinta koskee sähköisen ja kirjallisen viestinnän lisäksi muun muassa suullista viestintää. Ruokaviraston mukaan tieteellisten tutkimusten rajoitukset koskevat kaikkia yksityishenkilöitä, joilla on työsuhde elintarvikealan yritykseen tai jotka toimivat elinkeinonharjoittajina. Kiellot ja rajoitukset koskevat näitä henkilöitä nähtävästi myös työajan ja työpaikan ulkopuolella. Rajoittaako tieteellisten tutkimuksen viestimistä koskeva tulkinta elintarvikealan yrityksessä työsuhteessa toimivan henkilön tai elinkeinonharjoittajan sananvapautta aiheettomasti ja ylittääkö Ruokavirasto tältä osin toimivaltansa?

Eri ministeriöiden ja viranomaisten hallinnonalat
Ylittääkö Ruokavirasto ja sitä ohjaava maa- ja metsätalousministeriö toimivaltuutensa ottaessaan valvontaansa kantelussa kuvatun tulkinnan mukaisen terveydenhuollon ammattihenkilöille tarkoitetun aineiston? Ylittääkö kunnan elintarvikevalvonta toimivaltuutensa valvoessaan terveydenhuollon ammattihenkilöille tarkoitettua aineistoa?

Yhdenvertaisuusperiaatteen noudattaminen
Kantelun tekijän mukaan koronaepidemian aiheuttamaa poikkeustilaa ei tulisi käyttää uudenlaiseksi koettujen tulkintojen käyttöönottoon. Kantelua varten tehdyt muutamat selvitykset osoittavat, että elintarvikealan toimijat hyvin laajasti ja yleisesti jakavat viestinnässään tieteellisiä tutkimuksia. Joko tieteellisiin tutkimuksiin liittyvää tulkintaa ei ole noudatettu tai sitä ei ole juurikaan valvottu aikaisemmin.
Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että kaikkia saman hallinnon kanssa asioivia kohdellaan tasapuolisesti. Oikeuskansleria pyydetään ottamaan kantaa, onko Ruokavirasto tältä osin noudattanut hallintolakia ja kohdellut toimijoita tasapuolisesti, kun se on mahdollisesti puuttunut poikkeusoloissa toteutetussa valvonnassa vain pienen toimijajoukon tieteellisten tutkimusten jakamiseen ja samalla vuosikausia sallinut vastaavien tieteellisten tutkimusten jakamisen muilta elintarvikealan toimijoilta?


Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry, toiminnanjohtaja Mika Rönkkö, puh. 0500 430 818, [email protected]

Lehdistötiedote TÄSTÄ.
Comments

    Mika Rönkkö

    Toiminnanjohtaja
    Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry.

    Blogitekstit Mika Rönkkö ja vieraskynällä muitakin kirjoittajia.

    Archives

    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    November 2024
    October 2024
    September 2024
    July 2024
    May 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    March 2023
    February 2023
    January 2023
    October 2022
    September 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    February 2022
    January 2022
    December 2021
    November 2021
    October 2021
    June 2021
    April 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    October 2019
    September 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    March 2019
    February 2019
    January 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    June 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    June 2015
    May 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry
Eteläranta 10
​00130 Helsinki
Noin 120 jäsenmyymälää palvelee kuluttajia 
ympäri Suomen
Koulutetut ammattilaiset auttavat terveysasioissa henkilökohtaisesti
Jäsenmyymälöiden verkkokaupat palvelevat kellon ympäri
Jo vuodesta 1967 edistämässä terveellisiä elämäntapoja