Nykymuodossaan lääkeluettelon liite 2 ei palvele maahantuojia, teollisuutta, terveyskauppaa tai edes valvovia viranomaisia. Koska lääkeluettelon liitteen 2 listaus ei ole ehdoton tai kattava, sen perusteella ei voi päätellä luokitellaanko tuote lääkkeeksi. Nykymuodossaan ja viranomaiskäytössä rohdoslista aiheuttaa sekavia tulkintoja ja markkinoille syntyy helposti tilanteita, joita voidaan pitää kaupanesteinä. Vakavimmillaan lääkeluettelon liitteen 2 aikaansaamat kaupanesteet aiheuttavat menetettyjä liiketoimintamahdollisuuksia ja vähimmilläänkin vaativat toimijoilta ylimääräistä aikaa ja aiheuttavat lisäkustannuksia sekä tarpeetonta stressiä ja huolta liiketoiminnan jatkuvuuden arvioinnissa.
On tunnettu tosiasia, että lääkeluettelon liitteen 2 perusteella tehdyt lääkeluokittelut saattavat asettaa suomalaisen kuluttajan hyvin erilaiseen asemaan muihin EU‐maiden kuluttajiin nähden. Eräiden muualla Euroopassa laillisesti myynnissä olevien luonnontuotteiden ja kasvien kaupanpito Suomessa on elinkeinoelämän puolelta koettu hankalaksi juuri lääkeluettelon ja sen liitteeseen 2 liittyvien tulkintojen vuoksi. Tämän vuoksi Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto toivoo Fimealta tasavertaista kohtelua muihin Euroopan yhteisön maihin nähden, jotta tuotteiden vapaa liikkuvuus ja elinkeinoelämän kilpailuolosuhteet sekä sisämarkkinoiden toiminta olisi harmoninen kaikissa jäsenvaltioissa Euroopan talousalueella.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto tarjoutuu toimittamaan Fimealle luettelon niistä kasveista ja ainesosista, jotka on merkitty Euroopan Komission uuselintarvikeluettelossa vapaasti käytettäviksi ravintolisissä tai joita tiedetään käytetyn elintarvikkeena EU:n alueella merkittävässä määrin ennen 15.5.1997 eli jotka siten eivät ole uuselintarvikkeita.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liiton mielestä lääkeviranomaisen tulisi ohjeistaa myös tullia muuttamaan menettelytapojaan niin, että maahantuonnin yhteydessä lääkeluokittelua ei vaadita elintarvikkeilta, kuten ravintolisiltä, jotka on merkitty Euroopan Komission uuselintarvikeluetteloon sallituksi käyttää ravintolisissä tai elintarvikkeissa.
Tällainen menettely keventäisi merkittävästi toimijoiden hallinnollista taakkaa, kun aiheettomilta lääkeluokitteluprosesseilta elintarvikkeiden maahantuonnin (mm. Britanniasta) yhteydessä vältyttäisiin.
On myös hyvin tiedossa se, että jos kuluttaja ei saa haluamaansa rohdoskasvia laillisesti Suomesta esimerkiksi terveyskaupan valikoimasta, niin se ohjaa kuluttajia tilamaan ko. rohdoskasveja nettikaupoista muualta yhteisön alueelta ja EU:n ulkopuolelta. Tämä on varmasti tiedostettu myös viranomaisten taholta, sillä juuri tätä ilmiötä korostetaan viranomaisten ja elinkeinoelämän järjestöjenyhteisessä Omalla vastuulla -kampanjassa (www.omallavastuulla.fi).
Lääkeluettelon rohdosliite sisältää nykyisin lähes 400 rohdosta. Nykymuodossaan Fimean ylläpitämä rohdoslista aiheuttaa sekavia tulkintoja ja näyttäisi siltä, että aika on ajanut tällaisten kansallisten listojen ohi. Lisäksi Euroopan sisämarkkinoiden jouheva toiminta ei tue tällaisia kansallisia listoja, joilla osin voidaan vääristää rohdosten kauppaa ja aiheuttaa tasapuolisen kilpailun kannalta ongelmia sekä rajoittaa kuluttajien valinnanvapautta.
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on käynnistänyt hankkeen, jolla se kartoittaa lääkeluettelon liitteessä 2 (ns. rohdosliite) olevat kasvit, jotka ovat sallittuja ravintolisissä tai muissa elintarvikkeissa Euroopan Komission uuselintarvikeluettelossa olevan tiedon mukaisesti.
Valmis tietopaketti toimitetaan Fimealle. Terveystuotealan toimijoiden on mahdollista hankkia tietopaketti 50 euron hintaan. Lisätietoja mika [email protected]
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto