TERVEYSKAUPAT
  • Etusivu
  • Tietoa liitosta
    • Jäseneksi liittyminen
    • Työnvälitys
    • Yhteystiedot
  • Jäsenmyymälät
  • Koulutus
  • Blogi ja media

Terveysasenteiden muutos lisää ravintolisien ja rohdosten käyttöä

10/4/2018

Comments

 
Picture
Hämeen Sanomat (10.4. huom! maksullinen artikkeli) käsitteli ravintolisiä ja kasvirohdosvalmisteista. Luontaistuotteet ovat monen arkea ja osa itsehoitoa, sillä tuoreen kuluttajatutkimuksen (Kantar TNS. 2017) mukaan jopa 62 prosenttia suomalaisista on käyttänyt niitä vuoden aikana. Suuri osa heistä (45%) käyttää luontaistuotteita jatkuvasti tukemaan omaa ravitsemusta ja itsehoitoa esim. flunssakautena, unettomuuteen tai työssäjaksamisen parantamiseen. Vaikka netti pursuaa terveystietoa, niin ihmiset haluavat sen lisäksi keskustella terveysasioistaan terveyskaupassa ja saada henkilökohtaista palvelua koulutetulta myyjältä.
 
Ravintolisiä ja muita luontaistuotteita käytetään yleisen terveydentilan edistämiseen ja ne usein kuuluvat terveydestä kiinnostuneen kuluttajan arkeen siinä missä eri ruoka-aineiden ja ruokavalioiden terveydellisten vaikutustenkin pohtiminen.
 
Suomalaisten terveysasenteissa on tapahtunut iso muutos viime vuosien aikana ja ravintolisien käytön suosio on vain yksi merkki siitä. Hyvistä elämäntavoista, kuten terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta huolehditaan entistä paremmin.
 
Ravintolisiä ja muita luontaistuotteita on otettu mukaan myös Käypä hoito -suosituksiin, joten nämä ovat tuttuja jo yhä useammalle lääkärille. Virallisista hoitosuosituksista löytyy useita vitamiineja, kivennäisaineita, ubikinonia, omega-3-rasvahappoja, probiootteja ja kuituvalmisteita sekä lääkelainalaisia kasvirohdosvalmisteita (mm. senna ja neidonhiuspuu). Euroopan lääkeviranomainen on julkaissut yli 100 kasviperäiselle rohdokselle virallisen lääkemonografian. Kasvilääkinnän asemasta Suomessa kertoo myös se, että farmakognosia (rohdosoppi ja fytoterapia) on oma tieteen ala yliopistossa farmasian tiedekunnassa. Suomella on kuitenkin kansainvälisesti vielä kirittävää, sillä esimerkiksi Saksassa jopa 70% tavallisista lääkäreistä määrää potilailleen rohdosvalmisteita.
 
Ravintolisien ja kasvirohdosvalmisteiden tutkimus herää hiljalleen myös Suomessa. Suomen luonto ja sen kasvit tarjoavat suuren potentiaalin myös terveysbuumin hyödyntämiseen. Itä-Suomen yliopiston sekä yhdysvaltalaisen National Institute of Aging -tutkimuskeskuksen tutkijat selvittivät äskettäin metsämustikan väriaineen terveysvaikutuksia. Ryhmän suomalainen tutkija totesi, että ”näyttää siltä, että marjojen väriaineista olisi mahdollista kehittää uusia lääkkeitä syövän hoitoon.” Vaikka metsämarjat ja monet muut kasvit ovat parhaita ruokana, niin niiden ravintolisä- ja lääkekäyttö on jo nyt merkittävässä roolissa ja tulee entisestään korostumaan.
 
Terveelliset elämäntavat ovat megatrendi, jonka ilmiöt herättävät aluksi keskustelua ja lopulta löytävät paikkansa ihmisten arjessa.
 
Mika Rönkkö, toiminnanjohtaja
Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto
Comments

    Mika Rönkkö

    Toiminnanjohtaja
    Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry.

    Blogitekstit Mika Rönkkö ja vieraskynällä muitakin kirjoittajia.

    Archives

    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    January 2025
    November 2024
    October 2024
    September 2024
    July 2024
    May 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    March 2023
    February 2023
    January 2023
    October 2022
    September 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    February 2022
    January 2022
    December 2021
    November 2021
    October 2021
    June 2021
    April 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    May 2020
    April 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    October 2019
    September 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    March 2019
    February 2019
    January 2019
    December 2018
    November 2018
    October 2018
    September 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    January 2018
    November 2017
    October 2017
    September 2017
    June 2017
    May 2017
    April 2017
    March 2017
    January 2017
    December 2016
    November 2016
    October 2016
    September 2016
    June 2016
    April 2016
    March 2016
    February 2016
    January 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    June 2015
    May 2015

    Categories

    All

    RSS Feed

Suomen Terveystuote-kauppiaiden Liitto ry
Eteläranta 10
​00130 Helsinki
Noin 120 jäsenmyymälää palvelee kuluttajia 
ympäri Suomen
Koulutetut ammattilaiset auttavat terveysasioissa henkilökohtaisesti
Jäsenmyymälöiden verkkokaupat palvelevat kellon ympäri
Jo vuodesta 1967 edistämässä terveellisiä elämäntapoja