Aktiivikäyttäjistä 70 % on lisännyt luomutuotteiden käyttöä ja lähes 90 % arvioi myös lisäävänsä sitä jatkossa. Tämä kehityskulku heijastelee vastuullisuuden kasvua yleisenä kulutustrendinä, vastuullisuus ja siihen liittyvät arjen teot ja ostokäyttäytymisen muuttaminen vastuullisempaan suuntaan kasvaa myös muussa kuluttamisessa.
Luomun käyttö on laajentunut entistä tasaisemmin eri väestöryhmiin, pääkaupunkiseudulta muualle maahan, eri tuloluokkiin ja muidenkin kuin korkeakoulutettujen keskuuteen. Miesten osuus on kasvanut, mutta lapsiperheet ovat edelleen keskeinen käyttäjäryhmä.
Luomun koetaan eroavan tavanomaisesta eniten torjunta-aineettomuudella, ei-teollisilla lannoitteilla, luonnonmukaisuudella ja eläinten elinolosuhteilla. Aiempaa useammin mainitaan torjunta-aineettomuus/myrkyttömyys, erityisesti aktiivikäyttäjien keskuudessa. Puhtaus ja torjunta-aineettomuus sekä hyvä maku ja terveellisyys korostuvat luomun tärkeimpinä ostoperusteina. Maun ja ympäristöystävällisyyden/ekologisuuden merkitys on kasvanut.
Luomutuotteet ostetaan pääasiassa päivittäistavarakaupasta. Muiden kanavien merkitys on selvästi vähäisempi, mutta kasvava luomua aktiivisesti käyttävien keskuudessa, varsinkin erikoiskauppojen, verkkokauppojen ja lähiruoka Reko-renkaiden.
Tutkimuksen on toteuttanut Kantar syyskuussa 2019 Pro Luomu ry:n toimeksiannosta. Luomun kuluttajabarometri 2019 TÄSTÄ.
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto