Lehtiä on pyydetty tarkistamaan väitteensä faktat ja tutustumaan kahteen tuoreeseen raporttiin. Ne on laatinut Ruotsin hallituksen asettama arvovaltainen selvitysmies ja laaja komitea. Niistä Ruotsin sääntelyasia täydentävistä hoidosta on tarkistettavissa. Lehtiä on pyydetty myös oikaisemaan väärä tieto siitä, että Ruotsissa oltaisiin tiukentamassa lainsäädännöllisesti täydentävien hoitojen asemaa.
Aihetta käsitellessään useat mediat lietsovat tarkoitushakuisesti vastakkainasettelua käyttäessään halventavia nimityksiä kirjoittaessaan täydentävien hoidoista, joita tutkimusten mukaan Suomessa yli miljoona ihmistä käyttää ja joista suurin osa raportoi saaneensa apua vaivoihinsa. Suomessa tulisi pyrkiä Ruotsin mukaisesti lisäämään yhteistyötä eikä vastakkainasettelua.
Ruotsin valtioneuvoston kanslian virallisilta verkkosivuilla on luettavissa Ruotsin uusi lakiehdotus koskien täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja Ruotsissa. Selvityksen mukaan Ruotsissa on tarkoitus sallia kaikkien sairauksien oireiden ja erilaisten vaivojen ja kipujen lieventämiseen liittyvät toimenpiteet myös muille kuin terveydenhuollon ammattihenkilöille.
Alle 8-vuotiaiden lasten ja joidenkin vakavien sairauksien hoitaminen on kielletty Ruotsin nykyisessä potilasturvallisuuslaissa. Uusi sääntelyehdotus sallisi vakavienkin sairauksien oireita lievittävän hoidon ja lisäisi siten vakavasti sairaiden ihmisten mahdollisuuksiin saada valita itse oireitansa lievittävää hoitoa. Lisäksi myös kaikenikäiset lapset voisivat saada oireita lievittävää hoitoa, mikä tähän asti ei ole ollut mahdollista.
Kokonaisuudessaan Ruotsin täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen selvitysraporttien ehdotukset, muun muassa täydentäviä hoitoja koskevan alan opetuksesta terveydenhuollon henkilöstölle ja asiallisen ja riippumattoman kansalaisinformaation lisäämisestä tähtäävät potilasturvallisuuteen ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksiin täydentävien hoitojen valinnassa, mitä voidaan pitää pyrkimyksenä vastakkainasettelun lieventämiseen. Ehdotukset osaltaan parantaisivat täydentävien hoitojen asemaa Ruotsissa.
Myös Suomessa pohditaan täydentävien hoitojen sääntelyn mahdollisuuksia. Aihetta käsittelevien lehtiartikkeleiden sisällöllä ei tule epäasiallisin keinoin vaikuttaa säädöksiä valmisteleviin virkamiehiin, Suomen hallitukseen tai eduskuntaan taikka yksipuolisesti lukijoiden mielipiteeseen täydentäviä hoitoja kohtaan.
ps. Helsingin yliopistossa järjestetään Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot-seminaari 14.1.2020. Seminaarissa luennoi mm. Ruotsin hallituksen asettama selvityshenkilö, emeritusprofessori, Kjell Asplund, joka selostaa Ruotsin hallituksen teettämän täydentäviä hoitoja koskevan selvityksen ja siltä pohjalta lainsäädäntö- ja muiden esitysten sisällöstä ja taustasta.
professor emerita Global Health, dosentti Anneli Milén, Tampereen yliopisto
terveystieteiden tohtori Kaija Helin
toiminnanjohtaja Mika Rönkkö, Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto