Ylen MOT-ohjelmassa ja myös Spotlight -ohjelmassa lääkäriopiskelijat olivat äänittäneet salaa käyntinsä täydentävien hoitojen ammatinharjoittajien vastaanotolla. Ehkä Yle on toiminut näin monesti aikaisemminkin, mutta tietojeni mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun salaäänitystä käytetään täydentävien hoitojen ammatinharjoittajia koskevassa ohjelmassa. Ensimmäinen kerta on aina se uusi kokemus, jota on syytä pysähtyä pohtimaan ja joka kiinnostaa ilmiönä.
Ylen MOT-ohjelman poikkeukselliset journalistiset toimintatavat ovat herättäneet huolta laajemminkin yrittäjien yksityisyydensuojasta ja painostuksesta julkisiin haastatteluihin. Ketään ei saisi pakottaa julkisuuteen vastoihin hänen omaa tahtoaan. Erityisen merkityksellistä tämä on silloin, kun henkilö mahdollisesti joutuu huonoon valoon ohjelmassa. Tällöin journalistin ohjeiden noudattaminen on erityisen tärkeää ja huomionarvoista yksilön oikeusturvan kannalta. Joskus voi nimittäin käydä niin, että jokin lehtijuttu tai uutinen ajaa yrittäjän suuriin vaikeuksiin, vaikka hänen toiminnassaan ei lopulta löytyisikään moitittavaa tai aihetta jatkotoimiin.
Äänittämisen kanssa tulee käyttää harkintaa
Maallikolle tulee salaäänittämisestä tai salakuuntelusta ensimmäisenä mieleen se, etteivät ne ole sallittua. Mutta rikoslaissa mainittuun salakuunteluun ei syyllisty silloin, kun tallennettava keskustelu on tarkoitettu sen tallentavan henkilön kuultavaksi. Esimerkiksi oman puhelinkeskustelun saa tallentaa kertomatta keskustelukumppanille tallentamisesta. Laittomasta salakuuntelusta on kyse silloin, kun henkilö oikeudettomasti tallentaa keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa tai silloin, kun henkilö tallentaa oikeudettomasti muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan.
Siitä, onko äänittäminen itsessään laillista vai laitonta, tulee erottaa kysymys tällaisen äänitteen levittämisestä eli saattamisesta lukuisten ihmisten saataville sekä kysymys kunnianloukkauksesta. Jos henkilö ilman toisen lupaa tai muuten oikeudettomasti levittää tällaista tallennetta ja teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on kyse yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Jos äänitettä käytetään tarkoituksella toisen halventamiseen, kyseessä on myös kunnianloukkaus. (Lähde: Minilex)
Lääkärin vastaanoton saa nauhoittaa vaikka salaa, mutta ei levittää julkisuuteen
Potilaan Lääkärilehdessä pohdittiin vuonna 2015, sitä täytyykö lääkärin suostua vastaanottotilanteen nauhoittamiseen. Lääkärin vastaanoton äänittäminen on yleistynyt älypuhelimen aikakaudella. Lääkärin vastaanotolla saa äänittää, vaikka salaa, mutta äänitettä ei pidä jakaa eteenpäin. ”Pahimmillaan nauhoitusta voidaan käyttää väärin ja leikata normaalista potilaan ja lääkärin välisestä keskustelusta yhteydestään irrotettuja kohtia, jotka saattavat lääkärin outoon valoon. Salatoimet nakertavat aina luottamusta ja niillä on seurauksensa”, Potilaan lääkärilehdessä todetaan.
Vastalääke.fi − Tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan
Se, että Yle pyytää lääkäriopiskelijoita äänittämään salaa täydentävien hoitojen ammatinharjoittajia, on asetelmaltaan ohjelmassa nähtävästi ollut hyvä draaman keino. Tästä voi herätä samalla kysymys, että miksi lääketieteen opiskelijat vastustaa täydentäviä hoitoja ja haluaa osallistua melko kyseenalaiseen salaäänittämiseen Ylen toivomuksesta?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen löytyy Vastalääke ry:n kotisivuilta. Siellä todetaan, että "Emme vastusta mitään hoitoja periaatteen vuoksi. Suhtaudumme kriittisin mutta avoimin mielin kaikkeen tietoon terveydestä. Vaadimme yhtä lailla luotettavia tieteellisiä perusteita sekä lumevaikutusta parempaa näyttöä kaikista uusista ja vanhoista hoitomuodoista. Tiede kuitenkin kehittyy koko ajan ja pyrimme siihen, että pysymme ajan hermolla. Sitoudumme korjaamaan väitteitämme, mikäli uutta merkittävää tutkimustietoa ilmenee ja mikäli väitteissämme ilmenee asiavirheitä."
Vastalääke ry:n toiminta on ollut perin aktiivista ja suosittelen seuraamaan heidän toimintaansa jatkossakin. Nuorissa on tulevaisuus ja ehkä näissä nyt mediassa aktiivisesti esillä olevissa nuorissa on meidän tulevat terveydenhoidon muutoksen tekijät. Arvostan heidän rohkeuttaan, vaikkakaan en hyväksy heidän MOT-ohjelmassa käyttämää toimintatapaa esiintyä ns. valeasiakkaana ja äänittää salaa luottamuksellinen keskustelu elinkeinonharjoittajan tapaamisessa.
Ylelle tiedustelu journalistista toimintatavoista
Katsoisin, että Ylellä on MOT-ohjelman journalistisen sisällöntuotannon osalta suurin vastuu kohua herättäneestä salaäänityksestä. Siksi Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto on tiedustellut Yleltä, miksi Yle käytti salaäänitystä ohjelman tekemisessä?
Eikö hyvään journalistiseen tapaa kuulu, että haastattelu hankintaan avoimin ja rehellisin keinoin haastateltavaa harhauttamatta. Haastattelu on tilanne, jossa haastateltavalta joutuu julkiseen vastuuseen sanomisistaan. Siksi haastateltavan pitäisi tietää, milloin tilanne on haastattelu. Jos hän ei tiedä, juttu voi perustua sille, mitä haastateltava kyllä sanoi, mutta ei siihen, mitä hän tarkoitti.
MOT-ohjelmasta on sosiaalisessa mediassa käyty hyvin aktiivista keskustelua, ja ohjelmassa salaäänityksen kohteeksi joutuneet ammatinharjoittajat ovat osin joutuneet kohtuuttoman vihapuheen kohteeksi.
Mika Rönkkö, Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto