Tampereen yliopisto järjesti 13.11.2015 tutkimusseminaarin ”Täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot, tieteellinen tutkimus ja sen haasteet Suomessa”. Seminaariin osallistui mm. tutkijoita, lääkäreitä, yliopisto-opiskelijoita, terveydenhuollon ammattilaisia, täydentävien hoitomuotojen järjestöjä, terapeutteja, potilaita ja muita aiheesta kiinnostuneita. Tilaisuuden järjestäjät arvioivat suunnitteluvaiheessa, että seminaariin osallistuisi noin 50 henkilöä. Tilaisuuden valtava suosi kuitenkin yllätti ja seminaariin ilmoittautui noin 400 CAM-tutkimuksesta kiinnostunutta. Seminaari oli todennäköisesti suurin Suomessa järjestetty täydentäviä hoitoja koskeva tutkimusseminaari.
Seminaarin aluksi puheenjohtajana toiminut Tampereen yliopiston terveydentieteiden yksikön johtaja Juha Teperi asetti selkeät raamit seminaarin keskustelulle. ”Täydentäviä hoitoja tultaisiin käsittelemän vain tutkimuksellisesta näkökulmasta. Tietoon perustuen ja analyyttisesti keskustellen. Yksittäisiin hoitomuotoihin ei oteta kantaa”. Teperin alustus oli tärkeä, sillä täydentävien hoitomuotojen käsittelyssä helposti mennään oman mielipiteen ja maailmankatsomuksen rajaamaan poteroon, joka ei mahdollista neutraalia ja rakentavaa keskusteluasetelmaa. Teperin alustus loi pohjan seminaarille, jossa tunteet eivät ottaisi valtaa vaan asiaa voitaisiin käsitellä neutraalilla tavalla. Tässä mielessäni onnistuttiin erittäin hyvin.
Peter Zimmermann (LT, erikoislääkäri) aloitti seminaarin luennolla ”Täydentävät hoidot Euroopassa”. Zimmermann mainitsi suuria Euroopassa toteutettuja CAM tutkimusohjelmia, joita ovat COST B4 (1993-1998), CAM-Cancer projekti (2002-2005), FP7-tutkimusohjelma (päättynyt 2014), Horizon 2020 (käynnissä) ja CAMbrella projekti (2010-2012). Zimmermann keskittyi tarkemmin CAMbrella-projektin tuloksiin. Siinä mm. määriteltiin CAM Euroopassa seuraavasti:
”Eurooppalaisten käyttämä täydentävä ja vaihtoehtolääketiede (CAM) edustaa erilaisia lääketiede-systeemejä ja terapioita, jotka perustuvat tietoon, taitoon ja käytäntöön, joiden taustalla ovat teoriat, filosofian suuntaukset ja kokemukset ja joita käytetään ylläpitämään ja parantamaan terveyttä sekä ennalta ehkäisemään, diagnosoimaan, lievittämään tai hoitamaan fyysisiä ja pyykkisiä sairauksia.”
Zimmermann kertoi, että eurooppalaiset suhtautuvat tutkimusten mukaan myönteisesti CAM-hoitoihin. Eurooppalaiset haluaisivat, että CAM palveluita olisi helpommin saatavilla ja tietoa näistä olisi saatava enemmän. Jos terveydenhuollon ammattilaisilla olisi enemmän tietoa CAM-hoidoista, he voisivat avustaa potilaan päätöksen teossa valita sopivin hoitovaihtoehto.
Zimmermann kertoi CAM-tutkijoiden metodeista ja toi esille vertailevan vaikuttavuuden tutkimuksen ”Comparative Effectiveness Research (CER)”, jossa tuotetaan ja yhdistetään tutkimustuloksia vertaamalla erilaisten hoitomenetelmien hyötyjä ja haittoja suhteessa sairauden ehkäisyyn, diagnoosiin ja hoitoon ja terveydenhuollon palveluiden tuottamiseen. CER:n tarkoitus on avustaa käyttäjiä, kliinikoita, palveluiden ostajia ja terveydenhuollon päättäjiä tekemään valintoja parantaakseen terveydenhuoltoa sekä yksilön että väestön tasolla.
Vertailevan vaikuttavuuden tutkimus sopii mahdollisesti paremmin CAM-hoitojen tutkimukseen kun lääketieteessä yleisesti käytetty satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (RCT, randomized controlled trial). Kliinisen CAM-tutkimuksen tulee myös tavoittaa ns. ei-spesifisiä tekijöitä, kuten esim. hoito-olosuhteet ja asenteet, jotka vaikuttavat todellisen elämän hoitotilanteessa. Näitä ei-spesifisiä tekijöitä ei huomioida RCT-tutkimuksessa. Molemmissa tutkimusmetodeissa on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa CAM-hoitojen tutkimisessa. Tutkimusmetodi tulee siten valita aina tapauskohtaisesti. CAMbrella-hanke ehdottaa, että perustetaan keskitetty yliopistotasolla tuettu EU CAM-tutkimuskeskus, jossa tulisi toteuttaa operatiivisesti EU tutkimusstrategiaa. Esimerkkejä löytyy maailmalta mm. Yhdysvalloista (The National Center for Complementary and Integrative Health, NCCIH) ja Norjassa (Nasjonalt forskningssenter innen komplementær og alternativ medisin , NAFKAM).
Lopuksi Zimmermann totesi, että ”Olisi hienoa noudattaa CAMbrella-tutkijoiden suosituksia, että täydentäviä hoitoja tulisi tutkia niitä sopivilla menetelmillä tieteellisten periaatteiden mukaisesti niin Euroopassa kuin myös Suomessa”.
Harri Vertio (LT) oli estynyt, mutta Pauliina Aarva esitti tiivistelmän Vertion aiheesta ” Vaihtoehtolääkintä ja terveydenhuolto Suomessa”. Vertio oli koonnut esitykseen tietoa lääkärien ja terveydenhuollon ammattilaisten asenteista täydentäviä hoitomuotoja kohtaan. Vertion esityksen mukaan 4-8 prosenttia suomalaisista lääkäreistä käyttää jotain täydentävää hoitomuotoa. Suosituin on akupunktio, mutta löytyy myös joitakin muita hoitomuotoja, kuten manipulaatiohoidot, homeopatia ja vitamiinihoidot. Tutkimuksen mukaan lääkärien suhtautuminen täydentäviin hoitoihin on kohtalaisen positiivista. Lääkäriliiton tekemien selvityksien mukaan yli puolet lääkäreistä on sitä mieltä, että ”käytettäköön (täydentäviä hoitoja), jos näistä hoitomuodoista ei ole potilaalle haittaa”. Samanaikaisesti on vahvaa vastustusta, sillä osa lääkärikunnasta on sitä mieltä, että osa täydentävistä hoitomuodoista pitäisi kieltää.
Pauliina Aarva (YTT, dosentti, TaY) luento ”Potilaasta parantujaksi” käsitteli tutkimustietoa täydentävien hoitojen käyttäjistä ja käytön syistä. Aarvan tutkimusnäkökulma oli täydentäviä hoitoja käyttävän potilaan näkökulma. Aarva kuvasti yleistä tilannetta, jossa potilas hakee apua vaivaansa monesta eri tahosta mm. lääkäri, sosiaalityöntekijä, itsehoito, yhteisö ja täydentävät hoitomuodot. Yhdysvalloissa CAM-tutkimuksen osalta puhutaan täydentävästä terveysnäkemyksestä, jossa potilas käyttää luontaistuotteita (mm. ravintolisät, rohdokset, vitamiinit, probiootit), kehomielihoitoja (mm. jooga, akupunktio, meditaatio, hypnoosi, pilates) ja muita terveydenhoitojärjestelmiä (mm. perinteinen kiinalainen lääketiede, ayurveda, homeopatia). Näitä käytetään täydentämään virallisia terveydenhoidon palveluja. Yleisesti maailmalla täydentäviä hoitoja käytetään yli 30 prosenttia väestöstä. Eri tutkimuksen mukaan Iso-Britanniassa käyttäjämäärät ovat 26-41 %, USA:ssa 33 %, Australiassa 23-44% ja Suomessa 28-46%.
Suomessa on (itse tai perheen jäsen) käyttänyt tai kokeillut luontaistuotteita 62%, ravintolisävalmistetta 47%, kiropraktiikkaa 27%, akupunktiota 25% ja vyöhyketerapiaa 21%, kansanparannusta 18%, aromaterapiaa 11%, homeopatiaa 11%, hypnoosia 6% ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä 5% vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan (n=1005. Taloustutkimus, Lääketietokeskus Oy, Suomen Lääkäriliitto ja Suomen Apteekkariliitto).
Täydentäviä hoitoja käytetään mm. kroonisten sairauksien tukihoitoon, kipuihin, allergioihin, tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin, ”selittämättömiin” vaivoihin, mielialaongelmiin, lääkkeiden haittoihin ja lääkkeiden sivuvaikutuksiin ja stressin lievittämiseen. Potilaat kokevat, että täydentävissä hoitomuodoissa ihmistä hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja potilas saa hoitajilta enemmän aikaa hoitotilanteessa. Näin rakentuu parempi terapeuttinen suhde, jossa myös potilaalla on aktiivinen rooli. Potilaat myös kokevat, että täydentävät hoidot ovat luonnonmukaisia. Täydentävissä hoidossa potilas kokee, että kehotietoisuus vahvistuu.
Aarva mainitsi, että suoranaisia haittoja täydentävistä hoidosta on tutkimuksen mukaan hyvin vähän. Epäsuoria haittavaikutuksia on raportoitu jonkin verran. Tällaisia ovat mm. hoidosta saatu väärä tieto, joka voi johtaa valtavirtalääketieteeseen nojaavan hoidon viivästymiseen.
Käyttäjien kannalta täydentävien hoitomuotojen käytölle ei ole ristiriitaa, sillä CAM-hoitoja käytetään täydentämään ja tukemaan muita hoitoja.
Lopuksi Aarva totesi, että ”jos 30 prosenttia väestöstä käyttää täydentäviä hoitomuotoja, niin olisiko tarpeen tutkia, miksi näin on? Olisiko terveydenhoitojärjestelmällä jotain opittavaa täydentävistä hoidoista? ”. Täydentävien hoitomuotojen tutkimuksessa tulisi olla avoin, innovatiivinen ja ennakkoluuloton.
Marja Leena Kukkurainen (TtT) ”Salutogeeninen terveyden teoria ja tutkimus” -luento esitteli vähemmän tunnetun teorian, mutta jonka sisältämät asiat ovat varmasti kaikille tuttuja. Salutogeeninen teoria on teoria siitä, miten ja millaisin voimavaroin ihminen voi ylläpitää ja säilyttää terveyttään. Salutogeeninen teorian peruskysymys on ”miksi jotkut säilyvät terveinä ja selviävät (perimästä, ympäristöstä, elämän kriiseistä ja riskitekijöistä) huolimatta?” Teorian taustalle sopii positiivisen terveyden teoria. Salutogeeninen teoria pohtii terveyteen liittyviä voimavaroja ja tunteita. Tärkeimpänä yksilön kokema merkityksellisyys ja muut tunteet siitä, että ihminen selviytyy stressitilanteista ja kokee, että haasteet ovat hallittavissa. Näitä selvitetään elämänlaadun tutkimuksilla mm. SOC-mittarilla, joka mittaa psyykkistä toimintakykyä. Terveydenhoitohenkilöt ovat yksi taho, joka antaa ihmiselle voimavaroja kriiseissä. Salutogeeninen terveysteoria on positiivinen terveysteoria, joka keskittyy voimavaroihin ja kykyyn ottaa niitä käyttöön.
Pekka Louhiala (LT, dosentti, Hjelt-instituutti, HY) pohti luennossaan ”Onko olemassa vaihtoehtoista tai täydentävää lääketiedettä?” CAM-hoitojen määritelmiä, nimiä ja arvolatauksia. Louhiala löysi CAM-hoidoille monia nimityksiä, kuten alternative medicine, complementary medicine, integrative medicine ja functional medicine. Louhialan mielestä termi on arvovalinta ja käyttämällä tiettyä termiä kertoo jotain omasta asenteestaan. Louhialan mukana yhtälailla Duodecimin lanseeraama termi ”uskomuslääkintä” on arvovalinta ja se on ylimielinen. Louhiala ei nähnyt CAM-hoidoille mielekästä yhteistä kategoriaa, vaan jokaista hoitomuotoa tulee arvioida erikseen. Louhiala oli sitä mieltä, että jos jokin hoitomuoto on tehokas se tulee ennemmin tai myöhemmin osaksi lääketieteen käytäntöä.
Kaija Helin (TtT) ”Täydentävien hoitojen monimuotoiset maailmankuvat ja tiedon paradigmat – taustaoletusten yhteisiä piirteitä”-luennossa lähestyi CAM-hoitoja tieteen filosofian näkökulmasta. Helin totesi, että CAM-hoitojen juuret ovat erilaisissa kulttuureissa ja historiallisissa aikakausissa. Näistä löytyy myös suomalaisia hoitoja, kuten kalevalainen jäsenkorjaus ja Kajavaterapia, joita nykyään käytetään mm. fysikaalisten hoitojen yhteydessä. Hoitojen kirjo on moninainen. Osalla CAM-hoidoista on omat taustafilosofiat, kuten suuret lääketieteelliset systeemit mm. kiinalainen lääketiede ja Euroopassa antroposofinen. Myös ns. virallisen tieteen voidaan katsoa perustuvan traditioon. Voidaan nähdä, että kaikki hoitomenetelmät perustuvat tiettyyn omaan traditioonsa ja niiden voidaan katsoa täydentävän toisiaan.
Helin kuvaa biolääketieteen, johon ns. virallisen lääketiede kuuluu ja CAM-hoitojen paradigmaattisia piirteitä hyvin. Biolääketiede, pyrkii selittämään kokonaisuutta osistaan lähtöisen (partikularistinen), jossa kaikki on rakentunut yksittäisistä osista, jotka ovat mitattavissa. Biolääketieteessä todellisuuden koko rakenne voidaan palauttaa yleispäteviin fysiikan ja kemian lainalaisuuksiin. CAM-hoidoissa pyritään lähtemään liikkeelle kokonaisuudesta (holistinen), joka organisoi osia ja niiden toimintaa. CAM-hoidot ovat yksilön kokemuksista lähteviä, jossa sallitaan yksilölliset tunteet. CAM-hoidoissa pyritään näkemään potilas, eikä vain hänen sairauttaan.
Lopuksi Helin kertoo Norjan NAFKAM-tutkimuskeskuksen ajatuksesta, että CAM-hoitojen tutkimus aloitetaan jo olemassa olevista CAM-hoidoista. Tutkitaan niiden kontekstia, paradigmoja ja filosofisia taustoja ja edetään niistä CAM-hoitojen turvallisuuteen ja biologisiin mekanismeihin.
Pia Vuolanto (YTT, tutkija, TaSTI, TaY) ”Näkökulmia ”vaihtoehtohoitojen” kiistanalaisuuteen ” -Esimerkkinä hoitotieteen konfliktit paastosta ja terapeuttisesta kosketuksesta 1990-luvulla. Vuolanto kertoi Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksessa ollutta kahta kiistaa. Keväällä 1996 Helena Frankberg-Lakkalan väitöskirja ”Terveyttä ja hyvää oloa paastolla” nousi valtakunnan uutisiin ja Skepsis kritisoi väitöskirjaa julkisesti. Toinen kiista syntyi Anja Rautajoen kirjasta ”Terapeuttinen kosketus”, jonka kustantajalle Kirjayhtymälle Skepsis myönsi myöhemmin Huuhaa-palkinnon. Skepsis varoitti Tampereen yliopiston hoitotieteen laitosta, että ”sen pitää olla valppaana terapeuttisen kosketusten kaltaisten hoitojen yrittäessä virallistaa asemaansa tieteessä”. Kirja ”Terapeuttinen kosketus” perustui hoitotieteen progradu-tutkielmaan, joka oli hyväksytty Tampereen yliopistoin hoitotieteen laitoksella hyvin arvosanoin. Huuhaa-palkinnon jälkeen hoitotieteen laitosneuvosto kielsi tiettyihin kirjoihin viittaamisen opinnäytetöissä. Opiskelijat olivat kiellosta hämmästyneitä ja kyseenalaistivat sen.
Esityksessään Vuolanto analysoi osapuolia, jotka ottivat kiistoissa kantaa paastoon, terapeuttiseen kosketukseen ja terapioihin ylipäätään. Vuolanto kertoi tapahtuneista neutraalisti ja pyrki löytämään osapuolien näkökulmista asioita, joita nämä pyrkivät säilyttämään tai edistämään. Kiistaan osallistuivat virkamiehiä, lääkäreitä, tutkijoita, hoitotieteen opiskelijoita, sairaanhoitajia, terapeutteja, skeptikkoja ja potilaita.
Vuolanto pyrki valottamaan sitä, mitä eri toimijat kiistoihin osallistuessaan ilmentävät tieteestä ja tieteen rajoista. Huolena on se, että kiistoissa terapioita katsotaan vain omasta näkökulmasta, eikä nähdä näkökulmien moninaisuutta. Jotkin osapuolien argumenteista ei ole sovitettavissa yhteen, mutta osasta voidaan olla yhtä mieltä. Tiede merkitsee eri ihmisille eri asioita ja maailmaa tulee ymmärtää moninaisena. Tiedettä käytetään yhteiskunnassa moniin tarkoituksiin.
Minna Sorsa (TtM, kehittämiskoordinaattori, TaY) ”Kokemusvaikutukset, valinnat ja osallisuus” – luento käsitteli Suomessa tehtyjä CAM -tutkimuksia ja tutkimuksen haasteita. Esityksen aluksi Sorsa totesi, että Suomessa ei ole tehty kattavaa vaihtoehtoisten hoitomuotojen tieteellistä tutkimusta selvittävää katsausta. Tällaiselle on kuitenkin katsottu olevan tarvetta ja yksi sellainen on parhaillaan käynnissä.
Sorsa kertoi, että tieteellisten tutkimusraporttien määrä katsauksessa on 26, julkaisuista suomenkielisiä oli 12 ja englanninkielisiä 14. Esityksessä käytiin läpi alustavia tuloksia. Tutkimusraportteja löytyi kuusi 1980-luvulta, neljä 1990-luvulta, kymmenen 2000-luvulta ja kuusi 2010-luvulta. Muista yliopistoista paitsi Tampereen ja Lapin yliopistoista löytyi tutkimuksia. Lisäksi osa tutkimuksista oli toteutettu muussa kuin yliopistoyhteydessä: kahdessa terveyskeskuksessa, Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa, Fimeassa ja Suomen lääkäriliitossa. Suomalaisista perinnehoidoista on eniten tutkittu jäsenkorjausta, niin jäsenkorjaajien työtä kuin menetelmiä. Lisäksi on tutkittu saamelaisia kansanparantajia, kuppausta ja erilaisia ravintoon ja kasveihin liittyviä kysymyksiä.
Sorsa kävi myös läpi suomalaisen CAM-tutkimuksen haasteita. Näitä ovat mm. suomalaista CAM-hoitomuodoista toteutettua tieteellistä tutkimusta on vähän ja olemassa oleva tutkimus on pääasiassa lääketieteen tietoperustaa soveltavaa, CAM-hoitomuotoihin liittyvä käsitteistö on monimuotoinen, CAM-hoitomuotojen ihmiskäsitykset ja maailmankuvan kysymykset ovat laajat ja ne haastavat totuttuja terveystieteellisiä traditioita. Yksi haaste Suomessa on CAM-hoitoja koskeva lainsäädäntö, joka on olematonta ja tällä on vaikutusta CAM-hoitojen yhteiskunnalliseen asemaan.
Seminaarin lopuksi luennoitsijat kokoontuivat yhteen paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin kommenttipuheenvuoroin CAM-tutkimuksen tulevaisuutta Suomessa.
Tutkimusseminaareissa vallitseva ilmapiiri voi joskus olla lähes yhtä tärkeä signaali käsiteltävästä teemasta, kuin sen tieteellinen sisältö. Yhteisössä vallitseva ilmapiiri viestii ajanhenkeä ja se joko lähentää tai erkaannuttaa aihepiiriä alan tutkijoiden keskuudessa.
Keskustelin Tampereen CAM-seminaarissa useiden henkilöiden kanssa ja mielestäni seminaarin ilmapiiri oli avoin, keskusteleva ja rakentava. Seminaarin puheenjohtajan loppusanat viimeistään vahvistavat sen, että CAM-tutkimukselle on Suomessa aikaisempaa paremmat lähtökohdat.
Seminaarin luennoitsijoiden ja seminaariin osallistuneiden tahojen yhteinen toive tuntui olevan suomalaisen CAM-tutkimuksen lisääminen. Täydentävien hoitojen monimuotoisuus ja monipuolisuus on hyvin laaja, niin liikkeelle lähtö varmaankin tarvitsee vielä tutkijoiden pohtimista tutkimusmetodien ja hoitojen valinnasta. Näyttäisi siltä, että tutkimusmetodeiksi tulisi löytää muitakin kuin vain kaksoissokkotutkimuksia ja lisäksi tutkimusta olisi syytä aluksi kohdentaa eurooppalaisen pohjatyön perusteella esimerkiksi CAMbrella-projektissa mainittuihin CAM-hoitoihin suomalaisesta näkökulmasta ja lisätä tähän vielä meidän omaa hoitoperinnetietoa esimerkiksi kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.
Tampereen CAM-seminaari tulee lisäämään täydentävistä hoidoista kiinnostuneiden tutkijoiden verkostoitumista Suomessa ja tämä lienee tulevaisuuden kannalta yksi seminaarin tärkeimmistä anneista. Akateeminen maailma saattaisi olla valmis aloittamaan CAM-hoitojen analyyttistä debattia ja mahdollisesti jopa käynnistämään jonkinlaisen CAM-hoitoja tutkivan yksikön perustamista Suomeen.
Jos akateeminen ja poliittinen ilmapiiri ovat suosiollisia, niin tulemme tulevina vuosina näkemään CAM-hoitojen integroitumisen merkkejä yhä enemmän terveydenhoidon järjestelmissämme. Tampereen yliopiston järjestämä CAM-seminaari onnistui luomaan foorumin, jossa oli tilaa monille tieteen ja tutkimuksen näkökulmille ja haasteille. Kun löydämme hyvät tieteelliset tutkimusmetodit CAM-hoidoille ja tarkastelemme myös potilaan näkökulmaa, niin varmasti löydämme CAM-hoidoille oman paikkansa täydentämään nykyisiä terveyden hoidon järjestelmiä.
Monesti alkuun lähteminen on tärkeämpää, kuin nopea maaliin pääsy.
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Tampereen yliopiston CAM-tutkimusseminaarin luentojen tiivistelmät tästä linkistä.
RSS Feed