Unelma liitosta toteutui jo seuraavana keväänä 1967, kun 17 terveyskaupan ja tukun toimijaa perusti Suomen Terveysravintokauppiaitten Liiton ja virallinen yhteistoiminta alan toimijoiden kesken alkoi. Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Toivo Seljavaara. Sen jälkeen ala on kasvanut osaksi suomalaista yhteiskuntaa omaksi erikoiskaupan alaksi, joka sijoittuu mielenkiintoisesti ja haastavasti elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden välimaastoon.
Jo liiton ensimmäisessä kokouksessa oli tuotu esiin luontaistuotealan erikoiskaupan tärkeys ja asiantuntemuksen merkitys luontaistuotealalle. Erilaisten seminaarien ja luentotilaisuuksien lisäksi aloitettiin liiton ja Kansanvalistusseuran Kirjeopiston kanssa yhteistyössä opetustoiminta. Vuonna 1980 koulutustoimintaa järjestämään perustettiin Provita Oy ja 1990-luvun alussa koulutustoiminnan yhteistyö laajeni Helsingin yliopistoon fytonomi-koulutuksen käynnistyttyä. Nyt Suomen Terveystuotekauppiaiden Liittoon kuuluu yli 200 luontaistuote– ja terveyskaupan myymälää ympäri Suomen. Näissä jokaisessa on luontaistuotealan ammatillisen koulutuksen käyneitä henkilöitä tekemässä samaa tärkeää terveyden edistämisen työtä, kuin yli 50 vuotta sitten. Yhteiskunta, terveyskaupat ja luontaistuoteala ovat muuttuneet paljon näiden vuosikymmenien aikana.
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry